torstai 4. kesäkuuta 2015

SYYSKUU 1989

perjantai 1.9.1989
+ USA katkaisee diplomaattisuhteet Panamaan, kunnes kenraali
Noriega on kukistettu.
+ Toisen maailmansodan syttymisestä on kulunut 50 vuotta.
*
4.9.1989 Jukka Tarkan kirjoittama Ahti Karjalaisen
muistelmateos 'Presidentin ministeri' julkistetaan. Teos
synnyttää poliittisen väittelyn ja nostaa uuteen valoon
Suomessa harjoitetun Neuvostoliittoa myötäilleen politiikan.
Erityisesti Paavo Väyrysen epäisänmaalliseen juonitteluun
idänsuhteissa kiinnitetään huomiota.
+ Henkivakuutusyhtiö Suomen toimitusjohtaja Yrjö Niskanen
nimitetään myös Pohjola-yhtiöiden toimitusjohtajaksi.
+ Kuubalainen lentokone syöksyy maahan Havannassa. Koneessa
olleiden 126 ihmisen lisäksi kuolee maassa olleita ihmisiä.
+ Belgial. kirjailija Georges Simenon (s.13.2.1903) kuolee.
*
6.9.1989 Suomalainen tankkeri Tebostar ajaa Gotlannin
eteläpuolella neuvostoliittolaisen kalastustroolarin
Ladushkinin yli väistäessään toista alusta. Troolarin koko
15-henkinen miehistö kuolee.
+ Etelä-Afrikan valkoisten kamarin parlamenttivaaleissa
Kansallispuolue menettää 29 paikkaa, mutta säilyttää silti
enemmistönsä 94 paikalla.
*
8.9.1989 Oikeuskansleri Jorma S. Aalto ilmoittaa, ettei aio
syyttää Jakomäen-Mikkelin panttivankijutussa poliiseja.
+ Erämaakomitea ehdottaa Suomeen perustettavaksi 12
erämaata, joista viidessä metsiä voitaisiin osittain kaataa.
+ Norjalainen Convair Metropolitan -potkuriturbiinikone
syöksyy mereen Tanskan pohjoisrannikolla; 55 ihmistä kuolee.
+ Ukrainaan perustetaan perestroikaa tukeva kansanliike.
+ Etiopian hallitus ja Eritrean sissit aloittavat
neuvottelut USA:n entisen presidentin Jimmy Carterin
aloitteesta ja välityksellä.
*
9.9.1989 SKP:n keskuskomitea päättää, että puolueen "toiminta
ja voimavarat" yhdistetään SKDL:n ja SDNL:n (Suomen Naisten
Demokraattisen Liiton) kanssa uuteen vasemmistoliittoon.
SKDL:n liittoneuvosto tekee vastaavan päätöksen 10.9.1989.
*
10.9.1989 Itäsaksalaisten muutto länteen kiihtyy. Unkari
sallii maassa olevien itäsaksalaisten vapaan muuton vastoin
DDR:n kanssa v. 1969 tekemäänsä sopimusta ja heitä siirtyy
Unkarin kautta kuun loppuun mennessä 23'000. Vuoden alusta
lähtien Länsi-Saksaan on siirtynyt 100'000 itäsaksalaista.
+ Romanialainen jokilaiva uppoaa Tonavalla, törmättyään
hinaajaan lähellä Galatia, jolloin 160 ihmistä kuolee.
*
11.9.1989 Norjan suurkäräjävaaleissa äärioikeistolainen
Edistyspuolue saa 22 paikkaa (+20), Höyre 37 (-13),
Kristillinen kansanpuolue 14 (-2), Keskustapuolue 11 (-1),
Työväenpuolue 63 (-8), sosialistinen vasemmistop. 17 (+11).
+ Nepalin kuningas Birendra ja kuningatar Aiswarya tekevät
Suomeen 5-päiväisen valtiovierailun. Pari päivää aiemmin
Nepalissa on pidätetty yli tuhat poliittista aktivistia.
*
12.9.1989 Piispainkokous päättää äänin 9-8, ettei naisia
hyväksytä piispanvirkaan.
+ Puolan parlamentti hyväksyy Tadeusz Mazowieckin
ministerilistan. Solidaarisuus saa 10, kommunistit 4,
talonpoikaispuolue 4 ja demokraattinen puolue 3 salkkua.
Hallitus lupaa siirtymistä markkinatalouteen ja uutta
perustuslakia.
*
13.9.1989 Teollisuuden Voima Oy:n Olkiluodon ydinvoimalan
ykkösyksikön säätösauvakoneistosta löytyy metallipölyä.
Sauvoja joudutaan puhdistamaan kuukauden verran. Seisokin ja
puhdistuksen taloudellisiksi menetyksiksi arvioidaan 70 Mmk.
+ Kapkaupungissa järjestetään Etelä-Afrikan mustien suurin
mielenosoitus 30 vuoteen. Siihen on saatu hallituksen lupa.
*
14.9.1989 Suomi ja Neuvostoliitto pääsevät sopimukseen
ilmansuojelusta. Sen mukaan Neuvostoliitto vähentää rajan
läheisyydessä raskasmetallipäästöjään 50 prosenttia vuoteen
1994 mennessä vuoden 1980 tasosta.
+ Namibian vapautusliikkeen SWAPO:n johtaja Sam Nujoma palaa
kotimaahansa lähes 30 vuoden maanpaon jälkeen.
+ Frederik de Klerk,53, valitaan Etelä-Afrikan presidentiksi.
*
15.9.1989 Liikenneministeri Pekka Vennamo (44,smp) nimitetään
posti- ja telelaitoksen pääjohtajaksi.
+ Azerbaidzhan julistaa Armenian taloussaartoon ja vaatii
Vuoristo-Karabahin liittämistä uudelleen hallintaansa
Moskovan keskusjohdon alaisuudesta.
+ Amer. kirjailija Robert Penn Warren (s.24.4.1905) kuolee.
*
18.9.1989 Hirmumyrsky Hugo tekee useita päiviä tuhoa mm.
Guadeloupessa, Antiguassa, Puerto Ricossa, Neitsytsaarilla
ja Kaakkois-USA:ssa.
*
19.9.1989 Uuden testamentin uusi suomennos valmistuu.
+ Rovaniemellä 8 maan arktinen ympäristökonferenssi pohtii
mm. ilmansaasteiden aiheuttamaa tuhoa arktisella alueella.
+ Ranskalainen DC-10-lentokone putoaa Nigerissä Tshadin
rajalla ja 171 ihmistä kuolee. Tshadilainen järjestö oli
asettanut koneeseen pommin.
+ Unkarissa sovitaan monipuoluejärjestelmään siirtymisestä.
*
20.9.1989 Eduskunta hyväksyy 40 prosentin rakennusveron
vuoden loppuun asti.
+ NKP:n politbyroossa vanhoilliset menettävät paikkojaan.
*
21.9.1989 Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta aloittaa matkan,
jonka aikana se vierailee Namibiassa, mutta ei boikotin
vuoksi Etelä-Afrikassa, lukuunottamatta Jörn Donneria, joka
tapaa mm. ulkoministeri Pik Bothan.
+ Elokuva-arkiston johtajaksi nimitetään Kaarle Stewen.
*
22.9.1989 Maaherra Jacob Söderman (51,sd) valitaan eduskunnan
oikeusasiamieheksi.
+ Kiinan hallitusta vastustava oppositio järjestyy
Pariisissa Demokraattisen Kiinan rintamaksi.
+ Amerikkal. säveltäjä Irving Berlin (s.11.5.1888) kuolee.
*
23.9.1989 Neuvostoliitto ilmoittaa, ettei se enää vaadi
USA:n SDI- eli "Tähtien sota" -puolustushankkeen kytkemistä
START-aseidenriisuntaneuvotteluihin.
+ Liettuan parlamentti julistaa mitättömäksi vuoden 1940
äänestyksen, jolla Liettua liitettiin Neuvostoliittoon.
+ Azerbaidzan julistautuu suvereeniksi alueeksi
Neuvostoliitossa. Neuvostoliiton lait tulevat Azerbaidzanissa
voimaan vain tasavallan oman parlamentin päätöksellä.
*
25.9.1989 Hallituksen tulo- ja menoarvioesityksen perusteena
olleet tullihallituksen alkuvuoden kauppataseesta antamat
tilastotiedot osoittautuvat virheellisiksi. Kaikkea maahan
tuotua tavaraa ei ollut ehditty tilastoida. Tullihallituksen
pääjohtaja Jermu Laine selittää henkilökunnan työpaineita ja
tuontiruuhkaa, oikeuskansleri selvittää vastuukysymyksiä.
*
26.9.1989 Neuvostoliitto ehdottaa suurvaltojen kemiallisten
aseiden täydellistä poistamista.
+ DDR:n Leipzigissa järjestetään suuri mielenosoitus,
jossa vaaditaan demokraattisia uudistuksia. Ns. uudesta
foorumista on muodostettu opposition kattojärjestö.
+ Pohjoismaat lupaavat tukea Puolaa 3 vuoden aikana 360
miljoonalla markalla. Suomen osuus siitä on 90 miljoonaa.
+ Suomalaisen taideteollisuuden uranuurtaja professori
Kaj Franck (s.9.11.1911) kuolee.
*
27.9.1989 Slovenian osavaltio ottaa perustuslain muutoksella
itselleen oikeuden erota Jugoslavian liittovaltiosta
kansanäänestyksellä. Jugoslavian osavaltioiden väliset
kiistat ovat syventyneet vuoden aikana.
+ Unkari päättää sallia kansalaistensa vapaan maastamuuton ja
maahanmuuton.
*
28.9.1989 Kreikan parlamentti asettaa entisen pääministerin
Andreas Papandreoun,70, syytteeseen lahjusten ja varastetun
rahan vastaanottamisesta sekä salakuuntelusta. Myös 4 muuta
entistä ministeriä joutuu syytteeseen.
+ Helsingin hovioikeus toteaa, ettei valtio ole kyennyt
näyttämään toteen entisen Washingtonin suurlähettilään
Richard Müllerin ylisuuria edustuskorvauksia.
+ Filippiinien ent. presidentti Ferdinand Marcos (s.11.9.1917)
kuolee Honolulussa.
*
29.9.1989 Kansanedustaja Raimo Vistbacka (43,smp) nimitetään
liikenneministeriksi lokakuun alusta.
*
30.9.1989 Länsi-Saksan Prahan suurlähetystön alueelle
telttoihin leiriytyneet 3500 itäsaksalaista saavat luvan
siirtyä länteen, samoin Varsovan suurlähetystöön kerääntyneet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti