lauantai 15. maaliskuuta 2014

TOUKOKUU 2013 Kuutiset

keskiviikko 1.5.2013
+ Bangladeshin vappumielenosoituksissa muistetaan
vaatetehdastalon romahdusturmaa. Talon raunioista löytyy yhä
enemmän kuolleita, joita on kaikkiaan yli 1100 (tuhatsata).

2.5.2013 Finnair irtisanoo 290 tekniikan työntekijää.
+ Syyrian oppositio sanoo, että maan hallitus on surmannut
50 ihmistä Baidan kylässä.
+ YK arvioi, että Somalian nälänhätä 2010-12 surmasi 260'000
ihmistä. Vuoden 1990 nälänhätä tappoi 220'000 somalialaista.
+ P-Korea tuomitsee amer. Kenneth Baen 15 v:n pakkotyöhön.
+ Slayerin kitaristi Jeff Hanneman (s.31.1.1964) kuolee.

3.5.2013 Koreassa telakkayhtiö STX hakee velkasaneerausta ja
haluaa myydä Suomen-telakkansa. Alihankkijat voisivat ostaa.
+ Portugali vähentää 30'000 julkisen sektorin työpaikkaa.
+ Sudanin Darfurissa romahtaa kaivos, jopa sata kuolee.
+ Pienkone putoaa Sysmässä ja 2 koneessa ollutta kuolee.
+ Valelääkäri Juhani Zarianov,32, saa 2 vuotta ehdollista.

4.5.2013 Malesian parlamenttivaaleissa saa pitkään hallinnut
Kansallisrintama 112 paikkaa 222:stä ja säilyttää valtansa.
+ Israel iskee Syyriaan Hizbollahin ohjuskuljetusta vastaan.

5.5.2013 Somaliassa al-Shabaab yrittää itsemurhapommi-iskua
vierailevaan Qatarin valtuuskuntaan. 10 sivullista kuolee.
+ Miss Suomi 2013 on vaalea kauppat.yo Lotta Hintsa,24/168.

6.5.2013 Ohiossa 10 vuotta miehen vankeina olleet 3 naista
karkaavat vapaiksi. Ariel Castro,52, sieppasi 2002 Michelle
Knightin (nyt 32-v), 2003 Amanda Berryn (nyt 27), 2004 Gina
DeJesusin (nyt 23-v). Berryn kanssa syntyi nyt 6-v. tytär.
+ Münchenissä alkaa oikeudenkäynti neiti Beate Zschäpen,38,
johtamaa natsisolua vastaan, joka tappoi 10 ihmistä.
+ Bangladeshissa 36 kuolee, kun 70'000 muslimia mellakoi,
koska heidän mukaansa bloggaajat pilkkaavat Muhammedia.
+ Venäjän oppositio osoittaa taas mieltään Moskovassa
Bolotnaja-aukiolla. Osallistujia on 8'000-30'000.
+ Ilkka Hiidenheimo,52, myy Stonesoftin USA:n McAfeelle.
+ Italian ent. päämin. Giulio Andreotti (s.14.1.1919) kuolee.

7.5.2013 Meksikossa polttoainerekan räjähdys tappaa 20.
+ Häirikköpojan ulos työntäneen Helsingin Alppilan koulun
erityisopettajan Antti Korhosen potkut peruutetaan.
+ Kotijäätelön jäätelöautojen liikenne päätetään lopettaa
tulevana syksynä 20 vuoden toiminnan jälkeen.
+ Pakistanin vaalien suosikkiehdokas Imran Khan,60,
loukkaantuu pudotessaan nosturista 4 metriä maahan.

8.5.2013 Kurdien PKK alkaa vetäytyä Turkista P-Irakiin.
+ Venäjän varapääministeri Vladislav Surkov erotetaan.
+ Genovassa konttialus törmää vartiotorniin, jossa 8 kuolee.
+ Jalasjärvi joutuu oikeuden päätöksellä palauttamaan
Aikuiskoulutuskeskuksensa valtionavun 35 milj. euroa.

9.5.2013 Jemenissä joulukuussa siepatut suomalaispariskunta
ja itävaltalaismies vapautuvat ja lentävät Wieniin. Upseeri
Atte Kaleva,34, tekee väitöskirjaa terrorismista ja reservin
vänrikki Leila Kaleva,36, toimii johtajana Neste Oilissa.

10.5.2013 Bangladeshissa 1100 tappaneen tehdasromahduksen
raunioista löytyy vielä 17 vrk:n jälkeen elävä nainen.
+ Urho Kekkosen miniä, K.A. Fagerholmin tytär, diplomaatti
Taneli Kekkosen puoliso Brita Kekkonen (s.30.7.1927) kuolee.

11.5.2013 Guatemalan ent. diktaattori Efrain Rios Montt,86,
tuomitaan 80 vuodeksi vankeuteen 1980-luvun kansanmurhasta.
+ Pakistanin parlamenttivaaleissa ent. pääministerin Nawaz
Sharifin puolue voittaa krikettitähti Imran Khanin puolueen.
+ Turkki syyttää Syyriaa autopommeista, jotka tappoivat 46.
+ Loton ennätyspotti 12,7 miljoonaa menee kahden porukalle
Porvooseen. Voittorivi on 1,6,21,24,28,30,33.

12.5.2013 Bulgarian vaaleissa keskustaoikeistolainen GERB
saa noin 31 % äänistä ja opposition sosialistit 25-27 %.
+ Pakistanin vaalit voittaa Nawaz Sharifin Muslimiliitto.
+ Syyrian 2-vuoden sisällissodassa on kuollut jo 80'000.
+ New Orleansissa haavoittuu 17 aikuista ja 2 lasta, kun
arviolta kolme ihmistä tulittaa äitienpäiväparaatia.
+ Paavi julistaa pyhimyksiksi 800 italialaista, jotka
1400-luvulla kieltäytyivät kääntymästä osmannien islamiin.

13.5.2013 Unkarin päämin. Viktor Orban vierailee Suomessa.
+ Venäläinen sotilaskone loukkaa Suomen ilmatilaa. Suomi
reagoi valppaasti, toisin kuin yllätetty Ruotsi keväällä.
+ Jemenissä siepataan 2 Punaisen Ristin ulkom. työntekijää.
+ Ranskan Lyonissa palaa hylätty tehdas, lähes 300 romanin
majapaikka. Ainakin 3 asukkaista kuolee, yksi lapsikin.
+ Autopommi surmaa 9 ihmistä Libyan Bengasissa.

14.5.2013 Viestintävirasto herää kieltämään Yleisradiolta
lottoarvonnan esittämisen, koska ohjelma on sponsoroitu.
+ Bagdadissa asemiehet ampuvat 12 alkoholipuotien asiakasta.
+ Nigerian presidentti julistaa hätätilan islamistialueille.

15.5.2013 Nigerian armeija aloittaa suurhyökkäyksen Boko
Haram -liikkeen islamisteja vastaan maan pohjoisosissa.
+ Lahjoittajat ovat keränneet Malin jälleenrakennukseen 3,2
mrd euroa, josta EU:n antama osuus on 520 miljoonaa.
+ Helsinki torjuu 33-kerroksisen hotelliaikeen Jätkäsaareen.
+ Käräjäoikeus hylkää kolmen Instrumentariumin johtajan
saamat syytteet lahjusten antamisesta Costa Ricassa.
+ Valtionsyyttäjä Rappe vaatii neljälle Patrian johtajalle
vankeutta törkeästä lahjonnasta Sloveniassa.
+ Moskovan Lenin-mausoleumi avataan taas remontin jälkeen.

16.5.2013 Syyriassa kapinaryhmä al-Nisra julkaisee videon,
jossa se teloittaa ampumalla 11 hallituksen sotilasta.
+ Turkki peruu Euroviisujen TV-lähetyksen, koska Suomen
Krista suutelee lavalla naista. Suomi pääsee finaaliin.
+ Texasissa 10 tornadoa surmaa 6 ihmistä ja haavoittaa 50.
+ Marimekko sulkee Kiteen ja Sulkavan tehtaat, (40+20 työp.)

17.5.2013 Irakin Baqubassa 2 pommia tappaa yli 40 sunnien
moskeijan edustalla.
+ SDP vaihtaa ministereitä. Pia Viitanen ja Susanna Huovinen
tulevat, Jukka Gustafsson ja Maria Guzenina saavat lähteä.
+ Georgian Tbilisissä konservatiiviset ortodoksit hyökkäävät
homojen kulkueen kimppuun. Patriarkka Ilia II kutsui päivää
aiemmin homoseksualismia "poikkeavuudeksi ja sairaudeksi".
+ Argentiinan ent. sotilasdiktaattori (1976-81) Jorge Videla
(s.2.8.1925) kuolee.

18.5.2013 Pohjois-Korea ampuu lyhyen kantaman ohjuksia.
+ Pakistanissa ammutaan krikettitähti Imran Khanin
PTI-puolueen varajohtaja Zahra Shahid Hussain.
+ Tanska voittaa Euroviisut. Naista suudellut Suomen Krista
Siegfrieds saa 13 pistettä sijalle 24 eli 3. viimeiseksi.

19.5.2013 Tunisiassa radikaali islamistinen Ansar al-Sharia
ottaa yhteen mellakkopoliisien kanssa, joita kivitetään.
+ Venäjän eläinkapseli laskeutuu kuukauden avaruusmatkalta
500 km:n korkeudesta. Alle puolet 45 hiirestä on elossa. 15
liskoa ja 8 gerbiiliä ovat kuolleet.

20.5.2013 Tukholman Husbyssä mellakoi 40 nuorta maanantain
vastaisena yönä. He kivittävät poliiseja ja sytyttävät 100
autoa sekä autotallin tuleen. 3 poliisia loukkaantuu. Viikko
sitten poliisi ampui veitsellä uhanneen miehen,68, Husbyssä.
+ Turkissa 3 kuolee, 20 loukkaantuu kuumailmapalloturmassa.
+ Gumball 3000 -julkkisrallin osallistujista 20:lta otetaan
ajokortti ylinopeuden vuoksi matkalla Suomesta Pietariin.
+ Teknoksen Pitäjänmäen maalitehtaalta valuu liuotinta
Helsingin Mätäjokeen, jonka istutetut kalat kuolevat.

21.5.2013 Jordania sulkee rajansa Syyrian pakolaisilta,
joita on tulvinut maahan jo 470'000.
+ USA:n Oklahoman Mooressa tornado surmaa 24 ihmistä.

22.5.2013 Etelä-Lontoossa 2 muslimiterroristia surmaa sotilaan.
+ Kaksi parvekkeelta toiselle poliisia pakoon yrittänyttä
etsintäkuulutettua putoaa Helsingissä ja toinen kuolee.
+ Hulluruoho pakastevihanneksissa aiheuttaa myrkytyksiä.
+ Itella, 27'500 työntekijää, irtisanoo 183, Suomessa 147.
+ Laulaja, säveltäjä Markku Suominen (s.8.11.1049) kuolee.

23.5.2013 Pres. Obama lupaa vähentää USA:n lennokki-iskuja.
+ Nigerin islamistien itsemurhaiskut tappavat yli 20 henkeä.
Iskukohteina ovat kasarmi ja ranskal. Arevan uraanikaivos.
+ Husbyn mellakoijista on pidätetty vain Suomen kansalainen,
18-vuotias, epäiltynä taidekäsityöyhdistyksen murhapoltosta.

24.5.2013 Afganistanin talebanien keväthyökkäys alkaa taas.
+ Kaksi Venäjän Pussy Riotin jäsentä vierailee naamioissaan
Helsingissä, Kaisaniemen Maailma Kylässä -festivaalilla.
+ Demarin päätoimittaja Juha Peltonen saa potkut. Syynä on
SDP:n ministerivaihdosten julkaisu verkossa ennenaikaisesti.
+ Ruotsin siirtolaismellakat leviävät Uppsalaan, Örebrohon,
Linköpingiin, Göteborgiin ja Södertäljeen.

25.5.2013 Tukholman viikon maahanmuuttajamellakat laantuvat
vähitellen. Vapaaehtoiset asukkaat partioivat kotikaduilla.
+ Pariisissa radikaaliin islamiin kääntynyt 21-v. partamies
puukottaa 23-vuotiasta sotilasta, joka haavoittuu.
+ Maolaiskapinalliset surmaavat Intian heimoalueella 12
Kongressipuolueen paikallisjohtajaa sekä 5 poliisia.
+ Brasilia antaa anteeksi Afrikan veloista 700 milj.euroa.

26.5.2013 Pariisissa 150'000 osoittaa mieltään homoille
avioliitto-oikeuden suovaa uutta lakia vastaan.
+ Turkin Ankarassa 200 metromatkustajaa suutelee toisiaan
mielenosoituksena islamisteja vastaan, jotka kahakoivat.
+ Nico Rosberg,27, voittaa kilpa-autoilun Monacon GP:n,
aivan kuten isänsä Keijo 34-vuotiaana 30 vuotta sitten.
+ Taidemaalari Kari Jylhä (s.13.9.1939) kuolee.

27.5.2013 Bagdadissa sarja pommi-iskuja surmaa n. 70 shiiaa.
+ Helsingin Sanomien päätoimittaja Mikael Pentikäinen saa
potkut. Riikka Venäläisestä,42, tulee vt. päätoimittaja.
+ Australiassa vanhainkodin mieshoitaja myöntää, että
sytytti vuonna 2009 tulipalon, jossa kuoli 11 vanhusta.
+ Afrikan Unioni (50-v.) perustaa nopean toiminnan joukot.
+ Kenraaliluutnantti Erkki Setälä (s.4.4.1917) kuolee.

28.5.2013 S-Pankki ostaa FIM-sijoituspalvelutalon
alkaakseen tarjota rahastosijoittamista ja varainhoitoa.

29.5.2013 Afganistanissa tehdään itsemurhaisku Punaisen
Ristin toimistoa vastaan. Yksi talon vartija kuolee.
+ Lennokki-isku surmaa Pakistanin Talebanin kakkosjohtajan
Waliur Rehmanin, josta USA lupasi 5 miljoonan palkkion.
+ Pariisissa puukottanut äärimuslimi vangitaan ja tunnustaa.
+ Bosnian kroaattijohtaja Jadranko Prlic tuomitaan Haagissa
25 vuodeksi vankeuteen. Myös 5 muuta saa pitkiä tuomioita.
+ Ranskan Montpellierissä vihitään homopari ensikertaa.
+ Valtiokonttori aikoo vähentää 70 ja SOK 240 työpaikkaa.
+ Kristiina Isola tunnustaa kopioineensa Metsänväki-kuosin
Marimekolle ukrainalaisen Maria Primatshenkon maalauksesta.
+ Toimittaja Tapani Karhu (s.27.7.1943) kuolee.

30.5.2013 USA:ssa postitetaan myrkkykirjeitä aselakien
kiristämistä ajavalle järjestölle sekä presidentti Obamalle
ja New Yorkin pormestarille Michael Bloombergille.
+ Saksa syyttää, että Italia antoi 500 euroa kouraan 300:lle
afrikkalaissiirtolaiselle ja lähetti heidät Hampuriin.
+ Arkkitehti Martti Kukkonen (s.14.7.1942) kuolee.

31.5.2013 Turkin Istanbulissa mellakoivat jo yli 10 vuotta
hallinneen islamistipuolueen vastustajat, kun itsevaltainen
pääministeri Erdogan ajaa ostoskeskusta puistoalueelle.
+ Kambodzhan punakhmerien kakkosmies Nuon Chea,86, myöntää
vastuunsa 1,7 milj. ihmisen kansanmurhasta v. 1975-79. Pol
Potin pääideologi väittää kuitenkin, ettei tiennyt kaikesta.
+ Näyttelijä "Edith Bunker" Jean Stapleton (s.19.1.1923) kuolee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti