perjantai 1. elokuuta 2014

ELOKUU 2009


lauantai 1.8.2009
+ Kanarian La Palman saarella evakuoidaan 4000 ihmistä
metsäpalojen vuoksi.
+ Naamiomies ampuu väkijoukkoa Tel Avivin homoklubilla ja
pakenee. Kaksi ihmistä kuolee. Äärivanhoillisia epäillään.
+ Filippiinien ent. presidentti Corazon Aquino,76, kuolee.
*
2.8.2009 Israelin poliisi häätää yli 50 laittomasti asunutta
palestiinalaista Itä-Jerusalemista.
+ Venäjä harkitsee lykkäävänsä puun vientitulleja vuodella.
+ Pohjois-Nigerian levottomuuksissa lasketaan kuolleen 700
ihmistä. Maidugurin kaduilta kerättiin yli 600 ruumista.
+ Mielipidetutkimuksen mukaan 40 % portugalilaisista ja 30 %
espanjalaisista haluaisi näiden kahden maan yhdistyvän.
*
3.8.2009 Murle-heimolaisia epäillään 185 Lou nuer -heimon
pakolaisen surmaamisesta hyökkäyksessä Etelä-Sudanissa.
+ Kiina eristää 10'000 asukkaan Ziketanin kylän vaarallisen
keuhkoruton vuoksi.
+ Kansaned. Antti Kalliomäki ja Erkki Tuomioja haluavat
seuraavaan hallitukseen SDP:n ilman Kokoomusta ja Keskustaa.
+ Astronautti Timothy L. Kopra soittaa ISS-avaruusasemalta
presidentti Haloselle, joka kutsuu amerikkalaisen Suomeen.
*
4.8.2009 USA:n entinen presidentti Bill Clinton vierailee
Pohjois-Koreassa, joka armahtaa 12 v:n pakkotyöhön tuomitut
amerikkalaiset toimittajat Laura Lingin ja Euna Leen.
+ Taleban ampuu 8 rakettia Afganistanin Kabuliin.
+ Ultrakevyt pienkone putoaa Kauhavalla ja 2 miestä kuolee.
+ Bangkok Airwaysin kone törmää rakennukseen Koh Samuin
saarella. Kapteeni kuolee ja yli 40 ihmistä loukkaantuu.
+ Palestiinan Fatah aloittaa puoluekokouksen Betlehemissä.
*
5.8.2009 Venäjä syyttää USA:ta Georgian aseistamisesta.
+ Helsinki-Vantaa lopettaa "koti- ja ulkomaanterminaalit".
Tilalla aloittavat eri lentoyhtiöiden käyttämät T1 ja T2.
+ Kiinassa kuntoutuskeskuksen hoitajien uskotaan hakanneen
kuoliaaksi 15-v. pojan, Internetin ongelmakäyttäjän.
*
6.8.2009 Latinotaustainen nainen, Sonia Sotomayer valitaan
USA:n korkeimman oikeuden tuomariksi senaatissa äänin 68-31.
+ Hoitokodin palossa Belgian Mellessä kuolee 9 vanhusta.
+ Irakissa 16-v. tyttö saa 7,5 v. vankeustuomion pommi-iskun
yrityksestä. Tyttö sanoo miehensä suvun sitoneen räjähteet.
+ Nettihyökkäys kaataa hetkeksi mikroblogi Twitterin.
+ Luomuruoka ei ole terveellisempää, arvio brittitutkimus.
+ Popin kuningatar Madonna esiintyy Helsingin Jätkäsaaressa.
Lippunsa maksaneita on 85'000, Pohjoismaiden ennätysmäärä.
*
7.8.2009 Irakissa hyökätään shiiapyhiinvaeltajia vastaan.
Perjantain pahin isku shiiojen moskeijaan surmaa 38 ihmistä.
+ Pakistanin talebanjohtaja Baitullah Mehsudin uskotaan
kuolleen USA:n ohjusiskussa. Taleban vahvistaa asian 18.8.
+ Finnairin toim.joht. Jukka Hienonen,48, eroaa yllättäen.
*
8.8.2009 Indonesia tappaa hotelli-iskuihin osallistuneen
terroristin, mutta johtaja Noordin Mohammed Top pakenee.
+ Helikopteri ja pienkone törmäävät New Yorkissa, 8 kuolee.
+ Enson sahatavaraa Algeriaan vievä venäläisalus Arctic Sea,
jonne hyökättiin Gotlannissa, on nyt kadonnut Atlantilla.
*
9.8.2009 Baskien ETA räjäyttää taas Mallorcalla 3 pommia.
+ Iran myöntää kiduttaneensa mielenosoittajia vankilassa.
*
10.8.2009 Alma Media haluaa ostaa loput 70 % Talentumista.
+ Valtionyhtiö Destia on tukenut puolueita 20'000 eur/v. ja
finanssikonserni Sampo kokoomusta 125'000 eur/3 vuotta.
+ Taiwanissa taifuunin mutavyöry hautaa jopa 600 ihmistä.
+ Irakin kiihtyvissä pommi-iskuissa kuolee 50 ihmistä.
+ Slovakiassa 20 kaivostyöläistä jää loukkuun ja kuolee.
+ Venezuelan pres. Chavez uhkailee taas sodalla Kolumbiaa.
*
11.8.2009 SDP lupaa julkistaa yli 2000 euron vaalituet, jos
rahoittajille sopii. Tuki valtionyhtiöiltä aiotaan kieltää.
+ Avustusjärjestön johtaja löytyy surmattuna Tshetsheniassa.
+ Jonas Bergström kihlaa Ruotsin prinsessa Madeleinen.
*
12.8.2009 Kokoomus kertoo vaalirahoittajiaan: Heikki Tavela
ja Peter Fagernäs antoivat 10'000, Antti Piippo 5000 euroa.
+ Vakuutusyhtiö Sampo kertoo lopettavansa vaalirahoituksen.
+ Lammin Säästöpankki on tukenut Sirpa Pietikäisen (kok)
kallista 145'000 euron eurovaalikampanjaa 5000 eurolla.
+ Venäjän päämin. Putin lupaa miljoonia euroja sotilastukea
Georgiasta yksipuolisesti irtautuneelle Abhasialle.
+ Nokia ja Microsoft käyvät yhteistyöhön yrityspuhelimissa.
+ Filippiinien yhteenotossa kuolee 23 sotilasta ja 31 Abu
Sayyafin islamilaista kapinallista Basilanin saarella.
+ Mirjam Helin -laulukilpailun voittavat venäl. sopraano
Yulia Lezhneva ja eteläkorealainen basso Kihwan Sim.
*
13.8.2009 SDP ja Vasemmistoliitto kertovat vaalitukijansa v.
2007-2008. SDP sai ay-liikkeeltä 750'000 euroa ja Tradekalta
145'000, Vasemmistoliitto vastaavasti 110'000 ja 100'000.
Vihreitä tuki 2007-2008 lääkäri Markus Rimon 85'000 eurolla.
+ Pohjois-Irakissa 2 itsemurhapommittajaa tappaa 21 ihmistä.
+ Hyökkääjät ampuvat 4 poliisia ja 7 naista Venäjän
Dagestanissa,
+ Human Rights Watch syyttää Israelia 11:n valkoista lippua
heiluttaneen siviilin ampumisesta tammikuussa.
*
14.8.2009 Hamas hyökkää Gazassa radikaalin islamistiryhmän
moskeijaan. Ammuskelussa kuolee 13 ja haavoittuu lähes sata.
+ Kuluttajahinnat laskivat Suomessa 0,6 % heinäkuussa ja 0,1
prosenttia jo sitä ennen kesäkuussa.
+ BBC:n mukaan Etelämantereen jää sulaa oletettua nopeammin.
*
15.8.2009 Myanmarissa käyvä senaattori Jim Webb saa juntan
vapauttamaan amerikkal. John Yettawin 7 vuoden pakkotyöstä.
+ Hamas surmaa Gazassa al-qaidalaisten johtajan ja 21 muuta.
+ Meksikossa 19 vankia kuolee rikollisryhmien taistelussa.
+ Itsemurhapommi tappaa 7 ihmistä Kabulin lähetystöalueella.
*
16.8.2009 Iranin hallitukseen nimitetään 3 naisministeriä.
+ Iran vapauttaa vakoilusta vangitun ranskalaisnaisen.
+ Pohjois-Korea avaa taas rajaliikenteen Etelä-Koreaan.
+ Australia aikoo harventaa miljoonaista kamelikantaansa.
+ Jamaikalainen Usain Bolt juoksee 100 metrin ME:n 9,58.
*
17.8.2009 Venäjän laivasto löytää Arctic Sea -aluksen Kap
Verden luota ja siirtää 15-henkisen miehistön eri laivaan.
+ Pohjois-Kaukasian pahin itsemurhaisku 4 vuoteen surmaa 20
ja haavoittaa 130 ihmistä poliisiasemalla Ingushiassa.
+ Venäjän isoimman vesivoimalaitoksen onnettomuus Siperiassa
surmaa ainakin 10. Yli 60 on kateissa ja 11 loukkaantunut.
+ Human Rights Watchin mukaan Irakin kapinalliset kiduttavat
ja tappavat homoseksuaaleiksi epäiltyjä järjestelmällisesti.
*
18.8.2009 Afganistanin presidentinpalatsiin iskeytyy raketti
vaalien alla ja autopommi surmaa 8 Jalalabadin tiellä.
+ Siperian vesivoimaonnettomuuden uhriluvuksi lasketaan 76.
+ E-Korean entinen presidentti Kim Dae-jung (s.1924) kuolee.
+ Johtamiskonsultti Jouko H. Nissinen (s.13.9.1938) kuolee.
*
19.8.2009 Afganistanin kapinallisten iskussa kuolee 6
vaalityöntekijää. Poliisi surmaa pankissa 3 talebania.
+ Stora Enso lopettaa Tolkkisten sahan, Kotkan Sunilan
sellutehtaan sekä v. 2010 Varkauden paperitehtaat.
+ Irakin verisenä päivänä pommisarja surmaa 95 ihmistä.
+ Malediivien presidentti ei matkusta YK:n ilmastokokoukseen
rahapulan vuoksi, turistitulojen vähennyttyä lama-aikana.
+ Sveitsi antaa USA:lle tiedot 4450:sta UBS-pankin tilistä.
*
20.8.2009 Metalliliitto ja Teknologiateollisuus solmivat 3
vuoden työehtosopimuksen. Syksyn palkankorotus on 0,5 %.
+ Venäjä lennättää Arctic Sea -laivan miehistön Kap Verdeltä
tutkintavankilaan Moskovaan.
+ Talebanien väkivalta ja uhkailu alentaa presidentinvaalien
äänestysvilkkautta Afganistanin eteläosissa.
+ Skotlanti armahtaa Lockerbien pommi-iskusta (1988)
tuomitun libyalaismiehen Abdelbaset Ali al-Megrahin,57,
koska syöpäsairaalla on enää arviolta 3 kk elinaikaa. 270
kuolonuhrin omaiset vastustivat jyrkästi vapautusta.
+ Sveitsin presidentti Merz pyytää anteeksi Libyan johtajan
Muammar Gaddafin pojan pidätystä heinäkuussa 13 kk sitten.
+ Jamaikan Usain Bolt juoksee Berliinissä ME:n 19,19 /200 m.
*
21.8.2009 Polkupyöräilijät räjäyttävät 2 pommia Tshetshenian
Groznyissa surmaten itsensä lisäksi 6 muutakin ihmistä.
+ Somalian Mogadishun taisteluissa kuolee 22 ihmistä.
+ Portugalin Algarvessa 5 kuolee uimarannan kivivyöryn alle.
+ Kiinan Hunanissa 1300 lasta sairastuu lyijymyrkytykseen.
+ Slovakia estää Unkarin presidentin vierailun Komarnossa.
Maat kiistelevät Slovakian unkarinkielisten asemasta.
+ Helsingin Taiteiden Yöhön osallistuu yli 100'000 ihmistä.
+ Ympäristöfilosofi Edward Goldsmith (s.8.11.1928) kuolee.
*
22.8.2009 Ateenan laidoilla etenee 7 km:n maastopalorintama.
+ Pakistanin Talebanin johtoon valitaan Hakimullah Mehsud,28.
*
23.8.2009 Kreikassa evakuoidaan 20'000 metsäpalojen alta.
+ Koillista Kiinaa koettelee kuivuus ja miljoonia vesipula.
+ Venezuelassa osoitetaan mieltä sosialismia lasten mieliin
juurruttavaa uutta "bolivariaanista" koululakia vastaan.
+ Eurooppa juhlii rautaesiripun murtumisen 20-vuotispäivää.
Unesco on valinnut 2 miljoonan baltin muodostaman, vapautta
vaatineen ihmisketjun maailman kulttuurimuistojen listalle.
*
24.8.2009 Jo kuudes Viron sotilas kuolee Afganistanissa.
+ Thaimaa teloittaa 6 vuoden tauon jälkeen 2 huumerikollista.
+ Poliisi tutkii syyllistyikö Paavo Voutilainen, kalliisti
sisustanut sosiaalijohtaja, virkavelvollisuuden rikkomiseen.
+ Nokia alkaa valmistaa kannettavia pienoistietokoneita.
*
25.8.2009 Ruotsin kuningas juhlii Turussa v. 1809 rauhaa.
+ Thaimaassa 40 ihmistä haavoittuu ravintolan pommi-iskussa.
+ Afganistanin Kandaharissa pommi surmaa 43 ihmistä.
+ Tshetsheniassa itsemurhaisku surmaa ainakin 4 ihmistä.
+ Etelä-Korea laukaisee ensimmäisen avaruusrakettinsa.
+ Tupakkayhtiö Philip Morris tuomitaan Los Angelesissa 13,8
milj. doll. korvauksiin keuhkosyöpään kuolleen tyttärelle.
+ Valkokärpässienen syönti vie 4 suomalaista sairaalaan.
+ Senaattori Edward M. Kennedy (s.22.2.1932) kuolee USA:ssa.
*
26.8.2009 Hallitus päättää nostaa arvonlisäveroa prosentin
ensi kesänä. ruoan 13 prosenttiin ja muutoin 23 prosenttiin.
+ Pommi surmaa Afganistanin Kandaharissa tänään 30 ihmistä.
+ Kiina myöntää ottavansa teloitetuilta munuaiset, maksan
ja sarveiskalvot. Elimistä on pulaa.
*
27.8.2009 Hallituksen budjettiesitys valmistuu. Se korottaa
virvoitusjuomaveroa ja ottaa uudelleen käyttöön makeisveron.
+ Itsemurhapommittaja tappaa 22 Pakistanin rajavartijaa.
+ Tukholman kaupunki aikoo kieltää tupakoinnin työaikana.
+ Venäl. kirjailija Sergei Mihalkov (s.13.4.1913) kuolee.
*
28.8.2009 Kymmenettuhannet burmalaiset pakenevat Myanmarin
hallituksen ja etnisen ryhmän taisteluita Kiinaan.
+ Oppositioakvisti Daranee Charnchoengsilpakul tuomitaan
Thaimaassa 18 vuoden vankeuteen monarkian loukkaamisesta.
*
29.8.2009 Etelä-Sudanissa Lou nuer -heimon asemiehet
hyökkäävät Dinka-heimon kylään ja tappavat 38 ihmistä.
+ P-Korea vapauttaa 4 eksynyttä e-korealaista kalastajaa.
+ Ruotsissa nuoriso polttaa autoja ja kivittää palomiehiä,
raitiovaunuja sekä busseja yöllä Göteborgissa ja Uppsalassa.
*
30.8.2009 Japanin parlamenttivaaleissa Demokraattinen puolue
voittaa vuosikymmeniä hallinneet Liberaalidemokraatit. DPJ
saa 308 alahuoneen 480 paikasta (ylähuoneessa 109/242). LDP
saa enää 119 (-183), SDP 7 paikkaa (+1), kommunistit 9 (-0).
Uudeksi pääministeriksi on nousemassa Yukio Hatoyama,62.
+ Jemenin ilmavoimat surmaa pohjoisosan zaidi-kapinallisten
johtajan, räjähdeasiantuntija Ahmed Jaranin.
+ Dalai-lama aloittaa kiistellyn vierailun Taiwanissa.
+ Maastopalot riehuvat kuivuudessa Portugalin Portossa.
+ Maailmantalous kääntyy nousuun Kiinan ja Intian johdolla.
*
31.8.2009 Pakistanin armeija surmaa 45 kapinallista Swatin
laaksossa, kun itsemurhapommittaja oli tappanut 17 poliisia.
+ Kiinassa paljastuu 200 lapsen verestä uusi lyijymyrkytys.
+ Moskovassa pidätetään kokoontumisvapauden puolustajia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti