keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

2017 - KESÄKUU 2017 - Kuukauden uutiset

torstai 1.6.2017
+ Helsingin kaupungissa aloittaa 4 toimialan ja keskushallinnon uusi organisaatio, joka korvaa 40'000 työntekijän yli 30 virastoa ja liikelaitosta. Kaupunginjohtaja Jussi Pajusen tilalle vaihtuu pormestari Jan Vapaavuori.
+ Islannin presidentti sekä Norjan, Ruotsin ja Tanskan kuninkaalliset vierailevat yhtä aikaa Helsingissä osana Suomen satavuotisjuhlia.
+ Presidentti Donald Trump julistaa USA:n irtautuvan Pariisin ilmastosopimuksesta.
+ Nigerin Saharasta löytyy 44 kuoliaaksi nääntynyttä Libyaan pyrkinyttä siirtolaista, joiden auto oli hajonnut kesken matkan.
+ Mielipidetutkimuksessa Sauli Niinistöllä on 72 %:n kannatus presidentiksi seuraavissa vaaleissa, Vihreiden Pekka Haavistolla 12 %, Keskustan Matti Vanhasella 3 % ja Vasemmiston Merja Kyllösellä 2 %.
+ Tuusulan pormestariksi valitaan äänin 38-12 Arto Lindberg (sd).
+ Kristillisen liiton ent. kansanedustaja ja presidenttiehdokas 1979 ja 1982, metsänhoitaja Raino Westerholm (s.20.11.1919) kuolee 97-vuotiaana.
*
2.6.2017 Pelivelkainen, uhkapeliriippuvainen, porttikiellon saanut mies iskee Filippiinien Manilassa pelikasinolle, jossa 36 ihmistä tukehtuu.
+ Prof. Kaarle Hämeri nimitetään Helsingin Yliopiston kansleriksi 1.10.
+ Suomen bruttokansantuote on kasvanut alkuvuonna 2,7 % vuoden takaisesta.
*
3.6.2017 Lontoossa poliisi ampuu 3 arabitaustaista terroristia, jotka ajoivat pakettiautolla ihmisten päälle London Bridgen sillalla ja sitten puukottivat ihmisiä Borough Marketin torilla, jolloin 8 siviiliä kuoli ja 48 haavoittui.
*
4.6.2017 Presidentti Sauli Niinistön vaalikampanja vuodelle 2018 käynnistyy kannattajakorttien keräämisellä useilla paikkakunnilla.
+ Venäläismies, 45, ampuu mökkiriidan jälkeen hirvikiväärillä 4 naista ja 5 miestä Redkinon kylässä Tverin alueella, Moskovan luoteispuolella.
+ Manchesterissa järjestetty tukikonsertti terrori-iskun uhreille tuottaa 3 tunnin aikana katsojilta lahjoituksia 2,3 miljoonaa euroa.
+ Verkkojulkaisu Long Play kertoo, että poliisien suljetussa Facebook-ryhmässä on keskusteltu poliisin asiakkaista rasistisesti.
*
5.6.2017 Saudi-Arabia, Bahrain, Egypti, Jemen, Yhdistyneet Arabiemiirikunnat sekä Itä-Libyan hallitus katkaisevat diplomaattisuhteet Qatariin ja syyttävät Qataria Persianlahden alueen vakauden horjuttamisesta ja terrorismin tukemisesta.
+ Saksa vetää joukkonsa tukikohdasta Etelä-Turkista, koska Turkki ei päästä saksalaisia kansanedustajia vierailemaan tukikohdassa.
+ USA harkitsee vetäytymistä YK:n ihmisoikeusneuvostosta.
+ Floridan Orlandossa kuolee 5 ihmistä työpaikka-ammuskelussa. Potkut saanut mies ampui 4 entistä työtoveriaan.
*
6.6.2017 USA:n tiedusteluorganisaation NSA:n salainen raportti paljastaa, että Venäjän sotilastiedustelu GRU yritti toistuvasti murtautua USA:n vaalijärjestelmään ennen v. 2016 presidentinvaaleja.
+ Pariisissa poliisi ampuu Notre Damen katedraalin luona vasaran kanssa hyökännyttä, "Syyrian puolesta" huutanutta algerialaistaustaista miestä.
+ Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan asennetutkimuksen mukaan joka neljäs suomalainen voisi kannattaa äärinationalistista puoluetta. Populistisimpia ovat EU-kielteiset, vailla ammatillista koulutusta olevat ja työttömät. Vähiten populistisia ovat nuoret, akateemiset ja johtajat.
*
7.6.2017 Isis tekee 2 terrori-iskua Iranissa: parlamenttiin ja ajatollah Khomeinin mausoleumiin. Ainakin 12 kuolee, 40 haavoittuu.
+ Helsingin kaupunginvaltuusto nimittää pormestariksi Jan Vapaavuoren (kok) ja apulaispormestareiksi Anni Sinnemäen (vihr), Sanna Vesikansan (vihr), Pia Pakarisen (kok) ja Nasima Razmyarin (sd).
+ HOK-Elannon toimitusjohtajaksi, Matti Niemen jäädessä eläkkeelle, nimitetään Veli-Matti Liimatainen.
+ Presidentti Trump aikoo nimittää FBI:n pääjohtajaksi Christopher Wrayn.
+ Muotoilija Eero Rislakki (s.25.6.1924) kuolee 92-vuotiaana.
*
8.6.2017 FBI:n erotettu päällikkö Comey on USA:n kongressin kuultavana. Hän sanoo tulleensa erotetuksi, koska tutki Trumpin kampanjan Venäjä-yhteyksiä.
+ YK:n ensimmäinen valtameri-konferenssi New Yorkissa on huolissaan meriin kertyvästä muovijätteestä (vuosittain 10-20 miljoonaa tonnia).
+ EU-maat sopivat Euroopan syyttäjäviraston EPPO:n perustamisesta. Mukaan liittyy 20 maata, mm. Suomi, muttei Ruotsi eikä Hollanti.
+ Terroristi heittää pommin aidan yli USA:n suurlähetystöön Ukrainan Kiovassa, mutta kukaan ei loukkaannu.
*
9.6.2017 Britannian konservatiivipuolue menettää enemmistönsä parlamenttivaaleissa.
+ Batman-näyttelijä Adam West (s.19.9.1929) kuolee 88-vuotiaana.
+ Dekkarikirjailija Eeva Tenhunen (s.2.1.1937) kuolee 80-vuotiaana.
*
10.6.2017 Perussuomalaisten puheenjohtajaksi valitaan Jyväskylässä Jussi Halla-aho ja varapuheenjohtajiksi Laura Huhtasaari, Teuvo Hakkarainen, Juho Eerola, jotka kaikki edustavat maahanmuuttokriittistä äärilaitaa.
+ Aseistettu libyalaisryhmä vapauttaa diktaattori Muammar Gaddafin pojan Seif al-Islamin, 44, joka oli vangittu v. 2011.
*
11.6.2017 Presidentti Macronin puolue vaikuttaa I kierroksen perusteella saavan murskaenemmistön Ranskan parlamenttivaaleissa.
+ Ruotsalaisen kansanpuolueen presidenttiehdokkaaksi tammikuulle 2018 nimitetään Nils Torvalds, 71.
+ Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho haluaa lisätä puolueensa yhteistyötä pohjoismaisten nationalistipuolueiden kanssa.
*
12.6.2017 Keskustapuolue ja Kokoomus eivät jatka hallitusyhteistyötä Jussi Halla-ahon Perussuomalaisten kanssa. Pääministeri Sipilä aikoo erota ja aloittaa hallitustunnustelut Rkp:n ja Kristillisdemokraattien kanssa.
+ Venäjällä pidätetään oppositiopoliitikko Navalnyi ja 1500 muuta henkilöä korruptiota ja hallitusta vastustaneissa mielenosoituksissa.
+ Tallinnassa alkaa korruptio-oikeudenkäynti kaupungin pormestaria, venäläisväestön suosimaa Keskustapuolueen Edgar Savisaarta vastaan.
+ Kosovon parlamenttivaalit voittaa PDK-puolueen liittouma, ns. sotasiipi, (n. 35 %). Albaanien kansallismielinen vasemmisto kaksinkertaistaa kannatuksensa n. 26 prosenttiin.
*
13.6.2017 Perussuomalaisten 37 kansanedustajasta 20-22 eroaa Uusi Vaihtoehto -nimiseksi ryhmäksi, jota johtavat Simon Elo, Tiina Elovaara ja Ritva Kike Elomaa, ja johon kuuluvat puolueen 4 ministeriä Soini, Terho, Lindström ja Mattila sekä eduskunnan puhemies Maria Lohela. Halla-aholle jääneet 15 tukijaa aikovat pitää itsellään 37 edustajan koko puoluetuen.
+ Keskusta ja Kokoomus sopivat hallitusyhteistyön jatkamisesta Uuden Vaihtoehdon kanssa, entisin ohjelmin ja entisin ministerein.
+ Vakuutusyhtiö LähiTapiola ostaa 10 % lääkärikeskus Mehiläisestä.
+ Russofiili lakimies Jon Hellevig tuomitaan 60 päivän ehdolliseen vankeuteen, koska hän uhkaili oopperalaulaja Karita Mattilaa väkivallalla.
+ Münchenin rautatieasemalla ammuskellaan, poliisi haavoittuu pahasti.
+ Kuorma-auto törmäilee autoihin Tukholman Södermalmilla.
*
14.6.2017 Lontoon Pohjois-Kensingtonissa palaa karrelle 24-kerroksinen vuokratalo Grenfell Tower. Kuolonuhreiksi arvioidaan myöhemmin 79.
+ USA:ssa 66-vuotias asemies ampuu edustajainhuoneen jäsentä, republikaanien ryhmäpiiskuria Steve Scalisea, 51. Ampuja itse kuolee.
+ Suojelupoliisin mukaan terrorismin uhka on Suomessa nyt vakavampi kuin koskaan aiemmin, tasolla 2 asteikosta 1-4. Suomessa on arviolta 350 terrorismille myötämielistä henkilöä. Suomesta lähteneitä vierastaistelijoita on noussut merkittäviin asemiin Isis-taistelijoiden riveissä. Suomi on silti vielä yksi maailman turvallisimmista maista.
*
15.6.2017 Öinen terrori-isku tappaa 31 Somalian Mogadishussa.
+ Suomen 6 suurimman kaupungin johtajat vastustavat hallituksen aikomaa maakunta- ja sote-uudistusta 'kaupunkien kilpailukykyä vievänä'.
+ Washington Postin mukaan presidentti Trump on joutunut oikeuden tutkinnan kohteeksi. Trumpia epäillään haitanteosta oikeudelle.
+ Pohjois-Korea vapauttaa koomassa pitkään olleen amerikkalaisen Otto Warmbierin, 22, joka pidätettiin 17 kk sitten näpistyksestä.
+ Meyerin Turun telakalta marssii vuorokaudeksi ulos 900-1000 työntekijää 1600:sta.
*
16.6.2017 USA:n presidentti Trump kiristää Kuubaan matkustamisen ehtoja. Ryhmämatkat esim. taiteellisen toiminnan vuoksi hyväksytään.
+ Sotalaiva USS Fitzgerald törmää Japanin edustalla filippiiniläiseen rahtilaivaan. USA:n laivalla kuolee 7 ihmistä ja loukkaantuu 3.
+ Raision toimitusjohtajaksi marraskuusta nimitetään Pekka Kuusniemi.
+ Saksan ent. liittokansleri Helmut Kohl (s.3.4.1930) kuolee 87-vuotiaana.
*
17.6.2017 Vihreiden uudeksi puheenjohtajaksi valitaan Touko Aalto, 33, Jyväskylästä; varapuheenjohtajiksi Maria Ohisalo, 32, Hanna Halmeenpää, 41, sekä Veli Liikanen, 38. Puoluesihteerinä jatkaa Lasse Miettinen.
+ Portugalin äkillisissä metsäpaloissa kuolee yli 60 ihmistä, monet autoihinsa liekkirintaman pyyhkiessä vauhdilla tien yli.
+ Suomussalmella avataan Suomen 40. kansallispuisto Hossa.
+ Loton ainoa täysosuma tuottaa ennätyssumman 14,2 miljoonaa euroa, joka jakaantuu porukalle, jonka 50 jäsenestä kukin saa 284 tuhatta.
*
18.6.2017 Ranskassa presidentti Macronin puolue voittaa enemmistön parlamenttiin, 361 paikkaa 577:stä. Tasavaltalaiset saavat 126, sosialistit 46, vasemmisto 26 ja Marine Le Penin kansallinen rintama 8 paikkaa.
+ Maanjäristys aiheuttaa tsunamin eli hyökyaallon Grönlantiin.
+ Poliisi suojaa Helsingin Temppeliaukion kirkon betoniesteillä mahdollisen terroriuhan takia.
*
19.6.2017 Rakennusyhtiöt Lemminkäinen ja YIT yhdistyvät.
+ Perussuomalaisista eronnut Uusi Vaihtoehto perustaa yhdistyksen ja puolueen, jonka nimeksi tulee Sininen Tulevaisuus - Blå Framtiden.
+ Lontoossa 48-v. mies ajaa pakettiautolla ihmisten päälle Finsburyn puiston moskeijan lähellä. Yksi ihminen kuolee ja 8 loukkaantuu.
+ Israel vähentää sähkön toimittamista 2 miljoonan asukkaan Gazaan, jonka palestiinalaishallinto on kieltäytynyt maksamasta sähkölaskua.
+ Toukokuussa valittu Etelä-Korean uusi presidentti Moon Jae-in ilmoittaa maansa pyrkivän eroon ydinvoimasta ja lisäävän aurinko- ja tuulivoimaa.
+ Helsingin Pasilan nykyinen asema sulkeutuu ja sitä aletaan purkaa.
+ Lipunmyynti loppuu tästä päivästä alkaen Helsingin lähijunissa.
+ Iskelmälaulaja Annikki Tähti (s.5.12.1929) kuolee 87-vuotiaana.
*
20.6.2017 Öljynjalostusyhtiö Nesteen työntekijät uhkaavat keskeyttää polttoaineiden jakelun vastalauseeksi Sipilän hallituksen omistajapolitiikalle.
+ Kesko myy 67 miljoonalla eurolla Asko- ja Sotka-huonekaluketjut kolmen Sotka-yrittäjän ja eläkevakuutusyhtiö Eteran omistamalle yhtiölle.
+ Ikaalisten Matkatoimiston yrittäjä Jyrki Talonen (s.23.12.1949) kuolee 67-vuotiaana.
*
21.6.2017 Eduskunta hyväksyy äänin 97-79 postilain, jonka mukaan kirjeiden jakelun voi taajamissa harventaa 5 päivästä 3 päivään viikossa. 50 prosentin postista pitää olla perillä 4 päivässä ja 97 %:n 5 päivässä (aiemmin 95 % 2 päivässä ja 98 % 3 päivässä).
+ Scandic Hotels ostaa 114,5 miljoonalla eurolla Tradekan Restelin omistamat Cumulus-hotellit, joita on 36 kpl 21 kaupungissa.
+ Nesteen työntekijät peruuttavat lakkouhkauksensa.
+ Rakennusliike Forma Futuran omistaja Leila Tuominen tuomitaan 2 vuoden ja 10 kk:n vankeuteen törkeästä lahjusten antamisesta ja Vantaan entinen kaupunginjohtaja Jukka Peltomäki (sd) 2 vuoden 6 kk:n vankeuteen lahjusten ottamisesta. Tapio Päivinen saa ehdollista 1 vuoden 2 kk.
+ SDP:n presidenttiehdokkuudesta ilmaantuu kisaamaan kolme naista: Tuula Haatainen, Maarit Feldt-Ranta sekä Sirpa Paatero.
+ Uuden Vaihtoehdon kansanedustaja Ritva Kike Elomaa loikkaa takaisin Perussuomalaisiin. Hänen isänsä Arvo Sainio loikkasi kolmesti Smp-Skyp-Suomen Maaseudunpuolue-Suomen Kansan Yhtenäisyyden Puolue.
*
22.6.2017 Ranskan hallituksesta on jo ensimmäisellä viikolla joutunut eroamaan neljä ministeriä parlamentin rahojen väärinkäytön takia.
*
23.6.2017 Kolumbiassa 11 ihmistä kuolee hiilikaivosräjähdyksessä.
*
24.6.2017 Helsingissä surmataan raa'asti Kivinokan siirtolapuutarhan juhannusjuhlista kotiinsa Aleksis Kiven kadulle palannut 73-vuotias mies.
*
25.6.2017 Pakistanin Punjabissa suistuu tieltä 40'000 litran säiliöauto. 146 ihmistä kuolee (20 lapsia) ja 80 loukkaantuu räjähdyksessä heidän ollessaan hakemassa vuotavaa öljyä omiin ämpäreihinsä.
+ Kiinassa 93 ihmistä on kateissa vuoristokylän maanvyöryn jälkeen.
+ Egyptin presidentti Abdel Fattah al-Sisi ratifioi sopimuksen, jolla Egypti luovuttaa kaksi asumatonta saarta Saudi-Arabialle.
+ Nurmijärvellä 15-v. ja 14-v. pojat tuhoavat illalla silmittömästi Kylänpään päiväkotia, rikkoen mm. 15 ikkunaa ja kopiokoneen.
+ Espoon Lintuvaarassa sytytetään Paradise-pizzeria polttopullolla.
+ Juhannuksena Suomessa hukkuu 6 ihmistä (2016: 9, 2015: 4).
+ Muslimien paastokuukausi Ramadan päättyy Id al-fitr-juhlaan.
*
26.6.2017 Poliisi vaatii purkamaan kuukausia jatkuneen Suomi ensin -mielenosoitusleirin Helsingin Rautatientorilla ja ottaa kiinni niskoittelijoita.
+ USA:n korkeimman oikeuden mukaan presidentti Trumpin asettamaa maahantulokieltoa eräistä muslimimaista tulijoille voidaan soveltaa osittain.
+ Britannia vaatii EU-kansalaisia hakemaan oleskeluluvan Brexitin jälkeen.
+ Levadan mielipidetutkimuksessa 38 % venäläisistä pitää Stalinia ja 34 % Putinia maailmanhistorian merkittävimpänä ihmisenä.
*
27.6.2017 Verkkohyökkäys levittää Petya-haittaohjelmaa 60 maahan, kohdistuen pahiten Ukrainan pankkeihin. Teosta epäillään venäläisiä.
+ EU määrää lähes monopoliasemassa olevalle hakukoneyhtiölle Googlelle 2,4 mrd euron jättisakot määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä, hakukoneen tulosten manipuloinnista Googlen omien palvelujen eduksi.
+ New Yorkissa 34 loukkaantuu metrovaunujen suistuessa radalta.
+ Kansanedustaja Arja Juvonen loikkaa takaisin Perussuomalaisiin.
+ Ruotsal. näyttelijä Michael Nyqvist (s.8.1.1960) kuolee 57-vuotiaana.
*
28.6.2017 Poliisi häätää "Suomi ensin"-mielenosoituksen pois Helsingin Rautatientorilta. Kaksi mielenosoittajaa 15-20:stä pidätetään.
+ Venäjän armeija häiritsee Itämerellä USA:n lipun alla kulkevaa rahtilaivaa, joka vie tarvikkeita Naton sotaharjoitukseen Baltiassa.
+ Kyproksen yhdistymisneuvottelut käynnistyvät Sveitsin Alpeilla.
*
29.6.2017 Ilmarinen ja Etera ilmoittavat yhdistyvänsä Suomen suurimmaksi työeläkevakuutusyhtiöksi (675'000 vakuutettua, 460'000 eläkkeensaajaa), eläkevarat 44 mrd, markkinaosuus 37 prosenttia.
+ Vatikaanin talouspäällikkö, kardinaali George Pell, 76, saa syytteet seksuaalisesta hyväksikäytöstä entisessä kotimaassaan Australiassa.
+ Britannian pääministeri May selviää luottamusäänestyksestä 14 äänen erolla saatuaan tukea protestanttiselta DUP-puolueelta, luvattuaan pohjois-irlantilaisten saavan ilmaisen abortin, jos he matkustavat Englantiin.
+ Venäjällä tuomitaan Zaur Dadajev ja neljä muuta oppositiojohtaja Boris Nemtsovin palkkamurhasta v. 2015. Murhan tilaaja ei ole selvinnyt.
+ Valion ent. pääjohtaja Erkki Ahola (s.19.4.1922) kuolee 95-vuotiaana.
*
30.6.2017 Suomi allekirjoittaa Tukholmassa sopimuksen liittymisestä Britannian johtamiin nopean toiminnan taistelujoukkoihin. JEF-joukkojen (Joint Expeditionary Force) vahvuus on noin 10'000 sotilasta.
+ Italia uhkaa alkaa käännyttää Välimeren pakolaisten pelastusveneet saatuaan taas 11'000 uutta pakolaista Afrikasta vain viidessä päivässä.
+ USA:ssa tulee voimaan Trumpin asettama arabien maahantulokielto.
+ Poliisi käskee purkaa Helsingin Rautatientorin "Oikeus elää"-leirin.
+ Entinen perussuomalainen Veera Ruoho loikkaa Kokoomukseen.
+ Saksan parlamentti hyväksyy homoliitot "omantunnon äänin" 393-226.
+ Entinen lääkäri ampuu kolmea lääkäriä New Yorkin Bronx-Lebanon -sairaalassa. Tekijä ja yksi uhri kuolevat, 6 ihmistä haavoittuu.
+ Ruotsalainen 6500 taksiauton Cabonline ostaa Suomesta taksiyritys Kovasen (100 autoa, 300 kuljettajaa) ja Mankkaan Taksin (50 autoa).
+ Stockmann myy ruokaosastonsa "Stockmannin Herkku" S-ryhmälle.
+ Suomessa hukkui kesäkuussa 10 miestä ja yksi nainen.
+ Ihmisoikeustaistelija, akateemikko Simone Veil os. Jacob (s.13.7.1927) kuolee Ranskassa 89-vuotiaana.

maanantai 8. toukokuuta 2017

2017 - TOUKOKUU 2017 - Kuukauden uutiset

maanantai 1.5.2017
+ USA ilmoittaa, että Etelä-Korean Thaad-ohjuspuolustusjärjestelmä (Terminal High Altitude Area Defence) on nyt valmis ja käytössä. Kiina ja Pohjois-Korean diktaattori Kim Jong-un protestoivat.
+ Venäjän poliisi pidättää Pietarissa 17 aktivistia, jotka osoittivat mieltään homoseksualistien Tshetsheniassa kärsimää väkivaltaa vastaan.
+ Helsingin Kaivopuistossa poltetaan noin klo 2:30 vappuyönä 10 siirrettävää Bajamaja-käymälää, arvoltaan yhteensä yli 10'000 euroa.
+ Ruotsin suurin moskeija Jakobsbergissa vahingoittuu tulipalossa.
*
2.5.2017 Saksan liittokansleri Angela Merkel tapaa Sotshissa Venäjän presidentin Putinin ja mm. pyytää tätä suojelemaan Tshetshenian homoja.
+ Isiksen 5 itsemurhapommittajaa tappaa 30 pakolaisleirillä Syyriassa.
+ Tanska julkaisee 6:n listan vihasaarnaajista (1 kristitty, 5 muslimia).
+ SOK lopettaa Prisma-tavaratalot Liettuasta (4) ja Latviasta (3), mutta säilyttää Prisman Narvassa, 2 Tartossa, 5 Tallinnassa ja 16 Pietarissa.
*
3.5.2017 Britannia ja EU kiistelevät Brexit-eron hinnasta Britannialle, jonka arvio on noussut 58 miljardista jopa 113 miljardiin euroon.
+ Kiina aikoo vuonna 2018 julkaista Wikipedian tilalle sensuroidun, 300'000 artikkelin laajuisen verkkotietosanakirjan.
+ Venäjän ulkoministerin Lavrovin lentokone loukkaa Viron ilmatilaa.
*
4.5.2017 Suomen hallitus kokoontuu poikkeuksellisesti Valtioneuvoston linnan sijasta Porvoon Taidetehtaalla ja yli 500 hengen yleisön edessä "Tulevaisuuden valtiopäivät" -demokratiatapahtumassa.
+ Venäjän ja Suomen ulkoministerit Lavrov ja Soini tapaavat Porvoossa.
+ Moninkertainen sarjakuristaja Michael Penttilä saadaan vangittua, mutta paloittelija-murhaaja Markus Pasi Pönkä (s.1983) jatkaa karkuteillä.
+ Pikku-Huopalahdessa roskasäiliöstä löytyneiden postilähetysten arvoitus selviää. Postinkantaja oli jostakin syystä laittanut nipun postia roskiin.
+ Englannin hovi ilmoittaa, että Edinburghin herttua, prinssi Philip, 95, jää eläkkeelle edustustehtävistään elokuussa täytettyään 96 vuotta.
+ Amerikkalainen taloustieteilijä William Baumol, 95, kuolee.
+ Ralliautoilija Timo Mäkinen (s.18.3.1938) kuolee 79-vuotiaana.
*
5.5.2017 Espoon Länsimetron ilmoitetaan viivästyvän vielä elokuustakin (2017) kuukaudella.
*
6.5.2017 Moskovassa 1000 osoittaa mieltään Putinia vastaan.
+ Puolassa kymmenet-tuhannet osoittavat mieltään hallitusta vastaan.
+ Hannoverissa evakuoidaan 50'000 vanhojen pommien purkamisen takia.
+ Nigerian Boko Haram vapauttaa 82 koulutyttöä 3 vuotta sieppaamistaan lähes 280:sta. Kaikkiaan Boko Haram on siepannut tuhansia tyttöjä.
+ Tansaniassa kuolee 17 koulutyttöä ja 12 koulupoikaa bussiturmassa.
+ Palestiinalaisten Hamasin johtoon nimitetään Ismail Haniya, 54.
+ Rajavartiolaitoksen entinen päällikkö, kenraaliluutnantti Matti Autio (s.10.12.1934) kuolee 82-vuotiaana.
*
7.5.2017 Ranskan presidentiksi valitaan Emmanuel Macron, 39, joka saa 66,10 % äänistä. Äärioikeiston Marine Le Pen saa 33,90 prosenttia.
+ Pohjois-Korea pidättää neljännen USA:n kansalaisen, toisen parin viikon sisällä. Tuoreimmat panttivangit ovat Kim Hak-song ja Kim Sang-duk.
+ Arabian kieli saattaa menettää virallisen kielen asemansa Israelissa.
*
8.5.2017 Britanniassa Theresa Mayn johtamien konservatiivien kannatus on mielipidemittauksessa ennätyskorkealla: 49 %. Labouria kannattaa 27 %.
*
9.5.2017 Etelä-Korean presidentinvaalit voittaa liberaalidemokraattisen Minjoo-puolueen Moon Jae-in, jolle häviävät keskusta-vasemmistolainen it-miljonääri Ahn Cheol-soo ja konservatiivi Hong Joon-pyo.
+ Presidentti Trump erottaa keskusrikospoliisin FBI:n johtajan James Comeyn, joka on tutkinut Trumpin lähipiirin yhteyksiä Venäjään.
+ Martti Ahtisaari, 79, väistyy rauhanvälitysjärjestö CMI:n hallituksen pj:n paikalta ja pyytää seuraajakseen entistä pääministeriä Alexander Stubbia.
+ Ranskan entinen pääministeri, sosialisti Manuel Valls, kertoo haluavansa loikata uuden presidentin Macronin 'En Marche'-puolueen ehdokkaaksi.
+ Ennakkosuosikki, Suomen Norma John -duon kappale 'Blackbird' karsiutuu Euroviisujen ensimmäisessä semifinaalissa Ukrainan Kiovassa.
+ Metsäbiologian prof. Peitsa Mikola (s.15.10.1915) kuolee 101-vuotiaana.
+ Suomentaja Liisa Ryömä (s.2.1.1947) kuolee 70-vuotiaana.
*
10.5.2017 Nato harkitsee lisäjoukkojen lähettämistä Afganistaniin.
+ Turkki tuomitsee USA:n päätöksen aseistaa Syyrian YPG-kurdeja.
+ Ranskan sosialistien presidenttiehdokas Benoit Hamon aikoo perustaa uuden vasemmistolaisen kansanliikkeen.
+ Helsingin Kaupunginmuseo valitaan Vuoden museoksi 2017.
+ Irlannin poliisi keskeyttää tutkinnan näyttelijä Stephen Fryn tv-ohjelmassa "The Meaning of Life" vuonna 2015 lausumasta "jumalanpilkasta". Fry sanoi mm. jumalan olleen ilkeä ja tyhmä luodessaan kurjuutta, epäreiluutta ja tuskaa täynnä olevan maailman.
*
11.5.2017 EU-tuomioistuin vaatii kyytienvälityspalvelu Uberia toimimaan samoin säännöin kuin muutkin kuljetusyritykset.
+ Venäjällä videobloggaaja Ruslan Sokolovski, 22, saa 3,5 vuoden ehdollisen vankeustuomion YouTube-videosta, jossa pelasi Pokemon Go -kännykkäpeliä ortodoksisessa katedraalissa Jekaterinburgissa.
*
12.5.2017 USA ja Kiina allekirjoittavat kauppasopimuksen.
+ Presidentti Mauno Koivisto (s.25.11.1923) kuolee 93-vuotiaana.
*
13.5.2017 Kyberhyökkäys saastuttaa haittaohjelmilla n. 120'000 tietokonetta sadassa eri maassa, joitakin kymmeniä Suomessakin.
+ Bussi ajaa rotkoon Turkin Marmariksen lähellä, jolloin 23 äitienpäivän matkalle lähtenyttä kuolee, 17 jää henkiin.
+ Kreikassa veturi syöksyy talon seinästä sisään lähellä Thessalonikia. Viisi vaunua suistuu raiteilta. 2 ihmistä kuolee ja 3 loukkaantuu.
+ Paavi julistaa pyhimyksiksi 2 paimenta, 9-v. Franciscon ja 7-v. Jacinton, jotka näkivät Neitsyt Marian ilmestyksen Portugalin Fatimassa sata vuotta sitten vuonna 1917. Lapset kuolivat espanjantautiin vv. 1919-20.
+ Egyptissä löydetään 17 muumiota katakombeista Kairon eteläpuolelta.
+ Euroviisut Ukrainan Kiovassa voittaa Portugalin Salvador Sobral.
*
14.5.2017 Saksan suurimman osavaltion Nordrhein-Westfalenin osavaltiovaalit voittaa Angela Merkelin CDU eli Kristillisdemokraatit.
+ Pohjois-Korea tekee uuden ohjuskokeen ballistisella ohjuksella, joka nousee yli 2 km:n korkeuteen ja lentää noin 700 km:n matkan.
*
15.5.2017 Washington Postin mukaan presidentti Trump on paljastanut Venäjän ulkoministerille Lavroville huippusalaista tiedustelutietoa. Eräät edustajainhuoneen demokraatit vaativat Trumpia virkasyytteeseen.
+ Ruotsissa on kirjoilla jo yli 158'000 Syyriassa syntynyttä, eli enemmän kuin Suomessa syntyneitä (153'000) tai irakilaisia.
*
16.5.2017 Autonvalmistaja Ford aikoo vähentää jopa 20'000 työpaikkaa maailmanlaajuisesti 200'000:sta.
+ Suomen BKT on 3 kk:ssa kasvanut 1,6 % ja 12 kk:ssa 2,8 %.
+ Ukraina kieltää hyökkääjävaltio Venäjän hakukoneen Yandexin ja sosiaalisen median palveluiden Vkontakte sekä Odnoklassik käytön.
+ Poliitikko (vas) Outi Ojala (s.28.6.1946) kuolee 70-vuotiaana.
*
17.5.2017 Metalliliitto (140'000 jäsentä) päättää yhdistyä Teamin (53'000) ja Puuliiton (34'000) kanssa uudeksi Teollisuusliitoksi, v. 2018 alusta.
+ Ranskan uusi presidentti Macron nimittää hallitukseensa ministereitä sekä tasavaltalaispuolueesta (pää- ja talousministerit) että sosialistipuolueesta (ulko- ja sisäministerit).
+ Tietovuodosta vankilaan v. 2010 tuomittu sotilas Bradley Manning (eli nykyisin sukupuolta vaihdettuaan Chelsea Manning) vapautuu, edellisen presidentin Obaman lyhennettyä vuoteen 2045 ulottunutta tuomiota.
*
18.5.2017 Euroopan komissio määrää yhteisöpalvelu Facebookille 110 miljoonan euron sakot, koska tämä oli antanut "väärää ja harhaanjohtavaa" tietoa ostaessaan WhatsApp-viestipalvelun v. 2014.
+ Ylinopeutta kaahannut auto tappaa New Yorkin Times Squarella ainakin yhden ja aiheuttaa 22 jalankulkijan loukkaantumisen. Terroria ei epäillä.
+ Helsinki häätää Rautatientorilla kuukausia asuneet turvapaikanhakijoiden ja maahanmuuton vastustajien vastakkaiset mielenosoitusleirit.
+ Hollannissa paljastuu, että kuningas Willem-Alexander on jo 21 vuotta toiminut osa-aikaisena KLM:n matkustajalentokoneen perämiehenä.
+ Soundgarden-yhtyeen solisti Chris Cornell (s.20.7.1964) kuolee 52-vuotiaana. Hän hirttäytyy konserttinsa jälkeen Detroitissa.
*
19.5.2017 Iranissa istuva presidentti Hassan Ruhani, 68, saa 57 % äänistä (23,5 miljoonaa) jatkokaudelle. Ebrahin Raisin saa 38 % äänistä.
+ Rakennushallituksen entinen pääjohtaja, arkkitehti Matti K. Mäkinen (s.28.4.1932) kuolee 85-vuotiaana.
*
20.5.2017 Suomalainen avustustyöntekijä-nainen siepataan Afganistanin Kabulissa. Samalla tapetaan saksalaisnainen ja paikallinen ovivahti.
+ General Electric (USA) kertoo tehneensä 15 mrd dollarin kaupan Saudi-Arabiaan.
+ Isis-järjestön epäillään tehneen Irakin Mosulin yliopistossa ihmiskokeita myrkkykemikaaleilla.
*
21.5.2017 Pohjois-Korea suorittaa jälleen uuden ohjuskokeen.
+ Donald Trump kehottaa arabimaita kamppailuun terrorismia vastaan. Hän vierailee Saudi-Arabiassa ja puhuu arabimaiden huippukokouksessa.
+ Leppävirralla 2 ihmistä ja koira kuolee, kun auto ajaa sillalta jokeen.
+ Lappeenrannassa haudataan 38 tunnistamatonta sankarivainajaa.
*
22.5.2017 Libyalaissukuisen Salman Abedin, 22, itsemurhapommi tappaa Manchesterissa 22 ja haavoittaa yli sataa Ariana Granden konsertin jälkeen.
+ Mount Everestillä kuolee 3 vuorikiipeilijää ja neljäs on kateissa. Alkuvuonna Everestillä on kuollut jo 2 kiipeilijää.
+ Pohjois-Suomessa alkaa Suomen, Ruotsin ja Norjan ilmavoimien kansainvälinen lentotoiminta-harjoitus. Mukana on sata ilma-alusta 11 maasta, mm. Sveitsistä, Saksasta, Ranskasta, Belgiasta ja USA:sta.
*
23.5.2017 Nokia ja Apple luopuvat kaikista patenttikiistaansa liittyvistä kanteista ja sopivat monivuotisista patenttilisensseistä.
+ Näyttelijä (Pyhimys, James Bond) Sir Roger Moore (s.14.10.1927) kuolee 89-vuotiaana.
+ Lännen Tehtaiden perustajiin kuulunut maanviljelysneuvos, agronomi,
majuri Pentti Perttuli (s.13.3.1916) kuolee 101-vuotiaana.
*
24.5.2017 Tuomas Pöysti nimitetään oikeuskansleriksi tammikuusta alkaen. Sitä ennen hän hoitaa Sote-hanketta.
+ Irakilaiset kaksosveljekset vapautuvat todisteiden puutteessa joukkomurhasyytteestä Tampereella.
+ Suomi ja Venäjä sopivat lento-oikeuksien jatkamisesta Siperian yli. Finnair voi avata 3 uutta reittiä (Japaniin, Kiinaan ja E-Koreaan), sekä kolmannen päivittäisen vuoron Moskovaan.
*
25.5.2017 Brysselissä pidetään Naton huippukokous, jossa on mukana myös huonosti käyttäytyvä USA:n presidentti Donald Trump.
+ Presidentti Koivisto haudataan helatorstaina Helsingin Hietaniemeen.
*
26.5.2017 Rankat monsuunisateet aiheuttavat tulvia Sri Lankassa.
+ Liittouman ilmaisku Syyrian Mayadeeniin surmaa 80 ihmistä.
+ Egyptissä 26 kopti-kristittyä kuolee ja 23 haavoittuu Isiksen iskussa kahta kirkkoon matkalla ollutta bussia vastaan.
+ Tilastokeskuksen mukaan koko vuoden 2016 oli työttömänä 122'000 suomalaista (heistä 26 % yli 60-vuotiaita). Ainakin yhden päivän v. 2016 aikana oli työttömänä 630'863 henkilöä (11'000 vähemmän kuin v. 2015).
+ Amer. politiikan tutkija Zbigniew Brzezinski (s.1928) kuolee.
*
27.5.2017 British Airways peruu kaikki Lontoon Heathrowin ja Gatwickin lennot virtapiikin aiheuttaman tietoliikennehäiriön takia. Varajärjestelmätkin ovat käyttökelvottomia. Lentokentillä on kaaos.
+ Paavi puhuu terästehtaalla Pohjois-Italiassa. Hän tuomitsee finanssikeinoittelijat ja vaatii arvoa työväelle.
*
28.5.2017 Sri Lankan tulvissa ja maanvyöryissä on kuollut jo yli 140.
+ Britanniassa on Manchesterin terrori-iskuun liittyen pidätetty jo 14.
+ Mississippissä 8 ihmistä kuolee ammuskelussa. Ampuja pidätetään.
+ Poliisin takaa-ajama moottoripyöräilijä kaatuu ja kuolee Espoossa.
+ Toukokuun kannatusmittauksessa eduskuntavaaleihin saa Kokoomus 20,6 %, Sdp 18,7 %, Kesk. 17,7 %, Vihreät 14,3 %, Perussuom. 9,4 %, Vas. 8,6 %, Ruots. 4,6 %, Kristillisdem. 3,7 %, muut 2,4 %.
*
29.5.2017 Presidentti Sauli Niinistö ilmoittaa pyrkivänsä toiselle kaudelle vuoden 2018 presidentinvaaleissa ja toivoo tuekseen valitsijayhdistystä.
+ Ylen uutisten vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen joutuu jättämään tehtävänsä välittömästi. Hän saa 6 kk:n irtisanomisajan palkan.
+ Pohjois-Korea tekee uuden lyhyen kantaman ohjuskokeen.
+ Moskovassa raju ukkosmyrsky keskellä päivää tappaa n. 16 ihmistä ja lisäksi n. 70 loukkaantuu.
*
30.5.2017 Eduskunnan apulaisoikeusasiamieheksi valitaan 145 äänellä Pasi Pölönen syksystä, Jussi Pajuojan jälkeen.
+ Bagdadissa kaksi pommi-iskua surmaa yhteensä 27 ihmistä.
+ Eläinsuojeluaktivistit suihkuttavat maalilla Kööpenhaminan Pienen Merenneidon punaiseksi puolustaakseen Färsaarten valaita.
+ Neljä naista saa vammoja puukkotappelussa Tampereen Liisanpuistossa.
+ Venäläismielinen lakimies Jon Hellevig saa syytteen oopperalaulaja Karita Mattilan kunnian loukkaamisesta ja uhkaamisesta (mm. raiskauksella).
+ Poliisi on saanut v. 2017 jo 200 ilmoitusta huijari-valepoliiseista.
+ Panaman diktaattori 1983-89, Manuel Noriega, 83, kuolee.
*
31.5.2017 Alkoholilain uudistus lykkääntyy Perussuomalaisten ja Keskustapuolueen sisäisten erimielisyyksien takia. Vahvat oluet eivät näin ollen tulekaan ruokakauppoihin.
+ Afganistanin Kabulissa autopommi surmaa n. 80 ihmistä ja haavoittaa 350.
+ Venäläisomisteinen Helsingin telakka odottaa Japanista 2000 matkustajan 'Peace Boatin' laivatilausta, joka työllistäisi telakalla 1500 henkilötyövuotta ja lisäksi alihankkijoilla 4000 henkilötyövuotta.
+ Urheilusanomat (ent. Veikkaaja) yhdistyy Urheilulehteen heinäkuusta.