keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

2016 - MAALISKUU 2016 - Kuutiset


tiistai 1.3.2016
+ USA:n esivaalien supertiistain voittavat Clinton ja Trump.
+ Venäjältä ei saavu Suomeen yhtään turvapaikanhakijaa koko
päivänä. Tällaista oli viimeksi joulukuussa.
+ YK:n pakolaisjärjestön mukaan Välimeren yli Eurooppaan
on tullut alkuvuodesta jo 130'000 turvapaikanhakijaa.
+ Espoon Lahnuksessa ryöstetään huoltoaseman pohjakassa.
+ Transdev-yhtiön bussinkuljettajat lakkoilevat Espoossa.
*
2.3.2016 Suomen hallitus hyväksyy työmarkkinajärjestöjen
sunnuntaina neuvotteleman yhteiskuntasopimuksen.
+ Ruotsin kruununprinsessa Victoria synnyttää pojan, Skånen
herttuan, jonka nimeksi annetaan myöhemmin Oscar Carl Olof.
+ Säteilyturvakeskus havaitsee Helsingin ilmassa normaaliin
verrattuna tuhatkertaisen määrän cesiumia. Lähde selviää 10.3.
+ Entinen pankkiryöstäjä Matti Volvo Markkanen,78, kuolee.
*
3.3.2016 USA:n republikaanien edellisvaalien presidenttiehdokas
Mitt Romney hyökkää voimakkaasti populisti Trumpia vastaan.
+ Kaksi marxilaisen vallankumousjärjestön DHKP-C:n naista iskee
kranaateilla poliisiasemalle Istanbulissa. Poliisi ampuu terroristit.
+ Hondurasissa ammutaan ympäristöaktivisti Berta Caceres.
*
4.3.2016 Palvelualojen ammattiliitto Pam hylkää yhteiskuntasopimuksen
+ Turkin viranomaiset ottavat haltuunsa maan suurimman lehden
Zamanin, joka on arvostellut presidentti Erdogania.
+ Brasilian entisen presidentin Lula da Silvan asuntoon tehdään
kotietsintä ja Lula itse viedään poliisikuulusteluihin.
+ Zimbabwen pres. Mugabe aikoo kansallistaa timattikaivokset.
+ Lukiolaisten 18. Talousguru-kilpailun 2016 voittaa Maija Löyskä
Etelä-Tapiolan lukiosta. Toiseksi tulee Max Toikka helsinkiläisestä
Ressun lukiosta. Kolmas on Tapio Haaga Lahden Yhteiskoulusta.
*
5.3.2016 Tanskalaisia kuohuttaa moskeijan imaami Abu Bilal, joka
kehottaa piilokamerafilmillä lyömään lapsia, jotka eivät rukoile,
sekä kivittämään kuoliaaksi tai ruoskimaan naisen aviorikoksesta.
+ Sähköpostin keksijä Ray Tomlinson, 74, kuolee.
*
6.3.2016 USA:n ilmaiskuissa Somaliaan kuolee yli 150.
+ Suomessa lasketaan olevat 580 (maailmassa 187'000) ultrarikasta,
omaisuus yli 30 milj. dollaria. Miljonäärejä Suomessa on 49'200.
+ Presidentti Reaganin leski Nancy Reagan (s.6.7.1921) kuolee.
*
7.3.2016 Turkki vaatii EU:lta lisää rahaa, 3 miljoona jo luvatun 3
miljoonan päälle, jotta se ottaisi takaisin EU:hun tulleita pakolaisia.
+ Venäläiset urheilijat, tennistähti Maria Sharapova ja taitoluistelija
Jekaterina Bobrova jäävät kiinni dopingista.
*
8.3.2016 USA:n Michiganin esivaalin voittavat Trump (rep) ja Sanders
(dem). Mississippissä voittavat Trump ja Hillary Clinton (dem).
+ EU sopii tehostavansa verotietojen vaihtoa jäsenmaiden kesken.
+ KRP pidättää 5 miestä arvokuljetusauton ryöstöyrityksestä Salossa.
+ Tel Avivin Jaffan satama-alueella puukotetaan 12 ihmistä, joista
yksi, amerikkalainen turisti kuolee. Poliisi ampuu 21-v. arabiterroristin.
*
9.3.2016 Kroatia ja Slovenia sulkevat rajansa turvapaikanhakijoilta.
Serbia ja Makedonia seuraavat perässä.
+ Poliisi ottaa kiinni 19- ja 17-vuotiaat miehet, joiden epäillään
murtautuneen 49:ään autoon Pohjois-Haagassa ja Pirkkolassa.
+ Useilla opiskelijajärjestöillä on mielenosoitus Helsingissä
opintotuen leikkausta, hallituksen säästötoimenpidettä vastaan.
+ Petra Olli voittaa naisten painin EM-kultamitalin Riiassa.
+ Levytuottaja "5. Beatle" George Martin (s.3.1.1926) kuolee.
*
10.3.2016 Brittiläinen Sky News on saanut haltuunsa henkilötiedot
22'000 ISIS-taistelijasta, joiden joukossa 51 maan kansalaisia.
+ Säteilyturvakeskuksen Helsingissä havaitsema Cesium-säteily
paikannetaan Suomen Nukliditekniikka Oy:n tiloihin.
+ ELP- ja Nice -yhtyeiden Keith Emerson, 71, kuolee Kaliforniassa.
*
11.3.2016 Maanviljelijöiden traktorimarssi lähtee yöllä kohti Helsingin
Senaatintoria vastustamaan mm. ruoan hintojen halpuuttamista.
*
12.3.2016 Pääkaupunki Washingtonin esivaalissa Rubio saa 37 %,
Kasich 36 % ja Trump 13 % äänistä. Wyomingissa Cruz saa 67 %,
Rubio 20 % ja Trump 7 % äänistä.
+ Visit Helsinki ja Yhteismaa ry. järjestävät Helsingin ensimmäisen
Saunapäivän, jolloin 56 saunaa avaa ovensa yleisölle.
*
13.3.2016 Turkin Ankarassa ainakin 27 kuolee ja 75 haavoittuu
autopommilla tehdyssä itsemurhaiskussa.
+ Saksan kolmessa osavaltiovaalissa oikeistopopulistinen AfD eli
"Vaihtoehto Saksalle" saa yli 10-20 % äänistä, eniten Itä-Saksan
Saksi-Anhaltissa. Baden-Württembergissä Vihreät nousee
suurimmaksi puolueeksi ohi Kristillisdemokraattien. CDU häviää
myös Rheinland-Pfalzissa, mutta siellä Sosiaalidemokraateille.
+ Useiden naiskumppaniensa salakuvaamisesta kotonaan epäilty
juontaja Axl Smith vetäytyy, kuten jo Emma-gaalasta, myös The
Voice of Finlandin juontotehtävästä. Tilalle tulee Heikki Paasonen.
*
14.3.2016 Presidentti Putin määrää Venäjän sotajoukot kotiin
Syyriasta puolen vuoden sotaretkeltä, johon Putinin mukaan
käytettiin vain 33 miljardia ruplaa eli yli 400 miljoonaa euroa.
+ Makedonia ottaa kiinni 1500 rajan yli Kreikasta pujahtanutta
pakolaista ja siirtolaista, palauttaakseen seur. päivänä Kreikkaan.
+ Nasan tilasto laskee helmikuun olleen ennätyksellisen lämmin
maailmanlaajuisesti: 1,35 astetta yli keskiarvon vuosilta 1950-1980.
Tammikuukin oli 1,15 astetta tavallista tammikuuta lämpimämpi.
*
15.3.2016 Venäjä ilmoittaa jatkavansa ilmaiskuja Syyriassa.
+ Brysselissä pidätetään ampumavälikohtauksessa 2 terrorismista
epäiltyä. Kolmas, 35-v. algerialainen, kuolee. 4 poliisia haavoittuu.
+ Myanmarin parlamentti valitsee presidentiksi Htin Kyawin, 69,
ensimmäisen siviilin vuoden 1962 sotilasvallankaappauksen jälkeen.
+ Miinalaiva Pohjanmaa myydään valtion omistamalle Meritaito
Oy:lle. Laivan romuttaminen olisi maksanut 248'000 euroa.
+ Suosituimmat tytöille annetut nimet vuonna 2015 olivat Venla,
Sofia, Aada, Aino ja Elsa; pojille Leo, Elias, Onni, Eino ja Oliver:
ruotsinkielisille tytöille Ellen ja pojille Emil.
*
16.3.2016 Marco Rubio vetäytyy presidenttikisasta hävittyään
Donald Trumpille kotiosavaltionsa Floridan esivaalit.
+ Pariisissa pidätetään 4 radikaalia islamistia terrorin suunnittelusta.
+ SPR lähettää klinikan Kreikan ja Makedonian rajalle, jossa 12'000
maahantulijaa on jumissa pääsemättä jatkamaan matkaansa rajan yli.
+ Australialainen teleoperaattori Telstra palkkaa Nokian entisen
toimitusjohtajan Stephen Elopin, joka erotettiin Microsoftilta.
+ Pohjois-Korea tuomitsee 15 vuoden pakkotyöhön amerikkalaisen
opiskelijan Otto Warmbierin, joka oli varastanut hotellista banderollin.
*
17.3.2016 Palvelualojen ammattiliitto PAM ja Elinkeinoelämän
Keskusliitto EK neuvottelevat sittenkin kilpailukykysopimuksesta.
+ Valtio myy 49,9 % asevalmistaja Patriasta yhtiön norjalaiselle
kilpailijalle Kongsbergille 272 miljoonalla eurolla.
+ Saudi-johtoisen liittouman iskussa torille khat-huumetta ostamaan
kokoontuneiden asemiesten joukkoon Jemenissä kuolee 199 ihmistä,
joista 22 lapsia. Lisäksi 47 loukkaantuu.
+ Ukraina takavarikoi 1,7 miljardia euroa Venäjälle paenneen,
Putin-mielisen entisen presidentin Janukovytshin kavaltamia varoja.
+ Länsimetron kustannusten nousu 714:stä miljoonasta nyt arvioituun
1088:een miljoonaan euroon selvitetään.
+ Ruotsin turvallisuuspalvelu Säpo varoittaa, että kolmannes maassa
olevista 37 venäläisestä diplomaatista on vakoilijoita.
+ Vantaan lentoaseman 70-metriset liukuportaat valmistuvat vihdoin.
+ Helsinkiin päätetään perustaa pormestarin virka vuodesta 2017.
*
18.3.2016  Pariisin syksyisistä terrori-iskusta epäilty Salah Abdeslam
otetaan kiinni Brysselissä.
+ Hampurilaisketju Snacky tekee konkurssin. Omistajan epäillään
nostaneen yhtiön tileiltä ensin miljoonan käteistä.
+ Espoon Vesipuisto Serenassa pidetään 2000 nuoren villit vesijuhlat.
*
19.3.2016 Poliisi ampuu aseella uhkailleen miehen Uuraisilla n. klo 21.
+ Venäläisiä turisteja kotiin tuonut Air Dubain lentokone putoaa juuri
ennen laskua Donin Rostoviin, jolloin 62 koneessa ollutta kuolee.
+ Isiksen itsemurhaiskussa kuolee 5 ja haavoittuu satoja Istanbulissa.
+ Hakkerihyökkäys kaataa tunneiksi Ruotsin suurlehtien nettisivut.
*
20.3.2016 Perämeren rannoilla Ruotsissa ja Suomessa koetaan yli
neljän magnitudin maanjäristys, jollainen oli viimeksi 1800-luvulla.
+ Bussikolarissa Espanjassa kuolee 13 ja loukkaantuu 43, joista yksi
suomalainen. Bussissa oli 61 Erasmus-vaihto-oppilasta 16 maasta.
+ USA:n presidentti Obama vierailee Kuubassa. Rolling Stonesin
historiallinen Havannan-konsertti siirretään sunnuntailta perjantaille.
Johtaja Fidel Castro oli v. 1961 kieltänyt rock-musiikin Kuubassa.
*
21.3.2016 Kyydinvälityspalvelu Uber neuvottelee autonvalmistajien
kanssa itsestään ajavien robottiautojen ostamisesta.
+ Helsingin Hakaniemen remontoitavan kauppahallin väistötilat
päätetään sijoittaa Elannon entisen tavaratalon II kerrokseen.
+ Naisasialiitto Unioni alkaa majoittaa 22:ta romanikerjäläisnaista.
+ Jääkiekkojoukkue Espoon Blues tekee konkurssin.
*
22.3.2016 Jihadistijärjestö Isisin terrori-isku tappaa yli 35 Brysselin
lentokentällä ja Maalbeekin metroasemalla. Yli 200 haavoittuu.
+ Presidentit Putin ja Niinistö sopivat, että Lapin Rajajoosepin ja
Sallan raja-asemien läpi pääsevät vain Venäjän, Valko-Venäjän ja
Suomen kansalaiset.
+ Kaupparyhmittymien markkinaosuudet v. 2015 Nielsenin mukaan:
S-ryhmä 46 (+0,2) %, Lidl 8,3 (+0,6) %, Kesko 32,7 %.
*
23.3.2016 Brysselin itsemurhaterroristeiksi varmistuvat veljekset
Ibrahim (lentokentällä) ja Khalid (metroasemalla) el-Bakraoui.
+ Clinton ja Trump voittavat Arizonan esivaalit, mutta Sanders
ja Cruz voittavat pienemmissä Idahon ja Utahin osavaltioissa.
*
24.3.2016 Bosnian serbien ent. johtaja Radovan Karadzic,70,
tuomitaan Haagissa 40 vuodeksi vankeuteen kansanmurhasta.
*
25.3.2016 Vähittäiskaupat saavat olla avoinna pääsiäispyhinä ja
ovat tyytyväisiä myyntiin. Jotkin toimivat pitkänäperjantainakin.
*
26.3.2016 Ylivieskan puukirkko (vuodelta 1786) tuhoutuu
tulipalossa, jonka sytytti pohjoispohjalainen 26-vuotias mies.
+ Ranskassa kuolee 12 portugalilaista minibussin törmätessä
kuorma-auton kanssa.
*
27.3.2016 VR:n junat lakkaavat pysähtymästä Inkoossa, Espoon
Mankissa, Kirkkonummen Luomassa, Järvenpään Purolassa ja
Tuusulan Nuppulinnassa.
+ Brysselissä äärioikeistolaiset jalkapallohuligaanit osoittavat
mieltään terrori-iskun muistopaikalla. Poliisi pidättää 10 ihmistä.
+ Syyrian armeija valtaa Palmyran takaisin Isis-terroristeilta.
*
28.3.2016 Pakistanin Lahoressa 72 kuolee ja 233 loukkaantuu
Talebanin puistossa tekemässä itsemurhapommi-iskussa.
+ Kruunupyystä kotoisin ollut 19-vuotias nainen kuolee
pudottuaan hotellin parvekkeelta Thaimaan Phuketissa.
*
29.3.2016 Egyptiläinen mies kaappaa lentokoneen Kyprokseen.
+ Helsingin Kehä I -tiellä alkaa perusparannustyö syksyyn 2017.
+ Verovelkainen jääkiekkoseura Espoon Blues tekee konkurssin.
+ Venäjä tilaa 10'000 mitalia palkitakseen sotilaitaan Syyriasta.
*
30.3.2016 VR ilmoittaa irtisanovansa jopa 150 konduktööriä ja
yli 60 muuta työntekijää. Konduktöörien ulosmarssi pysäyttää
kaukojunat seuraavaksi päiväksi.
+ Brittilehti The Guardian listaa 10 parasta art noveau -kaupunkia
Euroopassa. Mukana ovat mm. Praha, Budapest ja Helsinki,
jossa kerrotaan olevan noin 600 jugend-tyylistä rakennusta.
*
31.3.2016 Helsingin Kampin laboratorio Huslab ilmoittaa
ottaneensa vahingossa 19 verinäytettä jo käytetyillä neuloilla.
+ Turkissa autopommihyökkäys tappaa 4 poliisia. 20 haavoittuu.
+ Unkarilainen Nobel-kirjailija Imre Kertesz (s.9.11.1929) kuolee.