perjantai 9. tammikuuta 2015

TAMMIKUU 1996 Kuutiset

maanantai 1.1.1996
+ Haapavesi ja Viitasaari muuttuvat kaupungeiksi. Pyhäsalmi
(kaupunki) ottaa takaisin vanhan nimeensä Pyhäjärvi.
*
2.1.1996 Influenssavirus leviää ympäri Eurooppaa ja myös
Etelä-Suomen kaupunkeihin.
+ Viking Linen Tukholman-laivat täyttyvät aiemmin hiljaisen
tammikuun aikana tuhansista matkustajista, kun yhtiö keksi
jakaa kauppakeskuksissa ilmaisia risteilylahjakortteja.
*
3.1.1996 Suomen viranomaisille suunnitellaan omaa yli 1 mrd
markkaa maksavaa Virve-radioverkkoa. Sen ylläpito maksaisi
lisäksi 50-100 miljoonaa markkaa vuosittain.
+ Helsingin yliopisto nimittää asiantuntijaryhmän tutkimaan
epäselvyyksiä prof. Carl Öhmanin lisensiaattityön lähteissä.
+ Helsinkiläinen urheiluseura Pakinkylän Veljet ilmoittaa
muuttaneensa nimensä Suomen Kommunistinen Puolue ry:ksi.
Yrjö Hakasen johtamat vanhoilliskommunistit pyrkivät näin
jatkamaan konkurssin tehneen kommunistipuolueen toimintaa.
*
4.1.1996 Tilastokeskuksen mukaan palkansaajien säännöllisen
työajan nimellisansiot olivat 1995 heinä-syyskuussa 4,4 %
korkeammat kuin 1994:kk7-9. Kuluttajahinnat nousivat 0,5 %.
+ Britannian ilmatieteen laitoksen mukaan vuosi 1995 oli
maapallon lämpimin alkaen tilastojen lähtövuodesta 1856. Koko
maapallon keskilämpötila oli 14,84 Celsiusastetta. Myös
viisivuotiskausi 1991-95 oli lämpimämpi kuin mikään aiempi.
*
5.1.1996 Japanin pääministeri Tomiichi Murayama (sos) eroaa.
+ Venäjän uudistusmielinen ulkoministeri Andrei Kozyrev
eroaa ryhtyäkseen kansanedustajaksi. Vanhoilliset kommunistit
arvostelivat häntä lännelle myötämielisestä politiikasta.
+ Israelissa monien pommi-iskujen pääsuunnittelijaksi epäilty
Jahja Ajash kuolee Gazassa matkapuhelimeen sijoitetun pommin
räjähtäessä. Hamas-järjestö syyttää surmasta Israelia.
+ Lappeenrannan valtakunnallisten laulukilpailujen naisten
sarjassa jaetaan kaksi ensimmäistä palkintoa sopraanoille
Camilla Nylund,27, ja Johanna Rusanen,24. Miesten sarjassa
jaetaan vain toinen palkinto bassolle Tuomas Pursio,25.
+ Ravintoloitsija Timo T. Kaukonen (s.15.5.1933) kuolee.
*
6.1.1996 Elokuvasäätiön toimitusjohtaja Jouni Mykkänen jättää
liikenneministeriölle viestintäpoliittisen selvityksen, jossa
esitetään toimilupaa uudelle kaupalliselle radio- ja TV-kanavalle
sekä jakeluverkon digitalisoimista.
+ Haitin presidentiksi joulukuussa valittu Rene Preval,52,
pyytää YK:n rauhanturvajoukkoja jäämään Haitiin syyskuuhun asti.
*
7.1.1996 Guatemalan presidentinvaalit voittaa 52 prosentilla
äänistä oikeistolainen liikemies Aivaro Arzu Irigoyen,49.
+ Unkarin ent. pääministeri Karoly Grosz (s.1.8.1930) kuolee.
*
8.1.1996 Valtiokonttorin mukaan valtionvelka vuodenvaihteessa
oli 371,6 mrd markkaa. Markkamääräistä velkaa oli 199 mrd ja
valuuttamääräistä 172 mrd. Korkomenot olivat 1995 27 mrd mk.
+ Ranskan ent. presidentti Francois Mitterrand (s.26.10.1916)
kuolee syöpään.
*
9.1.1996 Noin 250 tshetsheenisissin ryhmä hyökkää Kizljarin
kaupunkiin, naapuritasavaltaan Dagestaniin, linnoittautuu
sairaalaan ja ottaa 2000-3000 panttivankia, surmaten näistä 2.
He vaativat Venäjän joukkojen vetämistä Pohjois-Kaukasukselta.
+ Venäjän ulkoministeriksi nimitetään ulkomaantiedustelun
päällikkö Jevgeni Primakov,67.
+ Säästöpankkien Keskus-Osake-Pankin SKOP:in omaisuutta
hoitamaan perustettu Sponda-konserni siirtyy Suomen Pankin
omistuksesta valtioneuvoston alaisuuteen. Siirto lisää
valtiontalouden alijäämää 2 mrd markkaa.
+ Eduskunnan pääsihteerin Seppo Tiitisen johtaman
Perustuslaki 2000 -työryhmän mietintö esittää muutoksia
presidentin, eduskunnan ja valtioneuvoston valtasuhteisiin.
+ Yhdyspankin pääjohtaja Göran Ehrnrooth (s.1.4.1905) kuolee.
*
10.1.1996 Tshetshenisissit vapauttavat pääosan vangeista ja
lähtevät bussi- ja kuorma-autosaattueena kohti Tshetsheniaa
mukanaan noin 160 panttivankia. Venäläiset saartavat heidät
Pervomaiskojen kylään, josta tshetsheenit ottavat lisää vankeja.
*
11.1.1996 Suomen Pankki laskee peruskorkoa 4,75 %:sta 4,50:een
helmikuun alusta.
+ Italian presidentti Oscar Luigi Scalfaro myöntää eron
pääministeri Lamberto Dinin hallitukselle.
+ Japanin pääministeriksi nimitetään ent. ulkomaankauppamin.
Ryutaro Hashimoto,58, (liberaalidemokraatti).
+ Bosnian serbien sanotaan keräävän joukkomurhien uhrien
ruumiita Ljubijan kaivosalueelle hävitettäväksi. Kaivoksen
uskotaan olevan tuhansien ruumiiden kätköpaikka.
+ Francois Mitterrand haudataan kotikaupunkiinsa Jarnaciin
saattajinaan vain omaiset ja lähiystävät. Muistotilaisuuteen
Pariisin Notre-Damen katedraalissa osallistuu iso osa maailman
poliittista johtoa.
*
12.1.1996 Kauhavan käräjäoikeus tuomitsee ns. kettutytöt eli
turkistarhoilta toukok. 1995 kettuja vapauttaneet Mia Sallin ja
Minna Salosen 1 vuoden sekä Kirsi-Maaret Kultalahden 9 kk:n
ehdolliseen vankeuteen sekä yli 800'000 markan korvauksiin.
+ Rahoitustarkastuksen johtajaksi nimitetään Kaarlo Jännäri.
+ Näyttelijä Rauni Luoma (s.15.10.1911) kuolee.
*
13.1.1996 Teologi Lennart Pinomaa (s.14.4.1901) kuolee.
+ Näyttelijä Elina Pohjanpää (s.8.4.1933) kuolee syöpään.
*
14.1.1996 Portugalin presidentinvaalit voittaa 54 prosentilla
äänistä Lissabonin entinen sosialistinen kaupunginjohtaja
Jorge Sampaio,56. Vastaehdokas II kierroksella oli entinen
konservatiivinen pääministeri Anibal Cavaco Silva.
+ Näyttelijä Mirjam Novero-Laine (s.25.5.1915) kuolee.
*
15.1.1996 Venäläiset aloittavat presidentti Jeltsinin käskystä
hyökkäyksen Pervomaiskojen kylää vastaan taisteluhelikopterien
ja tykistön tuella.
+ Meksiko karkottaa 'maailman etsityimmän' huumekauppiaan
Juan Garcia Abregon USA:han oikeuteen.
+ Kreikan pääministeri, Pasok-puolueen perustaja Andreas
Papandreou,76, eroaa sairauden vuoksi.
+ Lesothon kuningas Moshoeshoe II (s.2.5.1938) kuolee.
+ Ay-johtaja Taisto Mursula (s.24.11.1939) kuolee.
*
16.1.1996 Presidentti Martti Ahtisaari aloittaa 2-päiväisen
valtiovierailun Liettuaan.
+ Venäjän talousuudistuksista vastaava varapääministeri
Anatoli Tshubais eroaa. Tilalle tulee viikon päästä Ladan
AvtoVAZ-tehtaiden pääjohtaja Vladimir Kadannikov,55.
*
17.1.1996 Milanossa alkaa oikeudenkäynti Italian entistä
pääministeriä Silvio Berlusconia, hänen veljeään Paoloa ja 9
muuta vastaan, syytettyinä verotarkastajien lahjonnasta.
+ Turun hovioikeus muuttaa käräjäoikeuden Matintalo-jutussa
antamia tuomioita. Entisen kaupunginjohtajan Juhani Lepän
tuomio lievenee vuoden ehdollisesta vankeudesta 9:ään kk,
saman tuomion saa nyt myös verojohtaja Erkki Jääskeläinen.
2,4 miljoonan markan vahingonkorvaus valtiolle raukeaa.
Liikemies Heikki Elian vuoden ehdollinen muuttuu ehdottomaksi.
+ Helsingissä tehdään Pohjoismaiden ensimmäinen
tähystystekniikalla toteutettu sydämen ohitusleikkaus.
*
18.1.1996 Venäläisjoukot tuhoavat Pervomaiskojen kylää
ohjuksilla. Panttivankeja ilmoitetaan vapautetun n. 90.
Venäjän tappioiksi ilmoitetaan 27 kaatunutta, tshetsheenien
153. Osa sisseistä on paennut kymmenien panttivankien kera.
Ihmishengistä piittaamaton Venäjän voimankäyttö tyrmistyttää.
+ Kreikan parlamentti valitsee pääministeriksi keskustal.
vasemmistolaisesta Pasok-puolueesta Kostas Simitisin,59.
+ Yli 15'000 Ruandan pakolaista pakenee Burundin pohjoisosan
kiivaita taisteluita Tansaniaan.
+ Suomessa Paavo Nikulan johtama parlamentaarinen komitea
nimitetään jatkamaan perustuslakiuudistuksen valmistelua.
+ Postipankki Oy ilmoittaa lopettavansa v. 1998 mennessä
pankkipalvelut yli 400 postikonttorista eli lakkauttavansa
lähes puolet konttoreistaan.
+ Ruotsalainen kustannusyhtiö Bonnierförlagen ostaa Suomesta
perinteiset kustannusyhtiöt Tammen ja Kirjayhtymän.
+ Lastenkirjallisuuden Topelius-palkinnon saa Hannu Mäkelä.
*
19.1.1996 NATO tiedottaa Bosnian-operaationsa sujuneen
suunnitelmien mukaan.
*
20.1.1996 Palestiinalaiset äänestävät ensimmäisissä
itsehallintoalueensa vaaleissa. Jordanvirran länsirannalta
valitaan 44, Gazan kaistaleelta 37 ja Itä-Jerusalemista 7
edustajaa parlamenttiin. Kristityille on kiintiöity 6
paikkaa ja samaritaanien juutalaislahkolle 1 paikka.
Ehdokkaita parlamenttiin on yhteensä 676. Puheenjohtajan
vaalissa PLO:n johtaja Jasser Arafat saa 88 % äänistä ja
ainoa kilpailija, 72-v. sosiaalityöntekijä-nainen
Samiha Khalil 9 prosenttia. Arafatin Fatah-ryhmä saa 55
paikkaa, Fatahin liittolaiset 7, riippumattomat 22 paikkaa.
+ Amer. jazz-muusikko Gerry Mulligan (s.6.4.1927) kuolee.
*
21.1.1996 EU:n komission ilmoitetaan saaneen v. 1995 Suomesta
7 ympäristökantelua, joissa epäiltiin Suomen viranomaisten
toimineen EU-direktiivien vastaisesti.
*
22.1.1996 Koillis-Bosniasta ns. Brckon alueelta ilmoitetaan
löydetyn uusi joukkohauta, jossa n, 2000-3000 ihmisen ruumiit.
*
23.1.1996 EU:n komissio kieltäytyy sallimasta hormonilihan
tuontia ja 'luonnollisten hormonien' käyttöä lihantuotannossa.
+ Etelä-Korean entinen presidentti Chun Doo Hwan saa syytteen
osuudesta Kwangiussa 1980 tehtyyn verilöylyyn demokratian
kannattajia vastaan. Toinen ent. presidentti Roh Tae Woo saa
syytteen osallisuudesta sotilaitten vallankaappaukseen 1979,
ja molempia syytetään lahjusten otosta.
+ Suomessa v. 1995 avioituneista naisista 13 % säilytti oman
sukunimensä, 8 % otti kaksoisnimen ja 79 % otti miehensä
sukunimeen. Miehistä alle prosentti otti vaimonsa sukunimen.
*
24.1.1996 Pohjois-Irlannin aseidenriisuntaa valmistelleen
kansainvälisen ryhmän raportti ehdottaa, että Britannia
luopuisi vaatimasta terroristijärjestöjen ehdotonta
aseidenriisuntaa rauhanneuvottelujen ehtona.
+ Puolan sotilastuomioistuin tutkii väitteet, että
pääministeri Jozef Oleksy olisi vakoillut Moskovan hyväksi
vv. 1989-95. Oleksy kiistää, mutta eroaa virastaan. Jupakka
voi liittyä presidentti Walesan presidentinvaalikampanjaan.
+ Ammattiyhdistysjohtaja Antero Mäki (s.18.2.1933) kuolee.
*
25.1.1996 Euroopan neuvoston yleiskokous hyväksyy äänin 164-35
Venäjän 39. jäsenmaakseen huolimatta Tshetshenian sodasta.
Suomi äänestää jäsenyyden puolesta.
+ Valtiovarainministeri Iiro Viinanen,51, (kok) nimitetään
Pohjola-yhtiöiden pääjohtajaksi, kun Yrjö Niskanen eläköityy.
+ Taidemaalari Silja Rantanen,40, saa Henna ja Pertti
Niemistön kuvataidesäätiön Ars Fennica -palkinnon.
*
26.1.1996 Talouspoliittinen ministerivaliokunta päättää jakaa
437 milj. markkaa telakkatukea tilauksina ja suorana tukena.
+ Bosnian sotaosapuolet sopivat sotavankien vapauttamisesta.
*
27.1.1996 Ranska tekee ydinkoesarjansa viimeisen (6.) kokeen.
+ Intia ja Pakistan tulittavat toisiaan kiistellyllä
rajalinjalla Kashmirissa. Pakistan syyttää Intiaa 2 raketin
ampumisesta moskeijaan, jossa 22 ihmistä kuoli.
+ Nigerissä armeija sieppaa vuonna 1993 demokraattisesti
valitun presidentin Mahamane Ousmanen.
*
28.1.1996 Nigerin johtoon nimitetään asevoimien komentaja
Ibrahim Barre Mainassara. Uusi hallitus koostuu siviileistä,
mutta perustuslaki kumotaan, parlamentti hajotetaan,
puolueet ja mielenosoitukset kielletään.
+ Mogadishussa puhkeaa taas taisteluja kahden kilpailevan
Somalian presidentin Mohamed Farad Aididin ja Ali Mahdi
Mohamedin kannattajien välillä.
+ Venäläinen Nobel-kirjailija Joseph Brodsky (s.24.5.1940)
kuolee.
+ Teräsmies-sarjakuvan toinen luoja Jerry Siegel (s.17.10.1914)
kuolee Los Angelesissa.
*
29.1.1996 NATO tarjoaa rauhankumppanuusohjelmaan ja
yhteistyöneuvostoon NACC:iin kuuluville 27 maalle kullekin
mahdollisuutta alustaviin neuvotteluihin NATO-jäsenyydestä.
+ Venetsian kuuluisa oopperatalo La Fenice tuhoutuu
tahallisessa tuhopoltossa. Korjausten arvellaan vievän 3
vuotta ja maksavan 450 miljoonaa markkaa.
*
30.1.1996 Kreikka ja Turkki kiistelevät Imian eli Karbakin
luodosta Egeanmerellä, lähettävät sinne sotalaivojaan ja
vaihtavat vuorotellen Kreikan siniristilipun tai Turkin
punaisen puolikuulipun luodolle. Kiista alkoi, kun karille
ajanut turkkilainen kapteeni kieltäytyi kreikkalaisen
hinaajan avusta väittäen alueen kuuluvan Turkille.
+ Näyttelijä Hanna Taini-Lefko (s.24.6.1911) kuolee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti