maanantai 13. huhtikuuta 2015

JOULUKUU 1993 - Kuutiset

keskiviikko 1.12.1993
+ Eduskunta hyväksyy presidentin vuosipalkkioksi 558'000 mk
(tätä ennen 450'000 mk).
+ Professori Ilkka Niiniluodon työryhmä Suomen henkisestä
tilasta lamavuosina esittää hätäohjelmaa ja eettistä
sopimusta itsekkäistä ryhmäeduista luopumiseksi. Esityksen
mukaan elämänlaadun mittari ei saisi olla tulot ja kulutus.
+ Kihlakunnan- ja raastuvanoikeuksista tulee käräjäoikeuksia,
joita on 70 kpl koko maassa.
+ Georgian ja siitä irtautuneen Abhasian provinssin
edustajat allekirjoittavat Genevessä aseleposopimuksen.
*
2.12.1993 Kolumbian poliisi ampuu yhden maailman etsityimmistä
rikollisista, Medellinin huumekartellin johtajan Pablo
Escobarin, joka pakeni vankilasta heinäkuussa 1992.
+ USA:n avaruussukkula Endeavour lähtee, palaten 13.12.1993.
Sen miehistö korjaa avaruuskaukoputki Hubblen pääpeilin
hionnan ja tekee avaruunkävelyn ennätyksen 35 tuntia 28 min.
+ Hallitus julkistaa 3-4 mrd mk:n elvytysohjelman, jota
rahoitetaan yli 2 mrd mk:n lisävelalla.
*
3.12.1993 Asetuksella suojellaan 9000 ha vanhaa metsää ja
perustetaan 92 luonnonsuojelualuetta eteläiseen Suomeen
osana periaatepäätöstä vanhojen metsien suojelusta.
+ Eduskunta erottaa lahjusten otosta tuomitun Kauko
Juhantalon jäsenyydestään äänin 134-31. Juhantalon tilalle
tulee Saimi Ääri (kepu).
+ Sosiaali- ja terveysministeriön kyselyn mukaan 100'000
suomalaista on nähnyt nälkää vuoden aikana. Syynä on yleensä
velkojen maksun aiheuttama rahapula.
+ Algerian islamilaiset fundamentalistit iskevät taas
ulkomaalaisia vastaan. Espanjalainen yrittäjä Manuel Lopez
Bailen murhataan. Hän on 8. ulkomaalainen uhri v.1993.
*
4.12.1993 Vaasasta Uumajaan matkannut alus Wasa Queen ajaa
karille Vaasan edustalla ohjauslaitteiden häiriön vuoksi,
1400 matkustajaa evakuoidaan.
+ Amerikkalainen rock-muusikko ja säveltäjä Frank Zappa
(s.21.12.1940) kuolee syöpään Los Angelesissa.
*
5.12.1993 Vasemmisto, Pohjoisen liitto ja uusfasistit
voittavat Italian kunnallisvaaleissa, kristillisdemokraatit
häviävät.
+ Venezuelan presidentiksi valitaan jo vuosina 1969-74
presidenttinä toiminut Rafael Caldera,77.
+ Itävallassa useat ihmiset, mm. Wienin pormestari
Helmut Zilk, loukkaantuvat saadessaan äärioikeistolaisten
lähettämiä kirjepommeja.
*
6.12.1993 Serbiläis-bosnialainen miliisi tulittaa ihmisiä
Sarajevon torilla. 5 ihmistä kuolee, 26 loukkaantuu pahasti.
+ DDR:n vakoilupäällikkö Markus Wolf,70, tuomitaan 6 vuoden
vankeuteen maanpetoksesta.
*
7.12.1993 Etelä-Afrikassa aloittaa vaaleja valmisteleva
monirotuinen toimeenpaneva neuvosto.
+ USA myöntää salanneensa yli 200 ydinkoetta v. 1940 jälkeen.
+ Norsunluurannikon presidenttinä 33 vuotta vuodesta 1960
toiminut Felix Houphou‰t-Boigny (s.18.10.1905) kuolee.
Parlamentin puhemies Henri Konan Bedie julistautuu
perustuslain mukaisesti presidentiksi.
+ Saksal. Nobel-fyysikko Wolfgang Paul (s.10.8.1913) kuolee.
*
8.12.1993 Eduskunta hyväksyy lain, jonka mukaan työnantaja saa
vuodesta 1994 alkaen 1160 mk:n sakon lomautettua työntekijää
kohden. Lomautetun työttömyyskorvaus laskee 15 ensimmäiseltä
päivältä 70 prosenttiin ansiosidonnaisesta päivärahasta.
+ Kaksi saksalaista uusnatsia saa tuomionsa 3 turkkilaisen
murhasta sekä tuhopoltosta Möllnissä Schleswig-Holsteinissa
marraskuussa 1992: elinkautinen ja 10 vuoden vankeus.
*
9.12.1993 Norsunluurannikon korkein oikeus nimittää Henri
Konan Bedien uudeksi presidentiksi.
*
10.12.1993 Eteläafrikkalaiset Nelson Mandela ja Frederik de
Klerk saavat Oslossa Nobelin rauhanpalkinnon. Tukholmassa
luovutetaan kirjallisuuspalkinto mustalle amerikkalaiselle
naiselle Toni Morrisonille.
*
11.12.1993 Kristillisdemokraatti Eduardo Frei, Chilen
samannimisen 60-luvun valtionpäämiehen poika, voittaa Chilen
presidentinvaalit saaden 64 prosenttia äänistä.
*
12.12.1993 Venäjällä pidetään monipuoluevaalit ja
perustuslakikansanäänestys. 2-kamarinen liittokokous
valitaan nyt 2 vuodeksi (normaalisti 4 vuodeksi).
Yläkamariin eli federaationeuvostoon valitaan 176 jäsentä
alueellisin perustein, alakamariin eli duumaan 450 jäsentä,
joista puolet suhteellisella vaalitavalla valtakunnalliselta
listalta ja toiset 225 enemmistövaalitavalla eli kunkin
piirin eniten ääniä saanut valitaan. Uudistusmielinen Jegor
Gaidarin johtama Venäjän valinta saa duumaan 96 paikkaa,
uudistusrintaman 3 puoluetta yhteensä 156 paikkaa.
Kiihkokansallinen Vladimir Zhirinovskin
liberaalidemokraattinen puolue saa 70 paikkaa erityisesti
valtakunnalliselta listalta 25 prosentin ääniosuudellaan.
Vanhoilliset kommunistit saavat 65 paikkaa, ja kahden
yhteistyöpuolueensa kanssa yhteensä 133 paikkaa. Jeltsinin
uuden presidenttivaltaisen perustuslain hyväksyy 58
prosenttia äänestäjistä ja se tulee voimaan 21.12.1993.
+ Unkarin pääministeri Jozsef Antall (s.7.4.1932) kuolee.
*
13.12.1993 Kazakstan, jossa on 104 SS-18-ohjusta, ratifioi
ydinsulkusopimuksen.
+ Israelilaisjoukkojen vetäytyminen Jerikon ja Gazan
alueilta lykkääntyy ainakin 13.4.1994 asti.
*
14.12.1993 Viron kielestä tulee lailla Viron tasavallan
ainoa virallinen kieli.
+ 7 vuoden neuvottelujen jälkeen sopivat 117 valtiota
maailmankaupan vapauttamisesta GATT-sopimuksen puitteissa.
+ Amerikkalainen näyttelijä Myrna Loy (s.2.8.1905) kuolee.
*
15.12.1993 Britannian ja Irlannin pääministerit Major ja
Reynolds allekirjoittavat julistuksen, jossa Britannia takaa
Pohjois-Irlannin pysyvän Britannian yhteydessä niin kauan
kuin sen enemmistö, protestantit, haluaa, mutta alueen
tulevaisuudesta päättäminen on koko saaren väestön asia.
Rauhaan pääsy edellyttäisi IRA:n luopuvan väkivallasta.
+ GATT-neuvottelujen 125 Uruguayn kierroksen maata
hyväksyvät sopimuksen maailmankaupan vapauttamisesta.
+ Kaupunkineuvos Väinö J. Leino (s.6.3.1922) kuolee.
*
16.12.1993 Helsingin kaupunginviskaali jättää näytön
puutteessa syyttämättä SKP-Y:n johtoa siitä, että SKP-Y
olisi saanut rahatukea Neuvostoliiton kommunistiselta
puolueelta.
+ USA:n presidentti Clinton myöntää Les Aspinille eron ja
nimittää Bobby Inmanin uudeksi puolustusministeriksi.
+ Japanin entinen pääministeri Kakuei Tanaka (s.4.5.1918)
kuolee.
*
17.12.1993 Rahanpesu tulee rangaistavaksi sakolla tai 1,5
vuoden (törkeänä 4 v.) vankeudella vuodesta 1994 alkaen.
+ Venäjän presidentti Jeltsin muodostaa uuden hallituksen,
jossa on entistä vähemmän uudistusmielisiä.
*
18.12.1993 Carnival Cruise Line -varustamo tilaa suomalaiselta
Masa-Yardsilta 1,6 mrd. markan loistoristeilijän.
+ Egyptin Assiutin kaupungissa saa ainakin 18 ihmistä
surmansa muslimi-fundamentalistien iskussa.
+ Amerikkalainen ohjaaja Sam Wanamaker (s.14.6.1919) kuolee.
*
19.12.1993 Serbian parlamenttivaalit voittaa presidentti
Slobodan Milosevicin sosialistinen puolue: 37 % äänistä.
*
20.12.1993 Entisen Jugoslavian Montenegron tasavallan
varapääministeri Mihailo Ljesar ammutaan attentaatissa.
+ Carnival Cruise Line -yhtiö tilaa Masa-Yardsilta vielä 2
risteilijää 3,5 mrd. markalla.
*
21.12.1993 Suomi, Ruotsi, Itävalta ja Norja sitoutuvat - EU:n
hakijamaina - erillisellä julistuksella noudattamaan EU:n
yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.
+ SKOP:n ylimääräinen yhtiökokous päättää nostaa 2 mrd. mk:n
vahingonkorvauskanteet Christopher Wegeliusta ja muita
pankin entisiä johtajia vastaan 1990-91 tehdyistä lain ja
pankin säännöstön vastaisista luotto- ja takauspäätöksistä.
Suomen Säästöpankissa tapahtuu samoin 28.12.1993.
+ Siltapankin (entinen STS-pankki) johtokunta vahvistaa
yhtiökokouksen päätöksen 130 milj. vahingonkorvauskanteiden
nostamisesta kahdeksaa STS:n johtokunnan jäsentä vastaan.
+ Venäjän presidentti Boris Jeltsin lakkauttaa maan
turvallisuusministeriön (entinen KGB), joka korvataan
uudella vastavakoilupalvelulla.
+ Unkarin parlamentti hyväksyy keskustaoikeistolaisen
Peter Borossin maan pääministeriksi.
+ Reinin ja Maasin joet tulvivat yli äyräidensä, aiheuttaen
suurta tuhoa Saksassa, Belgiassa ja Alankomaissa.
*
22.12.1993 Yleisradion hallintoneuvosto valitsee yhtiön
toimitusjohtajaksi TV 2:n johtajan Arne Wessbergin,50.
Reino Paasilinna ja muut YLE:n 11 johtajaa on irtisanottu.
+ Valkoisista koostuva Etelä-Afrikan parlamentti hyväksyy
väliaikaisen perustuslain, joka lakkauttaa rotuerottelun ja
luo perustan kaikkien rotujen vaaleille (27.4.1994).
*
23.12.1993 Venäjä solmii IVY-maiden kanssa kahdenväliset
sopimukset sotilaallisesta ja teknisestä yhteistyöstä.
+ Kolumbian sissiryhmät ryhtyvät uusiin väkivallantekoihin,
joissa 120 ihmistä saa surmansa kolmen päivän sisällä.
*
24.12.1993 Bosnian pääkaupungissa Sarajevossa rikotaan uusi
aseleposopimus. 60 ihmistä tapetaan joulupyhien aikana.
+ Pahimmat tulvat 200 vuoteen vaivaavat Saksaa, Ranskaa,
Belgiaa ja Hollantia. Rankkasateet nostavat Reinin ja Maasin
pintaa jopa 7 metriä.
*
25.12.1993 YK:n pääsihteeri Boutros Boutros-Ghali pyrkii
saamaan Pohjois-Korean johdon luopumaan ydinaseohjelmastaan.
*
26.12.1993 Venäjän äärioikeistolainen poliitikko Vladimir
Zhirinovski vierailee Saksan ja Itävallan jälkeen myös
Bulgariassa, josta hänet karkotetaan.
*
27.12.1993 Kairon vanhassa kaupungissa kiihkoislamilaiset
terroristit tulittavat turistibussia. 8 egyptiläistä ja 8
itävaltalaista matkailijaa haavoittuu, kaksi turisteista
vakavasti. Kiihkoilijat vaativat islamilaista hallintoa.
Egyptin matkailutulot ovat pudonneet puoleen viime vuodesta.
Terroristit ovat parissa vuodessa surmanneet n. 270 ihmistä.
+ Sukurutsa päätetään pitää sittenkin laittomana Suomessa.
+ Ylitöiden määrän todetaan kasvaneen korkeasuhdannevuosien
tasolle erityisesti metalliteollisuudessa.
+ Kirjailija, evl. Paavo Susitaival (s.9.2.1896) kuolee.
*
28.12.1993 Kuuban presidentti Fidel Castro myöntää
tyttärentyttärelleen maastapoistumisluvan tämän äidin,
Castron aviottoman tyttären, muutettua salaa Espanjaan.
*
29.12.1993 Rio de Janeiron ympäristökokouksessa 1992 tehty
sopimus luonnon monimuotoisuuden eli biodiversiteetin
säilyttämisestä tulee voimaan.
+ Sijoittajien harhautuksesta Noveran joukkovelkakirjalainan
markkinoinnissa tuomitaan 6 Noveran ja 3 Postipankin
johtajaa sakkoihin. He jättivät kertomatta Noveran tuloksen
oleellisen huononemisen, ja yhtiö menikin pian konkurssiin.
+ Oppositiolähteiden mukaan on Irakin hallitsijaa
Saddam Husseinia vastaan tehty murhayritys. Maanpaossa
elävien oppositioryhmien mukaan noin 20 ihmistä on sen
jälkeen teloitettu.
*
30.12.1993 Korkeiden virkamiesten eläkeikää lasketaan
Suomessa 67 v:sta 65 vuoteen 1.4.1994 alkaen.
+ Israel ja Vatikaani solmivat diplomaattisuhteet lopettaen
2000-vuotisen katolilaisten ja juutalaisten ristiriidan.
+ YK:n saattue evakuoi 800 äitiä, lasta ja loukkaantunutta
Sarajevosta Kroatiaan.
*
31.12.1993 IRA suorittaa useita pommi-iskuja, väittäen että
Lontoon ja Dublinin välinen sopimus on riittämätön.
+ Työttömiä on Suomessa uusi ennätysmäärä, 536'800 eli
21,8 prosenttia työvoimasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti