lauantai 14. helmikuuta 2015

HEINÄKUU 1994

perjantai 1.7.1994
+ YK:n ihmisoikeuskomitea antaa Suomelle langettavan
päätöksen siitä, että viranomaiset estivät mielenosoituksen
Kenian presidenttiä Daniel arap Moita vastaan tämän
vieraillessa Suomessa vuonna 1987.
+ Ranskan parlamentti hyväksyy lain maan kielen puhtauden
suojelemiseksi vieraiden kielten, erityisesti englannin,
vaikutuksilta. Perustuslakineuvosto lieventää 29.7.1994 lakia
koskemaan vain viranomaisia: vieraskielistä termiä ei saa
käyttää, jos ranskankielinen vastine on olemassa.
+ PLO:n johtaja Jasser Arafat vierailee ensimmäistä kertaa
nyttemmin autonomisella Gazan alueella.
*
2.7.1994 Kolumbialainen jalkapalloilija Andres Escobar
ammutaan Medellinissä kotimaahansa palattuaan. Hän oli
tehnyt MM-ottelussa maalin omaan maaliin.
+ Albanian viimeinen kommunistipresidentti Ramiz Alia,68,
tuomitaan 9 vuodeksi vankilaan vallan väärinkäytöstä sekä
maksamaan 50'000 mk korvaukset valtion varojen kavalluksista.
+ Haitista Yhdysvaltoihin suuntautuva pakolaistulva kasvaa.
USA:n rannikkovartiosto pelastaa satoja venepakolaisia
mereltä, mutta heitä ei kuitenkaan päästetä maahan.
*
3.7.1994 Israelissa on rajuja mellakoita PLO:n johtajan
Jasser Arafatin Gazan-vierailun vuoksi.
+ Itsenäisyyden ajan ensimmäisillä Viron laulujuhlilla
esiintyy 32'000 laulajaa, tanssijaa ja soittajaa.
*
4.7.1994 Tutsien muodostama Ruandan isänmaallinen rintama
valtaa pääkaupunki Kigalin ja hallitsee nyt 2/3 maasta.
Entisen hutu-hallituksen joukot hallitsevat maan länsiosaa.
+ Ranskan presidentti Mitterrand vierailee Etelä-Afrikassa
ja pitää ensimmäisenä ulkomaisena valtionpäämiehenä puheen
Etelä-Afrikan parlamentissa.
+ VR:n ensimmäinen uusi kiskobussi aloittaa Ylivieskan ja
Iisalmen välillä.
*
5.7.1994 USA:n ja Venäjän viranomaiset sopivat Moskovassa
yhteistyöstä kv. rikollisjärjestöjä, huumekauppiaita ja
ydinaineiden salakuljettajia vastaan.
+ USA:n, Venäjän, Ranskan, Britannian ja Saksan ulkoministerit
sopivat Genevessä Bosnian jakamissuunnitelmasta.
*
6.7.1994 Nigerian sotilashallitus asettaa oppositiojohtaja
Moshood Abiolan syytteeseen maanpetoksesta. Abiola on
pidätetty, kun hän julistautui presidentiksi vuoden 1993
vaalien voittonsa perusteella.
+ Kambodzhan parlamentti kieltää punaiset khmerit lailla.
+ Bill Clinton vierailee ensimmäisenä USA:n presidenttinä
Baltian maissa. Riiassa hän onnittelee vapautustaistelusta.
+ Norjalais-amerikkalainen Royal Caribbean Cruise Lines
tilaa Kvaerner-Masa-Yardsilta 1,7 mrd markan risteilijän.
Masan tilauskanta nousee 14 mrd markkaan.
*
7.7.1994 Pohjois-Korean johtaja Kim Il Sung (s.15.4.1912)
kuolee sydänkohtaukseen. Pohjois-Korea ilmoittaa siitä
vasta 2 päivää viivyteltyään, lauantaina 9.7.1994.
+ Sadat ihmiset osoittavat Berliinissä ja Weimarissa mieltään
Kiinan ihmisoikeusloukkauksia vastaan. Kiinan pääministeri
Li Peng keskeyttää Saksan vierailunsa ennenaikaisesti.
*
8.7.1994 Jemenin hallitus julistaa sisällissodan
päättyneeksi vallattuaan 7.7.1994 eteläosan pääkaupungin
Adenin ja etelän johtajien paettua maasta.
+ Tilastokeskuksen mukaan vuonna 1993 kansantulo aleni
Suomessa prosentilla 72'300 markkaan henkeä kohti, tuotanto
laski 2 %, kotimainen kysyntä supistui yli 6 %, mutta vienti
nousi 17 prosenttia.
+ Päätoimittaja Olavi Järvi (s.2.1.1918) kuolee.
9.7.1994 Finnforest Oy:n Punkaharjun vaneritehdas vaurioituu
pahoin tulipalossa.
+ Maailmantalouden huippukokouksen toisena päivänä Napolissa
seitsemän tärkeimmän teollisuusvaltion päämiehet
keskustelevat Venäjän presidentin Jeltsinin kanssa
politiikkansa koordinoimisen mahdollisuuksista.
*
10.7.1994 Valko-Venäjän presidentinvaalit voittaa 80
prosentilla äänistä populisti Aleksandr Lukashenko,39, joka
vaatii hinnankorotusten lopettamista, teollisuutta valtion
valvontaan, yksityisen maanomistuksen kieltämistä, mafian ja
inflaation poistamista sekä rikkaille lisää veroja.
+ Ukrainan presidentinvaalit voittaa entinen pääministeri,
keskustaliberaali Leonid Kutshma,55, 54 prosentilla äänistä.
Istuva presidentti Leonid Kravtshuk saa 46 % äänistä.
*
11.7.1994 Algerian islamilais-fundamentalistit murhaavat taas
11 henkilöä, joista 7 ulkomaalaisia. Neljä päivää aiemmin
oli murhattu seitsemän italialaista.
*
12.7.1994 Saksan perustuslakituomioistuimen mukaan Saksa
voi osallistua YK:n aseeellisiin rauhanturvatoimiin.
Länsi-Saksan hallitukset katsoivat perustuslain kieltäneen
asevoimien käytön Saksan ja NATO:n ulkopuolella.
+ Haitin sotilasjohtajat karkottavat 101 YK-tarkkailijaa,
joiden piti valvoa ihmisoikeuksien kunnioittamista.
+ Kirjailija Aku-Kimmo Ripatti (s.12.7.1931) kuolee.
*
13.7.1994 EU:n komissio tuomitsee Suomen Kartonginviejien
yhdistyksen Finnboardin 126 miljoonan mk ja Enso-Gutzeitin
20 miljoonan mk sakkoihin hintakartelliin osallistumisesta.
+ Kreikassa 10 ihmistä loukkaantuu Rhodoksen pommi-iskuissa.
Teoista epäillään turkkilaisjärjestöjä.
+ Amer. blues-muusikko Eddie Boyd (s.25.11.1914) kuolee.
*
14.7.1994 Italian hallituksen asetus, ettei lahjontaepäily
riitä ennaltaehkäisevän pidätyksen syyksi, aiheuttaa
kriisin. Korruptiotapauksia tutkivat tuomarit uhkaavat
erota. Jopa 2000 epäiltyä poliitikkoa ja liikemiestä
ehditään vapauttaa, ennen kuin pääministeri Berlusconi
19.7.1994 peruu asetuksen kansansuosionsa horjuttua.
+ Ruotsin valtiopäivien valtiovarainvaliokunnan hätäkokous
etsii keinoja pienentää maan velkaa, löytämättä vielä uusia
säästökohteita. Kruunu heikkenee ja korot nousevat Ruotsissa.
*
15.7.1994 EU:n komission puheenjohtajaksi valitaan
kompromissina Luxemburgin pääministeri Jacques Santer,57,
5 vuodeksi 1.1.1995 alkaen.
+ Unkarin parlamentti hyväksyy sosialistien ja liberaalien
hallituksen, jonka pääministeri on kommunismikauden
viimeinen ulkoministeri Gyula Horn,62.
+ Keijo Korhonen ilmoittaa jättävänsä Kainuun Sanomien
päätoimittajuuden 1.9.1994 ja siirtyvänsä Tucsonin yliopiston
vierailevaksi professoriksi USA:han.
*
16.7.1994 Tyhjät pullot uhkaavat loppua panimoista helleaallon
janottaessa suomalaisia.
+ Jo yli miljoona pakenee Ruandasta Zairen Goman leiriin.
*
17.7.1994 OECD:ssä 5 vuotta neuvoteltuaan USA, Etelä-Korea,
EU ja Pohjoismaat sopivat telakkatukien poistamisesta 1.1.1996
alkaen. Ranska hylkää sopimuksen.
+ Levottomuuksissa Gazan alueella Israelin armeija ampuu
kaksi arabia kuoliaaksi ja 70 loukkaantuu.
+ Brasilia voittaa USA:ssa pidetyt jalkapallon MM-kisat
rangaistuspotkulla 3-2 Italiaa vastaan ja siitä tulee
neljännen kerran jalkapallon maailmanmestari.
*
18.7.1994 Viro, Latvia ja Liettua allekirjoittavat
vapaakauppa-sopimuksen EU:n kanssa 1.1.1995 alkaen.
+ Muslimien ja kroaattien liittovaltion parlamentti hyväksyy
5 suuren maan rauhanehdotuksen, jossa serbit saisivat 49 %
Bosnian pinta-alasta. Serbit hylkäävät suunnitelman 20.7.94.
+ Tutsit julistavat voittaneensa Ruandan sisällissodan ja
nimittävät presidentiksi maltillisen hutun Pasteur Bizimungun
sekä pääministeriksi hutu Faustin Twagiramungun, mutta
hallituksen vahva mies on varapresidentti, isänmaallisen
rintaman sotilasjohtaja, tutsi Paul Kagane.
+ Buenos Airesissa sijaitsevaan juutalaisjärjestön päämajaan
tehty pommi-isku vaatii 96 kuolonuhria ja yli 200
loukkaantuu. Islamilaisjärjestö myöntää teon.
+ Ensimmäistä kertaa tapaavat Israelin ja Jordanian
hallitusten edustajat Jordaniassa Punaisenmeren rannalla
neuvotellakseen tulevasta liennytyksestä.
*
19.7.1994 Poliisi pidättää 5 moottoripyöräkerho Barley MC:n
jäsentä epäiltyinä järvenpääläisen Klan MC:n johtajan
Kari Korven murhasta 22.6.1994.
+ Tallinna-Hki-väliä liikennöineen Viking Expressin koko
miehistö irtisanotaan Merimies-Unionin pakotettua heidät
15.7.1994 palkat kaksinkertaistaneeseen työehtosopimukseen.
+ Pohjois-Korean presidentti Kim Il Sung haudataan.
Tilaisuutta isännöi uusi valtionpäämies, poika Kim Jong Il.
+ Kirjailija Lorenz von Numers (s.25.1.1913) kuolee.
*
20.7.1994 Viron ja Venäjän neuvottelut Vantaan Königstedtissä
päättyvät lähes tuloksitta.
+ Sadattuhannet ruandalaispakolaiset vaeltavat kohti Zairea.
+ Surrealismin viimeinen suuri edustaja, belgialainen
taidemaalari Paul Delvaux (s.23.9.1897) kuolee 96-vuotiaana
St. Idesbaldissa Pohjanmeren rannalla.
+ Sosiologian prof. Veronica Stolte-Heiskanen (s.11.1.1934)
kuolee.
*
21.7.1994 Britannian työväenpuolue valitsee puheenjohtajaksi
alahuoneen jäsenen Tony Blairin,41, John Smithin kuoltua.
+ Venäjä keskeyttää joukkojensa vetämisen Virosta.
*
22.7.1994 USA lupaa lisätä apuaan Ruandan pakolaisille.
*
23.7.1994 EU ottaa hallintaansa Hertsegovinan historiallisen
tuhoutuneen pääkaupungin Mostarin, entisessä Jugoslaviassa.
+ Armeija kaappaa vallan verettömästi Gambiassa. Luutnantti
Yayah Jammeh syrjäyttää valtionpäämiehenä Sir Dawda Kairaba
Jawaran,70, joka on hallinnut itsenäistymisestä 1965 alkaen.
*
24.7.1994 Hyrylän varuskunnan kasarmilta varastetaan 17
rynnäkkökivääriä.
+ USA käynnistää ilmasillan Zairessa sijaitsevaan Goman
pakolaisleiriin. Noion 20'000 pakolaista on kuollut koleraan.
*
25.7.1994 IRA:n poliittinen siipi Sinn Fein hylkää ehdot
Pohjois-Irlannin rauhansopimuksen valmistelulle.
+ Israel ja Jordania sopivat 46 vuotta jatkuneen muodollisen
sotatilan lopettamisesta.
+ Arkkitehti Erkki Kairamo (s.25.7.1936) kuolee.
+ Viihdetaiteilija Onni Gideon Tervonen (s.7.4.1921) kuolee.
*
26.7.1994 Viron ja Venäjän presidentit Meri ja Jeltsin sopivat
Moskovassa kaikkien venäläisten joukkojen vetämisestä
Virosta 31.8.1994 mennessä, mutta 10'000 eläkkeellä olevaa
Venäjän upseeria voi anomuksesta jäädä maahan.
+ Lontoossa 19 ihmistä loukkaantuu kahdessa juutalaisiin
laitoksiin tehdyssä pommi-iskussa. 15 ihmistä haavoittuu
Israelin Lontoon-suurlähetystön edustalla.
*
27.7.1994 Italian pääministerin Silvio Berlusconin veli Paolo
pidätetään epäiltynä viranomaisten lahjonnasta.
+ Tullin mukaan kauppataseen ylijäämä alkuvuonna oli 18,7 mrd
markkaa. Vienti kasvoi 15 % ja tuonti 7 % edellisvuodesta.
+ Turkin armeijan ilmaisku surmaa ainakin 70 kurdia
Pohjois-Irakissa.
+ Bosnian serbit tulittavat Sarajevoon matkalla olevaa
YK-saattuetta. USA uhkailee serbejä uusilla hyökkäyksillä.
*
28.7.1994 Suomen Pankin mukaan vaihtotase oli alkuvuonna
enää vain 100 miljoonaa markkaa alijäämäinen.
+ Bosnian serbien parlamentti torjuu uusimman kansainvälisen
Bosnian jako- ja rauhansuunnitelman. Venäjän ulkoministeri
Kosyrev kohdistaa jyrkkää arvostelua serbeihin.
*
29.7.1994 Italian entinen pääministeri Bettino Craxi,60,
tuomitaan 8,5 vuodeksi vankeuteen petoksesta. Craxi pakoilee
tuomiota Tunisiassa. Syytteitä saa myös mm. entinen
pääministeri Arnaldo Forlani,69.
+ Kolme ihmistä kuolee ja 14 loukkaantuu Madridissa tehdyssä
pommi-iskussa. Poliisin mukaan iskun takana on baskien ETA.
+ Filosofi Urpo Harva (s.22.5.1910) kuolee.
*
30.7.1994 Viro ja Venäjä sopivat, että Venäjä purkaa
Paldiskin tukikohdan kaksi ydinreaktoria 30.9.1995 mennessä.
+ USA, Venäjä ja EU tiukentavat Serbian vastaisia pakotteita.
+ Serbian presidentti Milosevic pyrkii vaikuttamaan Bosnian
serbeihin ja kehottaa heitä hyväksymään jakamissuunnitelman.
*
31.7.1994 YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyy päätöslauselman,
jonka mukaan USA:n johtamat monikansalliset joukot voivat
ryhtyä "kaikkiin tarpeellisiin (=aseellisiin) toimiin"
demokratian palauttamiseksi Haitiin. Ajankohta jää auki.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti