tiistai 28. maaliskuuta 2017

2017 - MAALISKUU 2017 - Kuukauden Uutiset

keskiviikko 1.3.2017
+ USA:n edustajainhuoneen tiedusteluvaliokunta aloittaa tutkinnan Venäjän vaikutusyrityksistä v. 2016 presidentinvaaleihin. Donald Trumpin vaalikampanjan aikaiset oikeusministeri Jeff Sessionsin keskustelut Venäjän suurlähettilään kanssa paljastuvat.
+ Venäjän tukemat kapinalliset asemiehet valtaavat ukrainalaisia yhtiöitä Itä-Ukrainan venäjämielisissä ns. kansantasavalloissa.
+ Pohjois-Korea teloittaa ilmatorjunta-aseilla 5 virkamiestä, joita syytettiin virheellisistä raporteista kommunistijohtaja Kimille.
+ Suomessa astuu voimaan tasa-arvoinen avioliittolaki, jolloin myös samaa sukupuolta olevat parit voivat avioitua keskenään.
+ Vaatekauppaketju Seppälä hakee yrityssaneeraukseen ja aikoo sulkea 14 myymälää vuokrasopimusten umpeutuessa.
+ SDP ei osallistu kuntavaaleihin 9 kunnassa, mm. Lumijoella, Keskusta 12:ssa, mm. Hangossa, Perussuomalaiset 13:ssa, mm. Närpiössä ja Kokoomus 20:ssa, mm. Uudessakaarlepyyssä. Noin 200 kunnassa noin 300:sta osallistuvat Kristillisdemokraatit, Vasemmistoliitto ja Vihreät. Ruotsalainen kansanpuolue osallistuu 50 kunnassa.
*
2.3.2017 Malesia peruu viisumivapauden pohjoiskorealaisilta.
+ Keskisuomalaiselle marjayrittäjälle vaaditaan yli 3 vuoden tuomiota thaimaalaisiin marjanpoimijoihin kohdistuneesta ihmiskaupasta.
+ Euroopan parlamentti poistaa parlamentaarisen koskemattomuuden Ranskan kansallisen rintaman presidenttiehdokkaalta Marine Le Peniltä, joka v. 2015 välitti Twitter-viesteissään väkivaltaista Isis-propagandaa. Häntä halutaan kuulustella myös saamiensa EU-rahojen väärinkäytöstä.
+ Ruotsi päättää palauttaa asevelvollisuuden miehille ja naisille vuonna 2018. Kutsuntoihin pyydetään vain 13'000, asepalvelukseen 4000.
+ Venäjällä oppositiopoliitikko Navalnyin tutkimusryhmä FBK julkaisee raportin pääministeri Medvedevin hankkimasta jättiomaisuudesta, joka on kätketty serkun ja opiskelukavereiden hallinnoimiin säätiöihin.
+ 'Indianapolis Times' paljastaa Trumpin varapresidentin Pencen käyttäneen Indianan kuvernöörinä yksityissähköpostiaan valtiollisten asioiden hoitoon. Aiemmin Trump syytteli Hillary Clintonia tuollaisesta.
*
3.3.2017 Euroalueen inflaatio on kiihtynyt tasan 2 prosenttiin.
+ USA:ssa työttömyyskorvausten hakemukset ovat laskeneet alimmilleen sitten vuoden 1973. Työttömyysaste on 4,8 prosenttia.
+ Ympäristöjärjestö Mighty Earthin raportti yhdistää Burger King-hampurilaisketjun lihantuotannossa käytetyn soijarehun
viljelyn metsiä tuhoaviin hakkuisiin Etelä-Amerikassa.
*
4.3.2017 Presidentti Trumpin kannattajat ja vastustajat nujakoivat Kalifornian Berkeleyssä.
+ Malesia karkottaa Pohjois-Korean lähettilään salamurhajutun takia.
+ Venäjä syyttää Disneyn uutta filmiä 'Kaunotar ja Hirviö' homopropagandasta.
*
5.3.2017 Perussuomalaisia 20 vuotta johtanut ulkoministeri Timo Soini ei aio pyrkiä enää puheenjohtajaksi kesäkuun puoluekokouksessa.
+ Irakin armeija hyökkää neljälle alueelle Isisin hallitsemassa Mosulissa.
+ Turkin presidentti Erdogan syyttää Saksaa natsiaikojen kaltaisesta käytöksestä, koska Saksan kaupungeissa ei sallita kampanjatilaisuuksia Erdoganin valtaoikeuksien laajentamiseksi Turkin kansanäänestyksessä.
+ Lahden MM-hiihdot päättyvät. Suomi sai kisoissa 5 mitalia.
*
6.3.2017 Ranskalainen autonvalmistaja PSA (Peugeot, Citroen) ostaa 2,2 mrd eurolla amerikkalaiselta General Motorsilta autonvalmistaja Opelin.
+ Kunnilta Kelalle siirtyneet toimeentulotukipäätökset ovat ruuhkautuneet Kelassa, jossa niitä käsittelee 750 ihmistä 15-20 päätöksen päivävauhdilla.
+ Sampo Terho pyrkii Perussuomalaisten puheenjohtajaksi ja saa tukea puolustusministeri Jussi Niinistöltä. Leena Meri on vastaehdokas.
+ Ruotsin Örebrossa tapahtuu koulussa kymmenien joukkotappelu. Poliisi ottaa useita kiinni. Poliisia ja Ruotsin TV:n SVT:n kuvausryhmää kivitetään.
+ Presidentti Trump allekirjoittaa uuden maahantulokiellon Iranin, Jemenin, Libyan, Somalian, Sudanin ja Syyrian kansalaisille. Irakilaiset pääsevät nyt USA:han, samoin oleskeluluvan (Green Cardin) tai viisumin haltijat.
+ Israel kieltää maahanpääsyn Israelin boikotoimista kannattavilta ulkomaalaisilta.
*
7.3.2017 Viron presidentti Kersti Kaljulaid vierailee Suomessa 2 päivää.
+ Espoo joutuu maksamaan kadotetuista 1500 tietokoneesta 3 milj. euroa.
+ KHO päättää, että varusmiesten "Peruskoe 1 ja 2" -testitulokset voidaan säilyttää pysyvästi, kuten Kansallisarkisto tahtoi, mutta pääesikunta vastusti.
+ Mikael Hed ja joukko peliyhtiö Rovion muita avainhenkilöitä perustavat uuden viihdeyhtiön Kaiken Entertainment.
*
8.3.2017 Rolls-Royce perustaa Turkuun etäohjattujen ja autonomisten
alusten tutkimus- ja kehityskeskuksen.
+ Lääkäreiksi pukeutuneet Isis-terroristit hyökkäävät Afganistanin Kabulissa sairaalaan. 6 tunnin taistelussa kuolee ainakin 38 ja loukkaantuu 70 ihmistä.
+ Hovioikeus korottaa musiikinopettajanaisen tuomion 5 vankeusvuodeksi kahden oppilaspojan (12-13-v ja 13-15-v) seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
+ Maltan Gozon saaren luonnonihme, kalliomuodostelma 'Sininen ikkuna' romahtaa myrskyssä.
*
9.3.2017 Saksan liittokansleri Merkel vaatii Turkin vallanpitäjiä lopettamaan natsivertausten käyttämisen Saksasta. Saksassa asuu 1,5 milj. turkkilaista.
+ Tukholmassa tapahtuu viikon toinen kaksoissurma, Kistan lähiössä, kun 'Susilauman veljeskunta' ampuu 'Leijonajengin' johtajan ja erään jäsenistä.
+ Arkeologit löytävät Kairossa slummin pohjavedestä Ramses II:n patsaan.
+ Suur-Pariisi vaatii, että sen julkisilla työpaikoilla on puhuttava ranskaa.
*
10.3.2017 Finnair peruu Helsinki-Vantaan lentokentällä kolmasosan lennoistaan eli sata lentoa Finavian maapalveluiden lakon takia.
+ Etelä-Korean perustuslakituomioistuin suistaa vallasta korruptiosta syytetyn naispresidentin Park Geun-hyen.
*
11.3.2017 Pommi-isku surmaa ainakin 74 Syyrian Damaskoksessa. Peräkkäisten 2 pommin uhreina on irakilaisia, shiialaisia pyhiinvaeltajia.
+ Etiopian Addis Abebassa 35 kuolee jätevyöryn alle kaatopaikalla.
+ Taidehistorian prof. Salme Sarajas-Korte (s.21.4.1925) kuolee.
*
12.3.2017 Haitissa 34 kuolee bussin törmättyä 2 jalankulkijaan ja sitten paetessaan 33 katumuusikkoon. Bussi yritetään polttaa matkustajineen.
+ Elinkeinoelämän Keskusliiton EK:n puheenjohtaja Veli-Matti Mattila (Elisa Oy) sanoo suomalaisten palkkojen olevan 10-15 % liian suuria kilpailukyvyn kannalta. Palkansaajajärjestöt vastustavat näkemystä.
*
13.3.2017 Europarlamentaarikko Jussi Halla-aho ilmoittautuu YouTubessa Perussuomalaisten puheenjohtajaehdokkaaksi. Aiempia ehdokkaita ovat Leena Meri (Hyvinkää), Veera Ruoho (Espoo) ja vanhan johdon suosikki Sampo Terho.
+ EU-maat jatkavat puolella vuodella pakotteita Ukrainaa horjuttaneita venäläisiä ja ukrainalaisia vastaan. Listalla on 150 henkilöä ja 37 yhtiötä.
+ Ruotsissa päästään yksimielisyyteen puolustusmäärärahojen lisäyksestä.
+ Oriola KD ja Kesko perustavat Suomeen 100 terveysmyymälän ketjun.
+ Helsingissä v. 2016 kiinni jääneistä 1684 rattijuoposta 303 oli virolaisia.
+ Kiinan kommunistihallinto rajoittaa länsimaisten lastenkirjojen levikkiä.
*
14.3.2017 USA:n itärannikolla riehuu voimakas talvimyrsky. Yli 5400 lentoa peruutetaan. Koulut suljetaan 5 osavaltiossa, mm. New Yorkissa.
+ Ruotsin pääministeri kutsuu koolle hätäkokouksen jengiväkivallan takia.
+ Ranskassa presidenttiehdokas Francois Fillon saa syytteen julkisten varojen väärinkäytöstä aiheettomaan palkanmaksuun perheenjäsenille.
+ Helsingin Yliopisto saa yli 4 miljoonan euron testamenttilahjoituksen kirjallisuustieteen professori Maija Lehtoselta (1924-2015).
*
15.3.2017 Hollannin vaaleissa saa keskustaoikeistolainen pääministeri Mark Rutten VVD-puolue 33 (-8), populisti Geert Wildersin Vapauspuolue 20 (+5), Jesse Klaverin vihervasemmiston GroenLinks 14 (+10), sosialistit 14 (-1) ja työväenpuolue PvdA 9 (-29!) paikkaa. Kristillisdemokraatit saavat 19, liberaali 'D66' 19, Kristillinen Unioni 5, Eläinoikeuspuolue PvdD 5, Eläkeläispuolue '50+' 4, Kalvinistinen uskontopuolue SGP 3, turkkilaisten Denk 3 ja piraattipuolue FvD 2 paikkaa yhteensä 150:sta. Äänestysvilkkaus nousee 81 prosenttiin (74,6 % vuonna 2012).
+ Saksalainen energiayhtiö E.on tekee 16 miljardin euron tappion.
+ Renaultin epäillään huijanneen autojen päästömittauksissa 25 vuoden ajan ranskalaisten viranomaisten raportista tihkuneiden tietojen mukaan.
+ Vuodettujen verotietojen mukaan vuonna 2005 Donald Trump ansaitsi 150 miljoonaa dollaria ja maksoi tällöin myös veroja 38 miljoonaa.
*
16.3.2017 Espoon Tapiolassa avautuu laajennettuna kauppakeskus Ainoa.
+ Ranskan Grassessa 17-v. lukiolainen ampuu haavoittaen rehtoria ja kahta oppilasta. Lisäksi 5 loukkaantuu lievästi paetessaan paniikissa.
+ IMF:n ja Maailmanpankin tiloissa Pariisissa räjähtää kirjepommi. Johdon assistentti loukkaantuu. Kreikan äärivasemmistoa epäillään.
+ Sisilian tulivuori Etna purkautuu, noin 10 ihmistä loukkaantuu.
+ Jemenin edustalla ammutaan helikopterista yli 40 venepakolaista, somaleja, jotka yrittivät huthi-kapinallisten Jemenistä Sudaniin.
+ Somalian merirosvot vapauttavat ilman lunnaita tankkilaivan, joka kuljetti kapinallisten kunnioittamien somaliliikemiesten öljyä.
+ Kuvataiteilija Armas Hursti (s.30.4.1934) kuolee 82-vuotiaana.
*
17.3.2017 Saksan liittokansleri Merkel tapaa USA:ssa presidentti Trumpin, joka vaatii Nato-maita lisäämään puolustusmenoja. Myöhemmin väitetään Trumpin esittäneen Merkelille 350 miljardin euron laskun, jonka Saksa olisi muka velkaa sotilasliitto Natolle.
+ USA:n liittouman ilmaisku tappaa 200 siviiliä Irakin Mosulissa.
+ Pakistan vaatii Facebookia auttamaan jumalanpilkkatapausten tutkinnassa, kohteenaan 11 Facebookissa pilkannutta henkilöä.
+ Helsingissä tuomitaan yhteensä 29 henkilöä kristallimaista metamfetamiinia myyneestä huumeliigasta, mm. Nanthawan Liven 4 v 2 kk, Suphapom Schrade 3 v 8 kk, Watsana Krainat 3 v 6 kk, Stefan Schrade 2 v 3 kk.
+ Englanniksi kirjoittanut Saint Lucian karibialainen Nobel-palkittu (1992) kirjailija Derek Walcott (s.23.1.1930) kuolee 87-vuotiaana.
*
18.3.2017 Pariisin Orlyn lentokenttä suljetaan tilapäisesti, kun siellä on ammuttu terroristi, joka yritti kaapata vartijalta aseen.
+ Kotkan Karhuvuoressa 35-v. kotkalaismies tappaa 19-vuotiaan helsinkiläismiehen baaritappelussa, johon osallistuu 12 miestä.
+ Vuonna 1996 syntynyt mieskolmikko ryöstää Helsingin Kampissa klo 2-4 yöllä teräaseita käyttäen lompakot ja puhelimet 6 mieheltä.
+ Vasemmistoliitto asettaa presidenttiehdokkaakseen europarlamentaarikko Merja Kyllösen.
+ Amer. rock-muusikko Chuck Berry kuolee 90-vuotiaana.
*
19.3.2017 Martin Schulz nimitetään Saksan sosiaalidemokraattien puheenjohtajaksi ja samalla SPD:n liittokansleriehdokkaaksi.
*
20.3.2017 Lentoasemien lakko peruuntuu Ilmailualan Unionin ja Paltan sovittua Airpro Oy:n työehtosopimusta koskeneen riidan.
+ FBI vahvistaa tutkivansa Venäjän osuutta USA:n vaaleihin.
+ Forbes-lehti arvioi maailman 544. rikkaimmaksi 3,5 miljardin dollarin omaisuudella sekä Antti Herlinin että Donald Trumpin. Suomen rikkaat: 4 Herliniä, Aarnio-Wihuri, Anttonen, Kyöstilä.
+ YK:n raportin mukaan onnellisimmat maat: Norja, Tanska, Islanti, Sveitsi, Suomi. Onnettomin Keski-Afrikan tasavalta.
+ Pankkiiri David Rockefeller kuolee USA:ssa 101-vuotiaana.
*
21.3.2017 Britannia aikoo USA:n tavoin kieltää elektronisten laitteiden kuljettamisen Lähi-idästä tulevilta lennoilta.
+ Helsingin opetusvirasto irtisanoo 4 ja antaa varoituksen 3:lle, jotka ostivat sen varoilla kotiinsa kameroita, televisioita ym.
+ Kirjailija Kirsti Manninen eli 'Enni Mustonen' saa törkeästä veropetoksesta 6 kk:n ehdollisen vankeustuomion.
+ Entinen terroristijärjestö IRA:n johtaja, Sinn Feinin poliitikko Martin McGuinness kuolee 66-vuotiaana Pohjois-Irlannissa.
+ ME-nopeuslaskija 'Häkä' Kalevi Häkkinen kuolee 89-vuotiaana.
+ Rikoskirjailija ('Morse') Colin Dexter (s.29.9.1930) kuolee.
+ Miss Maailma Marita Lindahl-Kirsitie (s.17.10.1938) kuolee 78-vuotiaana.
*
22.3.2017 Lontoossa kuolee terrori-iskussa poliisi, 4 siviiliä ja Isis-terroristi, Birminghamissa syntynyt Khalid Masood, 52. Lisäksi viitisenkymmentä 11 eri maan kansalaista haavoittuu.
+ Uudenkaupungin Valmet Automotive saa tilauksen alkaa vuonna 2018 valmistaa Mercedes-Benzin uutta automallia, mikä merkitsee kymmenien miljoonien investointeja ja yli tuhatta uutta työpaikkaa Uuteenkaupunkiin.
+ Turkin presidentti Erdogan uhkailee, että eurooppalaisten ei pian ole turvallista kävellä kaduillaan, jollei Euroopan asenne Turkkiin muutu.
+ Trumpin kampanjapäällikön Paul Manafortin paljastetaan salaa työskennelleen oligarkki Deripaskan palveluksessa ajamassa Putinin etuja.
+ Ukraina kieltää Krimillä esiintyneen Venäjän edustajan osallistumisen kevään 2017 Euroviisuihin.
*
23.3.2017 Belgian poliisi pidättää ranskan-tunisialaisen asemiehen, joka yritti kaahata väkijoukkoon kävelykadulla Antwerpenissa.
+ Kiovassa murhataan Putinia arvostellut, Ukrainaan paennut aiempi venäläinen kansanedustaja (kom) Denis Voronenkov.
+ Miljardööri Antti Aarnio-Wihuri, 77, tuomitaan 12 päiväsakkoon (80'000 eur) liikenneturvallisuuden vaarantamisesta keväällä 2016.
+ Helsingin kristillisdemokraatit peittää kuntavaali-ulkomainoksista Paavo Väyrysen Terve Helsinki -ryhmän ehdokkaista 4 rasististen kommenttien vuoksi. Nämä jäävät silti kristillisten ehdokaslistalle.
+ Julkisen sanan neuvosto JSN moittii pääministeri Juha Sipilää (kesk) Yleisradion painostamisesta Terrafame-uutisoinnissa.
+ Eduskunnan apulaisoikeusasiamies antaa Kelalle huomautuksen viivästyksistä (kunnilta siirtyneen) toimeentulotuen käsittelyissä.
*
24.3.2017 Gazassa ammutaan Hamasin sotilasjohtaja Mazen Fuqaha. Hamas epäilee Israelia ja sulkee ainoan rajanylityspaikan.
+ Obamacaren poistoon tähdännyt Donald Trumpin lakiehdotus kaatuu USA:n kongressissa, joten Obaman luoma sairausvakuutus jää voimaan.
+ Britannian Itsenäisyyspuolueen ainoa parlamenttiedustaja Douglas Carswell eroaa UKIP-puolueesta.
*
25.3.2017 WWF:n tempaus Earth Hour pimentää valoja 11. kerran kannanottona ilmaston puolesta, nyt jopa 170 valtiossa.
+ Valko-Venäjän Minskissä poliisi pidättää kymmeniä mielenosoittajia.
*
26.3.2017 Venäjällä järjestetään 83 kaupungissa mielenosoituksia korruptiota ja pääministeri Medvedeviä vastaan. Poliisi pidättää Moskovassakin 600 ihmistä, kuten oppositiojohtaja Navalnyin, joka on paljastanut Dmitri Medvedevin hallinnoivan kahmimaansa omaisuutta hämäräperäisten järjestöjen kautta. Venäjän media vaikenee 60'000 ihmisen mielenosoituksista. Navalnyi saa vankeutta ja sakkoja.
+ Armeijan helikopteri putoaa Itä-Ukrainassa, 5 kuolee.
+ Hongkongin hallintojohtajaksi valitaan Kiinan kommunistisen hallituksen kannattama rouva Carrie Lam, 59. Hongkongilaisten enemmistön mielipidemittauksissa suosima John Tsang häviää.
+ Ohion Cincinnatin ammutaan yökerhossa 15:ttä, 1 kuolee.
+ Melbournen F1-avauksessa kärkeen ajavat Vettel, Hamilton, Bottas, Räikkönen (eli Mercedes, Ferrari, Ferrari, Mercedes).
*
27.3.2017 Suomessa 50'000 allekirjoittajan kansalaisaloite vaatii luopumista kesäajan ja talviajan kellonsiirroista.
+ Vantaan Veromiehessä palaa keräyspaperia ja keräyspahvia täynnä ollut Lassila & Tikanoja -yhtiön kierrätysvarasto.
+ Berliinissä varastetaan Bode-museosta 100 kg:n painoinen ja lähes miljoonan euron arvoinen kultakolikko.
+ Suomalaisten luottamus talouteen on noussut ennen kuulumattoman optimistiseksi.
+ Isotuloisimmat jalkapalloilijat: Cristiano Ronaldo 87,5 milj. euroa (Real Madrid), Lionel Messi 76,5 milj, euroa (FC Barcelona).
*
28.3.2017 Trooppinen sykloni Debbie tekee tuhoja Australiassa.
+ Kyytipalvelu Uber vetäytyy Tanskasta kiristyvän lain vuoksi.
+ Turkkia syytetään saksanturkkilaisten vakoilusta Saksassa.
+ Terroristi Carlos eli Sakaali eli Ilich Ramirez Sanchez, 68,
tuomitaan kolmanteen elinkautiseen iskusta Ranskassa v. 1974.
+ Suomen vauvojen suosituimmat ykkösetunimet v. 2016:
Onni (400 poikaa), Elias, Leo, Väinö, Oliver, sekä
Sofia (349 tyttöä), Aino, Eevi, Venla, Emma.
*
29.3.2017 Britannia jättää vihdoin eroilmoituksensa EU:lle (Brexit).
+ Suomestakin löytyy pieniä määriä siipikarjanlihaa, joka on peräisin
Brasilian epäilyttävistä lihantuotantolaitoksista.
+ Alkon toimitusjohtaja Hille Korhonen nimitetään Nokian Renkaiden toimitusjohtajaksi.
+ Sulawesissa kadonnut indonesialainen mies löydetään 7 metriä pitkän Pyton-käärmeen vatsasta.
*
30.3.2017 EU ja Kiina sitoutuvat yhä ilmastolupauksiin, kun Trumpin USA alkaa purkaa suunnitelmiaan päästöjen vähentämisestä.
+ VR aikoo kokeilla junalipun ja paikallisliikenteen lipun yhdistämistä.
+ Hovioikeus tuomitsee vuosina 2001-11 toimineen valelääkärin Esa Antero Laihon, 54, vankeuteen 5 vuodeksi ja vangittavaksi heti.
+ Brasilian alahuoneen entinen puhemies Eduardo Cunha tuomitaan 15 vuodeksi vankeuteen 1,5 miljoonan dollarin lahjusten ottamisesta.
*
31.3.2017 USA:ssa Michael Flynn hakee syytesuojaa ennen kuin on valmis todistamaan Trumpin vaalikampanjan Venäjä-yhteyksistä.
+ Venezuelan korkein oikeus ottaa omakseen parlamentin valtuudet ja poistaa kansanedustajilta syytesuojan, syrjäyttäen oppositio-enemmistön.
+ Israel rakentaa uuden siirtokunnan Länsirannalle eikä vain laajenna entisiä.
+ Paraguayssa mielenosoittajat sytyttävät kongressirakennuksen tuleen
vastustaessaan perustuslain muutosta, joka sallisi presidentti Horacio Cartesin asettua uudelleen ehdolle.
+ Taksiautoilijat osoittavat Helsingissä mieltään liikenneuudistusta vastaan. Taksilupien määräsääntely aiotaan lopettaa, hinnat vapauttaa.

lauantai 11. helmikuuta 2017

2017 - HELMIKUU 2017 - Kuukauden uutiset

keskiviikko 1.2.2017
+ Ruotsi keskeyttää lennot Irakiin turvallisuustilanteen ja riskien vuoksi.
+ Romaniassa jopa 300'000 osoittaa mieltään sos.dem.hallitusta vastaan, koska tämä aikoi armahtaa alle 44'000 euron korruptioon syyllistyneet.
Romanialaisten keskimääräinen vuosipalkka on vain 5000 euroa.
+ Chilen metsäpalot ovat tappaneet jo 11 ihmistä ja tuhonneet 1000 taloa.
*
2.2.2017 Ulkoministeriö tiedottaa, että kahden valtion kansalaiset eivät ole virkakiellossa, mutta palkkaamista harkitaan aina tarkasti, koska ulkomaanyhteys altistaa henkilöitä ulkomailta tulevalle painostamiselle.
+ Poliisipäällikkö, oik.kand. Jari Liukku, 56, valitaan Europolin vakavan ja järjestäytyneen rikollisuuden torjuntakeskuksen johtajaksi Haagiin.
+ Presidentti Trump arvostelee jyrkästi Iranin tekemää ohjuskoetta.
+ Ranskan presidentinvaalien ennakkosuosikki Fillon on vaikeuksissa maksettuaan vaimolleen 600'000 euroa tekemättömästä avustajantyöstä.
*
3.2.2017 USA asettaa uusia pakotteita ohjukokeen tehneelle Iranille.
+ Seattlessa istuva liittovaltion piirituomari James L. Robart jäädyttää toistaiseksi presidentti Trumpin muslimeille asettamat maahantulokiellot.
+ Suomi on vihdoin antanut Hollannille tiedot Buk-ohjusjärjestelmästä, jollaisella heinäkuussa 2014 ammuttiin alas matkustajakone Ukrainassa.
*
4.2.2017 SDP:n puheenjohtajaksi äänestetään uudelleen Antti Rinne, 57 prosentilla äänistä. Timo Harakka saa 33 % ja Tytti Tuppurainen 11 %. Puoluesihteeriksi valitaan Antton Rönnholm ja varapuheenjohtajiksi Sanna Marin, Maarit Feldt-Ranta sekä Ville Skinnari.
*
5.2.2017 Romanian hallitus peruu aikomansa armahtavan korruptiolain, mutta suuret mielenosoitukset kaduilla jatkuvat yhä kuudetta päivää.
+ Suomi aikoo yhteistyöhön Britannian kriisinhallintajoukkojen kanssa (Joint Expeditionary Force JEF), kuten Norja, Tanska, Hollanti, Baltia.
+ Sarjakuvataiteilija 'Titu' Jorma Tiittanen (s.29.10.1929) kuolee 87-vuotiaana. Sarjakuva 'Titulointia' ilmestyi Seurassa viikoittain 44 vuotta 1965-2009.
*
6.2.2017 Jan Vapaavuori lupautuu osallistumaan kuntavaaleihin
ja suostuu Kokoomuksen pormestariehdokkaaksi Helsinkiin.
+ Englannin kuningatar Elisabet II on tänään hallinnut jo 65 vuotta.
+ Amerikkalaiset suuryritykset, mm. Airbnb, Apple, Facebook, Google, Microsoft, Twitter, Uber ja 90 muuta vastustavat maahantulokieltoja, joita presidentti Trump asetti valikoimiensa muslimimaiden kansalaisille.
+ Tukholma Täbyssä räjäytetään kodin edessä poliisipäällikön auto.
+ Henkilöautoa luvatta Raahesta Turkuun ajamaan lähtenyt 12-vuotias poika ajaa tieltä Närpiössä. Koira kuolee heti, poika 2 pv myöhemmin.
*
7.2.2017 Suomen hallitus järjestää pitkän strategiaistunnon, jossa käsitellään mm. tavoitetta 72 prosentin työllisyysasteesta.
+ Presidentti Putin allekirjoittaa perheväkivaltaa vähättelevän lain. Tähän asti Venäjällä on kuollut vuosittain perheväkivaltaan 14'000 naista.
+ Venäläinen oppositiopoliitikko Vladimir Kara-Murza, 35, on jälleen sairaalassa, keinotekoisessa koomassa myrkytysyrityksen jälkeen.
+ Chatham House -ajatuspajan kyselyssä enemmistö eurooppalaisista, yli 50 %, ei halua Euroopaan maahanmuuttajia muslimimaista.
*
8.2.2017 Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch HRW vaatii YK:ta painostamaan Pohjois-Koreaa lopettamaan lapsityövoiman käytön.
+ Venäjällä oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyi saa jälleen uuden tuomion, jolla saatetaan estää häntä osallistumasta vaaleihin.
+ Somalian presidentiksi valitaan Mohamed Abdullahi Farmajo, 54.
+ Pohjois-Afganistanissa on tapettu 6-8 Punaisen Ristin työntekijää.
+ Pohjois-Dakotassa jatketaan v. 2016 keskeytettyä, alkuperäiskansan vastustamaa, öljyputken rakentamista presidentti Trumpin määräyksestä.
+ Salon Kiskossa romahtaa 50 vuotta sitten suljetun Aijalan kaivoksen kaivoskäytävä. Maahan syntyy 625 neliömetrin monttu, 5-10 metriä syvä.
+ Onnibus aloittaa yt-neuvottelut vähentääkseen 78 työntekijää 320:sta.
*
9.2.2017 Ranskan Flamanvillen ydinvoimalassa tapahtuu räjähdys.
+ Pariisin Eiffel-tornin ympärille aiotaan syksyllä rakentaa 2 metriä korkea, luodinkestävä lasiseinä, jonka hinnaksi arvioidaan 20 milj. euroa.
+ Nokia tekee ostotarjouksen suomalaisesta ohjelmistoyhtiö Comptelista.
+ Romanian oikeusministeri Iordache eroaa korruptiolakiesityksen takia.
+ Toimittaja Susanne Päivärinta eroaa Yleisradiosta. Hän syyttää
päätoimittaja Atte Jääskeläistä sensuurista ja kovasta johtamistyylistä.
*
10.2.2017 Mustallamerellä Venäjän sotakoneet lentävät vaarallisen matalalla yli USA:n laivaston hävittäjäaluksen USS Porterin.
+ Tukholman Rinkebyn maahanmuuttajalähiössä 20-30-päinen jengi hyökkää poliisien kimppuun potkien, lyöden ja heitellen lasipulloja.
+ Singaporelainen raaka-aineiden välittäjä Trafigura sijoittaa 75 milj. euroa Talvivaaran kaivokseen, ostaen 15,5 % Terrafame-yhtiöstä. Lisäksi Trafigura lainaa Terrafamelle 75 miljoonaan ja Sampo 25 milj.
*
11.2.2017 Irakilaiset turvapaikanhakijat vastustavat palautuksia Irakiin yöpymällä viikonlopun yli teltoissa Helsingin Kiasman aukiolla.
+ Sähköratavauriot Tikkurilan ja Keravan välillä myöhästyttävät junia.
+ Radiokemisti, akateemikko Jorma K. Miettinen kuolee 95-vuotiaana.
*
12.2.2017 Pekka Haavisto nimitetään Vihreiden presidenttiehdokkaaksi.
+ Saksan liittopresidentiksi valitaan Frank-Walter Steinmeier, 61, entinen ulkoministeri, 931 äänellä Liittokokouksen yhteensä 1253 äänestä.
+ Pohjois-Korea rikkoo jälleen ohjuskoekieltoa ja ampuu ballistisen ohjuksen, joka uppoaa mereen 500 km päässä maan rannikosta.
*
13.2.2017 Kim Jong-nam, Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin isovelipuoli, murhataan Kuala Lumpurin lentokentällä Malesiassa, hieromalla hänen kasvoihinsa VX-hermokaasumyrkkyä. Malesia pidättää teosta epäiltyinä pari Pohjois-Korean naisagenttia.
+ Kaliforniassa evakuoidaan 188'000 asukasta patoalueelta, koska Orovillen padon tulva-aukon seinämässä oli havaittu reikä. Vuonna 1968 valmistuneen USA:n korkeimman padon korkeus on 234,7 m, pituus 2109 metriä. Evakuointi peruutetaan pari päivää myöhemmin.
+ Taiwanissa 32 ihmistä kuolee turistibussin törmätessä kaiteeseen.
+ Itsemurhapommi surmaa 13 ja haavoittaa 80 Pakistanin Lahoressa.
+ Ääri-islamilainen palestiinalaisjärjestö Hamas valitsee johtajakseen Gazan alueelle aseellisen siiven radikaalin johtajan Yehya Sinwarin,55.
+ Itävallan Braunau am Innissä pidätetään Hitleriksi pukeutunut mies.
*
14.2.2017 Presidentti Trumpin kiistelty kansallisen turvallisuuden neuvonantaja Michael Flynn joutuu eroamaan Venäjän suurlähettilään kanssa salaa käymiensä puhelinkeskustelujen takia.
+ Uruguayn presidentti Tabare Vazquez, 77, vierailee Suomessa ja neuvottelee UPM:n 2,2 miljoonan tonnin sellutehtaasta Uruguay'hin.
+ Läntisen Venäjän sotajoukot määrätään valmiusharjoituksiin.
+ Henkilöstövuokrausyhtiö Barona ostaa kilpailijansa Opteamin.
*
15.2.2017 Henkilöauto luisuu kiskobussin alle Punkaharjun Putikossa, jolloin 18-v. mies kuolee ja 19-v. mies loukkaantuu vakavasti.
+ Hallitus luopuu aikomistaan veneverosta ja moottoripyöräverosta.
+ Irakilaiset jatkavat kuudetta päivää telttaleiriään Helsingin Kiasman edessä. Mannerheimintien länsipuolelle, Lasipalatsille, on vastaavasti kokoontunut maahanmuuttoa vastustava "Suomi ensin"-leiri. Vielä maaliskuussa molempia leirejä jatketaan Rautatientorilla.
+ Venäjän Karjalan inkerinsuomalainen kuvernööri A. Hudilainen, 60, eroaa ja Putin nimittää tilalle Artur Parfentshikovin, 52, Moskovasta.
+ Euroopan parlamentti hyväksyy äänin 408-254 Ceta-sopimuksen eli tullit poistavan vapaakauppasopimuksen Kanadan kanssa.
*
16.2.2017 Italian parlamentti hyväksyy 20 mrd euron pelastusrahaston tukemaan horjuvia pankkeja, mm. Monte dei Paschi di Siena -pankkia.
+ Irakissa 45 kuolee räjähdelastin räjähdykseen ja Pakistanissa 72 kuolee pommista suufilaisessa pyhäkössä. Isis ilmoittautuu tekijäksi.
+ EVA:n selvityksen mukaan työelämän ulkopuolella on pysyvästi 79'000 iältään 25-54-vuotiasta miestä, joista 50'400 ei tee tai hae töitä, ei opiskele eikä ole työkyvyttömyyseläkkeellä. Kolmanneksella näistä ei näy rekisterissä mitään rahatuloja eivätkä he hae toimeentulotukea.
+ Uudessakaupungissa käynnistyy Mersun katumaasturien tuotanto.
+ Kansanedustaja Eero Lehti (kok) saa kahdesta ylinopeudesta 20 päiväsakkoa, joista maksettavaa kertyy 18'640 euroa.
*
17.2.2017 Britannian entinen pääministeri Tony Blair kehottaa brittejä kapinaan kovaa EU-eroa vastaan.
+ Espanjan prinsessa Cristina, 50, vapautuu avunantosyytteestä veropetoksiin, joista hänen aviomiehensä saa 6 vuotta 3 kk vankeutta.
+ Matkapuhelinvalmistaja Samsungin johtaja Lee Jae-Yong, 48, (Jay Y. Lee) pidätetään E-Korean presidentin korruptioskandaalin yhteydessä.
*
18.2.2017 Sastamalassa nokialainen 35-v. tila-auton kuljettaja törmää tahallaan mopoautoon tappaen siinä kaksi 17-vuotiasta nuorta.
+ Nokialla 18-vuotias poika tappaa 17-vuotiaan tytön, joka löydetään piilosta pojan asunnon sängyn alta, ilmastointiteipillä tukahdutettuna.
+ USA:ssa oikeusjutulla "Roe vastaan Wade" v. 1973 aborttioikeutta ajanut "Jane Roe" eli Norma McCorvey kuolee Texasissa 69-v:na.
+ Aki Kaurismäki saa Berliinin elokuvajuhlilla parhaan ohjaajan palkinnon tragikomediasta 'Toivon tuolla puolen'.
+ Pianisti, teologi Richard Järnefelt (s.20.12.1963) kuolee 53-vuotiaana. Entinen Riku Rauanheimo muisti ja osasi soittaa nuoteitta 6000 pianokappaletta.
*
19.2.2017 Montenegrossa erikoissyyttäjä sanoo Venäjän yrittäneen vallankaappausta Montenegron lokakuun vaalien yhteydessä.
+ Elon Muskin SpaceX-yhtiön Falcon 9 -kantoraketti laukaistaan Floridasta viemään varusteita kansainväliselle ISS-avaruusasemalle.
+ Kraft Heinz luopuu yrityksestään ostaa Unilever 143 mrd dollarilla.
*
20.2.2017 Libyan rannikolle ajautuu mereltä ainakin 74 ruumista.
+ Guantanamon vankilasta vapautettu britti Ronald Fiddler, 50, eli Abu Zakariya al-Britani tekee isisin mukaan itsemurhaiskun Mosulissa.
+ Venäjän YK-lähettiläs Vitali Tshurkin (s.21.2.1952), kuolee yllättäen New Yorkissa yhtä päivää ennen 65-vuotispäiväänsä.
+ Yli 350 siirtolaista murtautuu leikkurien ja vasaroiden avulla aidan läpi Marokosta Espanjan Ceutaan.
*
21.2.2017 Tukholman siirtolaislähiössä Rinkebyssä mellakoidaan. Kiven haavoitettua yhtä poliisia ampuu poliisi kohti kivenheittäjiä.
+ Sudet purevat kädestä 7-vuotiasta poikaa Ähtärin eläinpuistossa.
+ Teleoperaattori Verizon ostaa vihdoin Yahoon tingittyään tietomurtojen takia hinnasta 350 miljoonaa dollaria 4,48 mrd dollariin.
+ Ranskalaispoliitikko Marine Le Pen peruuttaa tapaamisen Libanonissa suur-muftin kanssa, koska tämä vaati naista pukeutumaan huiviin. Ruotsin ulkomaankauppaministeri Ann Linden nähdään Iranissa huivi päässä.
+ Israelin kersantti Elor Azaria saa 18 kk vankeutta ammuttuaan maassa haavoittuneena maanneen, puukotusta yrittäneen palestiinalaismiehen.
+ Amer. taloustieteilijä Kenneth J. Arrow (s.23.8.1921) kuolee 95-v:na.
*
22.2.2017 Turkki sallii naissotilaittensa käyttää islamilaista huivia.
*
23.2.2017 Kristillisdemokraatit ottavat Keskustan kanssa riitelevän Paavo Väyrysen sitoutumattomaksi Helsingin kuntavaaliehdokkaaksi.
+ Britannian brexitiä ajavan Ukipin uusi puheenjohtaja Paul Nuttall häviää täytevaaleissa brexit-myönteisessä Stoke-on-Trentissä.
+ Pääministeri Juha Sipilä (kesk) haluaisi peruuttaa Malmin lentokentän luovuttamisen (vuonna 2014) valtiolta Helsingille.
+ Jutta Urpilainen (sd) kieltäytyy perhesyistä presidentti-ehdokkuudesta.
+ Irakin joukot valtaavat Mosulin lentokentän Isis-järjestön joukoilta.
*
24.2.2017 USA:n presidentti Trump lupaa kannattajilleen edistää "puhtaan hiilen" ja maakaasun käyttöä energiantuotannossa.
+ Ranskan Kansallisen Rintaman presidenttiehdokas Marine Le Pen kieltäytyy ennen vaaleja poliisikuulusteluista EU-rahojen väärinkäytöstä.
+ Ranskan syyttäjälaitos aloittaa rikostutkinnan presidenttiehdokas Fillonia vastaan, joka maksatti vaimolleen ansaitsematonta palkkaa.
*
25.2.2017 Puukolla aseistautunut psyykkisesti sairas autoilija ajaa väkijoukkoon Saksan Heidelbergissä. 3 ihmistä loukkaantuu.
+ USA:n demokraattien puheenjohtajaksi valitaan Tom Perez. Vastaehdokas Keith Ellison oli sandersilainen vasemmistolainen.
*
26.2.2017 Moskovassa tuhannet osallistuvat 2 vuotta sitten murhatun oppositiopoliitikon Boris Nemtsovin muistomarssille.
+ Suomen armeijaan haki v. 2016 ennätysmäärä naisia: 842.
*
27.2.2017 Kolumbia tilaa Suomen Rahapajalta kolikoita: 156 miljoonaa 200-peson ja 92 miljoonaa 1000-peson lanttia.
+ Helsingin Länsisataman T2-terminaali avataan Jätkäsaaressa.
+ Ruotsin turvallisuuspalvelu Säpo ottaa kiinni vieraan valtion agentin, joka on vakoillut Ruotsissa tiibetiläisiä pakolaisia.
*
28.2.2017 Euroopan Unionin jäsenmaat pääsevät sopuun kasvihuonekaasuja vähentävän päästökaupan säännöistä.
+ Juontaja Axl Smith, 32, tuomitaan salakatselusta ehdolliseen vankeuteen ja 150'000 euron korvauksiin 29:lle naisuhrilleen.
+ HUS:n taloushallinnon työntekijää epäillään 70'000 euron potilasmaksujen varastamisesta. Syyksi nainen sanoo rahapulan.
+ Etelä-Korean suurimman yhtiön Samsungin 48-v. johtaja Lee Jae-yong on joutunut syytteeseen lahjonnasta ja kavalluksesta.
*