keskiviikko 1. lokakuuta 2014

HELMIKUU 2004

sunnuntai 1.2.2004
+ Irakissa 56 ihmistä kuolee 2 itsemurhaiskussa yhtäaikaa
kurdien kahden eri pääpuolueen toimistoihin.
+ Yli 240 muslimipyhiinvaeltajaa tallautuu hengiltä Mekassa
heidän ollessaan kivittämässä paholaista kuvaavia pylväitä.
+ Pahin lumimyräkkä vuosiin sotkee Etelä-Suomen liikenteen.
Uutta lunta tulee jopa 30 cm, Helsinki-Vantaan lentokenttä
suljetaan tunneiksi, junat myöhästelevät, autot juuttuvat.
+ Suomeen loikannut Sierra Leonen nuorten jalkapallojoukkue
saa oleskeluluvan. Pojat voivat alkaa pelata Suomessa.
*
2.2.2004 Pakistanin ydinpommin isä Abdul Qadeer Khan myöntää
myyneensä ydinteknologiaa Iraniin, Libyaan ja P-Koreaan.
+ Turkissa romahtaa 10-kerroksinen asuintalo. 15 kuolee.
+ Presidentti Bush lupaa nimittää riippumattomat tutkijat
selvittämään USA:n tiedustelutoimintaa ennen Irakin sotaa.
+ Ben Zyskovicz voittaa Kokoomuksen ryhmänjohtajavaalissa
haastajansa Jari Koskisen, jota puheenjohtaja Itälä tuki.
+ Porin kaupunginjohtajaksi valitaan Aino-Maija Luukkonen.
*
3.2.2004 Israelin pääministeri Sharon ilmoittaa purkavansa
Gazan juutalaissiirtokunnat ja siirtävänsä asukkaat muualle.
+ Irakin kurdien puoluetoimistoihin tehtyjen iskujen uhrien
määrä on noussut 56:sta jo yli sataan.
+ USA:n senaatin republikaanien johtajalle Bill Fristille
lähetetään kirjekuoressa vaarallista risiinimyrkkyä.
*
4.2.2004 USA:ssa John Kerry voittaa 5 osavaltion esivaalit.
Pohjois-Carolinan senaattori John Edwards voittaa vain
Etelä-Carolinassa, josta hän on syntyisin.
*
5.2.2004 YK varoittaa lintuinfluenssan vaativan hätätoimia.
Tauti on levinnyt jo 10 maahan, 16 ihmistä on kuollut ja
arviolta 50 miljoonaa kanaa on tapettu.
+ Pakistanin presidentti Musharraf armahtaa ydinasetietoja
ulkomaille myyneen tutkijan Abdun Qadeer Khanin.
+ Ugandassa kapinallisryhmä 'Herran vastarinta-armeija'
hyökkää pakolaisleirille ja surmaa 56 ihmistä.
+ Kiinassa 37 ihmistä tallautuu kuoliaaksi lyhtyjuhlassa.
+ Suomen vankiloissa lasketaan istuvan 100 elinkautisvankia.
Määrä on kolminkertaistunut 10 vuodessa ja yhä kasvamassa.
*
6.2.2004 Moskovassa pommi-isku metrojunaan surmaa kymmeniä
ihmisiä Avtozavodskajan ja Paveletskajan asemien välillä
perjantain aamuruuhkan aikaan. Yli 100 ihmistä loukkaantuu.
Presidentti Putin syyttää teosta Tshetshenian kapinallisia.
+ Saksan liittokansleri Schröder eroaa puolueensa johdosta.
+ Englannissa hukkuu ainakin 19 aasialaista simpukankerääjää
heidän jäätyään nousevan vuoroveden alle Lancashiressa.
+ Saamelaisten kansallispäivää liputetaan ensimmäistä kertaa
virallisesti Saamen lipulla Lapin läänin saamelaisalueilla.
+ Hollantilaiset nettihuijarit onnittelevat suomalaisia muka
miljoonan lottovoitosta ja pyytävät siitä rahansiirtomaksua.
*
7.2.2004 Israelin ohjusisku surmaa Gazassa Islamilaisen
Jihadin sotilaallisen siiven johtajan Aziz al-Shamin.
+ John Kerry voittaa Michiganin ja Washingtonin esivaalit.
+ Heathrow'n lentokentällä tehdään 2,5 M euron ryöstö.
+ Kirjailija Raija Siekkinen (s.11.2.1953) kuolee Kotkassa
kerrostaloasunnossaan sattuneessa tulipalossa.
*
8.2.2004 Venäjällä ilmoitetaan kadonneeksi Putinia kiivaasti
arvostellut liberaali presidenttiehdokas Ivan Rybkin.
+ Haitilla kapinalliset vaativat presidentti Jean Aristidea
eroamaan. Levottomuumuuksissa on kuollut jo 18 ihmistä.
+ Suomi voittaa jääpallossa Ruotsin ja maailmanmestaruuden.
+ Miss Suomi 2004 on Mira Salo,22, Helsinki, prinsessoinaan
Krista Järvinen,19, Porvoo ja Henna Ylilauri,19, Lumijoki.
*
9.2.2004 Nokia ostaa enemmistön Symbian-ohjelmistoyhtiöstä.
+ Englannin kruununprinssi Charles vierailee Iranissa.
+ Ruotsissa vaaditaan jopa kuningas Kaarle XVI Kustaan eroa
tämän kehuttua matkallaan Brunein yksinvaltaista sulttaania.
*
10.2.2004 Ranskan parlamentin alahuone kieltää äänin 494-36
muslimityttöjä käyttämästä huiveja valtion kouluissa.
Myös isot ristit ja juutalaisten kipa-päähineet kielletään.
+ Irakissa pommi-isku poliisiasemalle surmaa 50 ihmistä.
+ Venäjällä kadonnut presidenttiehdokas Ivan Rybkin löytyy
Ukrainasta ja kertoo juhlineensa 3 päivää kännykkä kiinni.
+ John Kerry voittaa Tennesseen ja Virginian esivaalit.
+ USA palauttaa diplomaattisuhteet Libyaan.
*
11.2.2004 Halpalentoyhtiö Flying Finn joutuu konkurssiin.
+ Sampo ostaa vahinkovakuutusyhtiö Ifin osake-enemmistön.
+ Irakissa pommi-isku värväystoimistoon surmaa 46 ihmistä.
+ Gazassa 15 palestiinalaista kuolee tulitaistelussa.
+ Turkmenistan aikoo lakkauttaa ilmaisia terveyspalveluita:
erottaa ja korvata 15'000 sairaanhoitajaa asevelvollisilla.
*
12.2.2004 Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliitto TT sekä
Palvelutyönantajat yhdistyvät Elinkeinoelämän keskusliitoksi
EK:ksi syksystä alkaen, parin vuoden siirtymäajan kuluessa.
+ Science-lehti kertoo tutkijoiden kloonanneen kymmeniä
ihmisalkioita kantasolujen tuottamiseksi Etelä-Koreassa.
*
13.2.2004 Maanpaossa elänyt Tshetshenian entinen presidentti
Zelimhan Jandarbijev kuolee pommiräjähdyksessä Qatarissa.
+ USA:ssa epäillään presidentti Bushin pinnanneen armeijasta,
kun taas presidenttiehdokas Kerry soti sankarina Vietnamissa.
*
14.2.2004 Irakin sissit hyökkäävät Fallujan poliisiasemalle.
Ainakin 22 ihmistä kuolee, useimmat USA:n tukemia poliiseja.
+ Moskovassa romahtaa kylpylä-vesipuisto Transvaalin katto
surmaten ainakin 27 ihmistä. Yli sata loukkaantuu.
+ John Kerry voittaa Nevadan ja Washington DC:n esivaalit.
+ Sodankylään ilmaantuu 20 romanialaista turvapaikanhakijaa.
+ Italialainen mestaripyöräilijä Marco Pantani (s.13.1.1970)
löytyy kuolleena huoneestaan Le Rose -hotellissa Riminissä.
*
15.2.2004 Kiinassa yli 50 ihmistä kuolee kauppakeskuksen
tulipalossa Jilinissä. Toisaalla 39 pyhiinvaeltajaa kuolee
temppelin tulipalossa Hainingissa, Zhejiangin maakunnassa.
+ Lähi-itää, mm. Syyriaa ja Israelia, koettelee lumimyräkkä.
*
16.2.2004 Autolautta Stena Nautica ja rahtilaiva törmäävät
Kattegatissa Ruotsin rannikolla. Matkustajat evakuoidaan.
+ Intia ja Pakistan aloittavat Islamabadissa viralliset
neuvottelut Kashmirista ja muista kiistoistaan.
+ Ålandsbankenin johtajan Folke Husellin erorahakseen saama
4 vuoden palkka, 800'000 euroa, aiheuttaa kohua Suomessa.
*
17.2.2004 Hollannin parlamentti päättää häätää maasta 3 v:n
aikana 26'000 hylättyä ulkomaalaista turvapaikanhakijaa.
+ John Kerry voittaa Wisconsinin esivaalit 39 %:lla äänistä.
John Edwards saa 35 %. Kolmas, Howard Dean, luopuu kilvasta.
+ Britanniassa suunnitellaan köyhiä varten ostokuponkeja,
joilla nämä saisivat ilmaiseksi vihanneksia ja hedelmiä.
+ Yleisradion hallintoneuvosto kannattaa varauksin yhtiön
osallistumista Helsingin Töölönlahden musiikkitaloon.
*
18.2.2004 Iranissa kemikaalijunan räjähdys surmaa lähes 300
ihmistä, palomiehiä ja kyläläisiä, ja satoja loukkaantuu.
+ Irakissa tehdään 2 autolla itsemurhaisku puolalaisten
tukikohtaan. 11 irakilaista kuolee. Kymmeniä haavoittuu, mm.
12 filippiiniläistä, 10 unkarilaista ja 10 puolalaista.
+ Suomen vanhin, Hilda Häkkinen Töysästä täyttää 110 vuotta.
+ Euron arvo on korkeimmillaan, 1,29 USA:n dollaria.
*
19.2.2004 Iranissa vanhoilliset sulkevat kaksi uudistajien
lehteä sekä vaaleja boikotoivan uudistajapuolueen toimiston.
+ Finnlines tilaa 3 matkustajarahtilaivaa Saksan-linjalleen
Italiasta. 300 M euron tilausta kärkkyi myös Rauman telakka.
+ Teollisuuden TT vaatii vaihtoehtoista ilmastopolitiikkaa,
koska Kioton sopimuksen voimaantulo on epävarmaa.
+ Britanniassa suunnitellaan haittaveroa roskaruoalle.
*
20.2.2004 Iranissa äänestetään parlamenttivaaleissa.
+ IAEA:n mukaan Libya on valmistanut vähän plutoniumia.
+ Ruotsin Vasemmistopuolueen johtoon tulee Lars Ohly,47.
*
21.2.2004 Kaatuneen paperirekan nostotyö katkaisee Lahden
moottoritien Orimattilassa 3,5 tunniksi ja 10 km:n jonoksi.
+ Ugandassa kapinallisryhmä Herran Vastarinta-armeija LRA
hyökkää pakolaisleirille ja surmaa n. 200 ihmistä.
+ Punainen Risti käy tapaamassa vangittua Saddam Husseinia.
+ Kalifornian kuvernööri Arnold Schwarzenegger kieltää San
Franciscon viikon ajan myöntämät homoavioliittoluvat.
+ Anneli Jäätteenmäki ryhtyy europarlamenttiehdokkaaksi.
*
22.2.2004 Al-Aksan itsemurhaterroristi räjäyttää bussin
Jerusalemissa surmaten itsensä lisäksi 8 matkustajaa.
+ Iranissa 8 ihmisen kerrotaan kuolleen vaalimellakoissa.
+ Itä-Slovakiassa raivostuneet romanit ryöstelevät kauppoja
hallituksen leikattua sosiaalituet puoleen entisestä.
+ Ralph Nader,70, ilmoittautuu USA:n presidenttikilpaan.
*
23.2.2004 Pelson vankilassa 2 vankia surmaa vartijan, karkaa
ja saadaan kiinni tunnissa. Työnopettaja loukkaantuu pahoin.
+ Pakistan ryhtyy terroristijahtiin Afganistanin-rajallaan.
+ Haagin tuomioistuin alkaa pohtia Israelin rajamuuria.
*
24.2.2004 Marokossa maanjäristys surmaa 300 ihmistä.
+ Presidentti Putin erottaa yllättäen Venäjän hallituksen.
+ Presidentti Bush vaatii homoavioliittojen kieltämistä
USA:n perustuslakia muuttamalla.
+ John Kerry voittaa USA:n demokraattipuolueen tiistaiset
esivaalit Havaijilla, Utahissa ja Idahossa.
+ Sveitsissä puukkomies murhaa lennonjohtajan kostoksi v.
2002 venäläisiä koululaisia surmanneesta lento-turmasta.
*
25.2.2004 Israelin armeija ja poliisi tekee ratsiat neljään
palestiinalaispankkiin vieden miljoonia epäiltyjen tileiltä.
+ Iranin parlamenttivaalien ääntenlaskenta päättyy. 290:stä
paikasta syrjityt uudistusmieliset saavat 40 (ennen 190) ja
vanhoilliset 156 paikkaa. Äänestysprosentiksi jäi n. 50.
*
26.2.2004 Makedonian presidentti Boris Trajkovski,47,
kuolee, kun hänen lentokoneensa iskeytyy vuoreen Bosniassa.
+ Entinen ministeri Clare Short väittää brittien tiedustelun
salakuunnelleen YK:n pääsihteeriä Annania ennen Irakin sotaa.
+ Siperian Tshitan kaupungissa kaasuvuoto räjäyttää kahvilan
ja ainakin 18 ihmistä kuolee, 17 loukkaantuu.
+ Kansallisoopperassa alkaa teknisen henkilökunnan lakko.
+ Jalkaväenkenraali Adolf Ehrnrooth (s.9.2.1905) kuolee.
*
27.2.2004 YK:n turvallisuusneuvosto päättää äänin 15-0
lähettää yli 6000 rauhanturvaajaa Norsunluurannikolle.
+ Japanissa Korkein Totuus -lahkon johtaja Shoko Asahara
tuomitaan kuolemaan vuoden 1995 sariinikaasuhyökkäyksestä.
+ Jerusalemin temppelivuorella alkavat palestiinalaiset
perjantairukouksen jälkeen kivittää Itkumuurin juutalaisia.
+ Suomi-yhtiö siirtää henkivakuutustoimintansa Pohjolalle ja
ryhtyy Pohjolan suurimmaksi omistajaksi (50 %, ennen 33 %).
+ Kari Hotakaisen Löpgravsvägen eli Juoksuhaudantie voittaa
Pohjoismaiden Neuvoston 45'000 euron kirjallisuuspalkinnon.
*
28.2.2004 Lumi sekoittaa liikenteen Saksassa ja Espanjassa.
+ Piilotettu räjähde surmaa Bagdadissa virolaisen sotilaan.
+ Palestiinalaisen Nablusin pormestari eroaa vastalauseeksi
Arafatin kyvyttömyydelle hillitä asejoukkioiden mielivaltaa.
+ Taiwanissa yli miljoona ihmistä muodostaa ketjun osoittaen
mieltään Kiinan sotilaallisia uhkailuja vastaan.
+ USA ilmoittaa maksaneensa 30 miljoonan dollarin palkkion
Saddamin poikien Udain ja Qusain ilmiantajalle Irakissa.
+ Nimikirjoitusten keräilijä Erkki Rapo (s.2.7.1946) kuolee.
*
29.2.2004 Haitin presidentti Jean Aristide eroaa ja pakenee
ulkomaille. Kapinajohtaja Guy Philippe toivottaa ulkomaiset
joukot tervetulleiksi. Kaaos ja ryöstely yltyvät lisää.
+ Saksan kristillisdemokraatit CDU saa murskavoiton Hampurin
osavaltiovaaleissa kasvattaen ääniosuuttaan 20 %-yksikköä.
+ Taru sormusten herrasta 3: Kuninkaan paluu saa 11 Oscaria.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti