torstai 4. kesäkuuta 2015

TOUKOKUU 1989

maanantai 1.5.1989
+ Paraguayn presidentinvaalit voittaa maata jo
helmikuusta johtanut kenraali Andres Rodriguez.
*
2.5.1989 Unkari aloittaa 1960-luvulla rakennetun
hälytysjärjestelmän ja aidan purkamisen Itävallan
rajalta "teknisesti ja poliittisesti vanhentuneena".
+ Helsingissä alkaa kansainvälinen kokous otsonikerroksen
suojelusta. Osanottajat hyväksyvät Helsingin julistuksen;
mm. freonien käytöstä luovutaan kokonaan vuoteen 2000.
*
3.5.1989 Kamputsean rauhanneuvotteluissa sovitaan mm.
markkinatalousjärjestelmän lujittamisesta, yksityisestä
maanomistuksesta, buddhalaisuuden ottamisesta
valtionuskonnoksi, uudesta valtiolipusta ja maan entisen
Kambodzha-nimen palauttamisesta uudelleen käyttöön.
*
4.5.1989 Libanonin kristityt lopettavat satamien saarron.
+ Hallitus myöntää toimiluvan 25 uudelle paikallisradiolle.
+ Uuden Kaledonian vapautusrintaman maltillinen johtaja
Jean-Marie Tjibaou,53, murhataan.
*
5.5.1989 Suomesta tulee Euroopan neuvoston jäsen.
+ Latviassa hyväksytään kielilaki, joka antaa latvian
kielelle virallisen aseman 1992.
+ USA:n avaruusluotain Magellan aloittaa matkan kohti
Venusta. Luotain lähetetään avaruussukkulasta eikä maasta.
*
7.5.1989 USA:n ulkoministeri James Baker pysähtyy Helsingissä
matkallaan Neuvostoliittoon ja tapaa presidentti Koiviston.
+ Opposition ehdokas Guillermo Endara voittaa Panaman
presidentinvaalit, mutta hallitus julistaa voittajaksi
maan todellisen johtajan Noriegan ehdokkaan Carlos Duquen.
*
8.5.1989 Iran tilaa Rauma-Repolalta 300 miljoonan markan
öljynporauslautan.
+ USA:n avaruussukkula Atlantis palaa 4-päiväiseltä
lennoltaan, joka oli USA:n 29. sukkulalento.
*
9.5.1989 KTV-ammattiliittoon kuuluvat Helsingin kaupungin
työntekijät vaativat 4 tunnin lakolla 5 prosentin
palkankorotusta, ns. Helsinki-lisää.
+ Japanilainen vakuutusyhtiö Nippon Life Insurance Company
saa suunnatulla osakeannilla 1,3 prosenttia KOP:n osakkeista.
+ Unkarin entinen kommunistijohtaja Janos Kadar,77,
siirretään lopullisesti syrjään kaikista puolueviroistaan.
+ Eläkkeellä olevien upseerien vallankaappaushanke
kukistetaan Guatemalassa.
*
11.5.1989 Suomen ympäristöpolitiikan suuntaviivoja pohtinut
toimikunta ehdottaa mm. että energiankulutusta vähennetään
10 prosentilla vuoteen 2010 mennessä, raideliikennettä
suositaan ja luonnonmukaista viljelyä kehitetään.
+ Panaman presidentinvaalien tulos mitätöidään opposition
ja hallituksen kannattajien yhteenottojen jälkeen.
*
12.5.1989 Vara-amiraali Jan Klenberg,57, nimitetään
puolustusvoimain komentajaksi 1.3.1990 alkaen. Hänen
tilalleen pääesikunnan päälliköksi tulee Gustav Hägglund,50.
*
14.5.1989 Unkari keskeyttää Tonavaan Nagymarosiin yhdessä
Tshekkoslovakian kanssa suunnitellun jättiläispadon ja
voimalaitoksen rakentamisen, jota ympäristönsuojelijat ovat
vastustaneet.
+ Britannian sosiaalidemokraattinen puolue päättää vetäytyä
kokonaan valtakunnallisesta politiikasta takaiskujen jälkeen.
+ Peronistien ehdokas Carlos Menem,58, voittaa Argentiinan
presidentinvaalit. Hänen on määrä astua virkaan joulukuussa.
Hänellä sanotaan olevan yhteyksiä uusnatseihin ja Paraguayn
entiseen diktaattoriin Stroessneriin.
*
15.5.1989 Neuvostoliiton presidentti Mihail Gorbatshov
matkustaa 4-päiväiselle vierailulle Kiinaan.
*
16.5.1989 Etiopiassa upseerit tekevät epäonnistuneen
vallankaappausyrityksen Mengistu Haile Mariamin ollessa
vierailulla DDR:ssä.
+ Filosofian tohtori Keijo Korhonen (kesk) nimitetään
Kajaanissa ilmestyvän Kainuun Sanomien päätoimittajaksi.
*
17.5.1989 Tsekkoslovakialainen kirjailija Vaclav Havel
vapautuu vankilasta.
+ Opiskelijoiden mielenosoitukset Pekingissä paisuvat, nyt
heitä on jo miljoona Pekingin keskustassa.
*
18.5.1989 Viro ja Liettua hyväksyvät lain itsenäisestä
taloudesta tasavaltojen alueella vuoden 1990 alusta.
+ Amer-yhtymä Oy hankkii omistukseensa 23,8 prosenttia
WSOY:n osakekannasta, pääosin Spontelilta.
*
19.5.1989 Pro Lehdistö Oy ostaa Viestintäkehitys Oy:n
osake-enemmistön ja aikoo muodostaa siitä tytäryhtiön.
+ Kiinan hallitus lähettää sotilaita Pekingiin, mutta
mielenosoittajat estävät heidän pääsynsä keskustaan.
Mielenosoittajat vaativat pääministeri Li Pengin ja
taustavaikuttaja Deng Xiaopingin eroa. Puoluejohtaja
Zhao Ziyang puolestaan ilmaisee myötätuntonsa
opiskelijoille.
*
21.5.1989 Koijärvi-liike kokoontuu kymmenvuotisjuhlaansa
Forssan Koijärvelle. Eduskunnan odotetaan päättävän
Koijärven suojelusta vuoden 1989 kuluessa.
+ Kirjailija Tito Colliander (s.10.2.1904) kuolee.
*
22.5.1989 Egypti otetaan uudelleen Arabiliiton jäseneksi.
+ Intia tekee seitsemäntenä maana onnistuneen ohjuskokeen.
+ Australia ilmoittaa, ettei se allekirjoita Etelämantereen
mineraalivarojen hyödyntämissopimusta, vaan aikoo
kampanjoida Etelämantereen julistamiseksi luonnonpuistoksi.
*
23.5.1989 Neuvostoliiton uusi kansanedustajien kongressi
aloittaa istuntonsa, jossa käydään ennenkuulumattoman
suorasukaista keskustelua.
+ Ruotsin SDP ja Keskusta sopivat talouspolitiikan
kiristämisestä. Kaavailussa on mm. kansalaisia koskeva
pakkosäästäminen, 3 % maksetuista veroista 1989-90.
+ Näyttelijä Ansa Ikonen (s.19.12.1913) kuolee.
*
24.5.1989 Neuvostoliitto ilmoittaa Wienin tavanomaisia aseita
koskevissa ETYK-neuvotteluissa olevansa valmis poistamaan
1,26 miljoonaa sotilastaan ja kymmeniätuhansia
panssarivaunuja Euroopasta vuosina 1991-97.
+ Portugalin parlamentti muuttaa maan perustuslakia
poistamalla siitä viittaukset marxismiin.
+ Ranskan etsityin sotarikollinen Paul Touvier,74,
pidätetään nizzalaisesta luostarista. Hän toimi sodan
aikana saksalaisten yhdysmiehenä ja ilmiantoi ranskalaisia
vastarintaliikkeen jäseniä.
*
25.5.1989 Alankomaat julkistaa ympäristöohjelman, jonka
mukaan se aikoo puhdistaa 70 % saasteistaan vuoteen 2010.
+ Ministeri Pekka Kuusi (s.9.7.1917) kuolee.
*
26.5.1989 Hallitus selviytyy maaseudun tilaa ja ympäristöä
koskevasta välikysymyksestä äänin 111-59.
+ Pankkien luotonanto, 5 mrd markkaa, ylittää Suomen Pankin
kanssa sovitun rajan 3,2 mrd mk. Pankit joutuvat maksamaan
kassavarantotalletuksia 500 miljoonaa markkaa.
*
28.5.1989 Vihreä liitto pitää ensimmäisen puoluekokouksensa.
Puheenjohtajana jatkaa Heidi Hautala.
*
29.5.1989 Argentiinaan julistetaan kuukauden poikkeustila
ruoan hinnankorotuksista alkaneiden levottomuuksien ja
ryöstelyiden takia.
*
30.5.1989 NATO-maat sopivat lyhyen matkan ohjusten
vähentämistä koskevien neuvottelujen aloittamisesta.
+ Unkarin kommunistipuolueen keskuskomitea myöntää nyt, että
Imre Nagy teloitettiin vuonna 1956 tekaistuin perustein.
*
31.5.1989 Ylipormestari Raimo Ilaskivi esittää hallituksen
pyynnöstä ehdotuksensa pääkaupunkiseudun asunto-olojen
kehittämisestä, kuten arava- ja hitas-asuntojen lisäämistä,
kaupungin omistamia rakennus- ja kaavoitusyhtiöitä, metron
ym. raideliikenteen käytön lisäämistä, uusien asuinalueiden
rakentamista raidelinjojen varsille, asuntotuloveron poistoa
ja asuntolainakorkojen verovähennysoikeuden korottamista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti