tiistai 28. lokakuuta 2014

JOULUKUU 2001

lauantai 1.12.2001
+ Taiwanin parlamenttivaaleissa Kuomintang häviää (55 vuotta
hallittuaan) DDP:lle, saaden enää 68(-55) paikkaa 225:sta.
+ Kaksi itsemurhaterroristia tappaa 10 ja haavoittaa 150:aa
israelilaista räjäytyksellään Jerusalemin kävelykadulla.
+ Venäjällä pääpuolueet Yhtenäisyys ja Isänmaa yhdistyvät.
+ Argentiinalaisten pankkitilit jäädytetään osin 3 kk:ksi.
+ Kabulin yliopisto avautuu naisille 5 vuoden tauon jälkeen.
+ Japanin prinsessapuoliso Masako,37, synnyttää tyttövauvan.
*
2.12.2001 Palestiinalaismies räjäyttää bussin Haifassa
tappaen yli 15 ihmistä. Israel saartaa palestiinalaisalueet.
+ Maailman suurin energiakauppias Enron hakee velkojasuojaa.
+ Helene Schjerfbeckin maalaus 'Äitini' myydään 5,2 mmk:lla.
*
3.12.2001 Israel tuhoaa ohjuksilla 3 Arafatin helikopteria.
+ USA:n hallitus antaa maahan jo 3:nnen terrorivaroituksen.
+ Nokia saa USA:sta 7 mrd mk:n verkkotilauksen.
+ Porista puuhataan 8 kunnan Karhukaupunkia (117'000 as.)
+ Hallitus peruuttaa esityksensä myydä valtionyhtiö Kemira.
*
4.12.2001 Israelin ohjus iskee Arafatin toimiston viereen
vastatoimena palestiinalaisten itsemurhahyökkäyksille.
+ Moskovassa räjähdysmäinen bussipalo surmaa 11 ihmistä.
+ Suomen 15-vuotiaat ovat parhaita lukijoita 32:n OECD-maan
vertailussa, 3:nsia luonnontieteissä, 4:nsiä matematiikassa.
+ Hannu Raittila,45, saa kirjallisuuden Finlandia-palkinnon.
+ Helsingin Sörkassa 28 vankia vaatii 3 mmk:n hyvitystä (500
mk/vrk/vanki) oloistaan huonotasoisella yöselliosastolla.
Vankien toverikuntaa johtaa liikemiesrikollinen Kari Uoti.
*
5.12.2001 Afgaanijohtajat sopivat Bonnissa vallanjaosta.
Maan hallitukseen tulee 30 ministeriä, joista 2 naisia.
+ USA:n tarkkuuspommi surmaa 3 omaa sotilasta Aganistanissa.
+ Karjalan tasavallan hymnin suomenkieliset sanat hylätään.
Suomi oli Karjalan II virallinen kieli 1940-1980-luvulla.
+ MTV3:n toimitusjohtajaksi nimitetään Pekka Karhuvaara.
+ Suomessa tuomitaan mies yli 10'000 mk:n sakkoihin seksin
ostamisesta alaikäisiltä viipurilaistytöiltä Venäjällä.
*
6.12.2001 Valuuttarahasto IMF keskeyttää avun Argentiinalle.
+ Sri Lankan parlamenttivaalit voittaa opposition UNP.
+ Italia päättää rakentaa suojapuomit Venetsian laguuniin.
+ Presidentinlinnan luona nujakoi n. 500 'kuokkavierasta'
itsenäisyyspäivän vastaanoton aikaan. Linnan juhlia katsoo
tv:stä aiempaa useampi, jopa 2'150'000 yli 10-vuotiasta.
+ Prof. ja pankinjohtaja Olli Ikkala (s.29.7.1927) kuolee.
*
7.12.2001 Suomen ensimmäinen hullun lehmän tautitapaus (BSE)
ilmenee Oulun läänissä. Viro kieltää lihantuonnin Suomesta.
+ Afganistanin talebanien päämajakaupunki Kandahar kukistuu.
+ Israel pommittaa palestiinalaispoliisin päämajaa Gazassa.
+ Keniassa kuolee 50 ihmistä slummi- ja laidunmaakiistoissa.
+ Raimo Tammilehto, sit, valitaan maatalousministeriksi.
*
8.12.2001 Irlannin Wexfordissa löytyy 8 kuollutta pakolaista
kuljetuskontista. Viisi matkatoveria viedään sairaalaan.
+ USA pommittaa Osama bin Ladenin piilopaikaksi epäiltyjä
Tora Boran luolia Afganistanin ja Pakistanin rajalla.
+ Japani juhlii vauvaprinsessa Aikoa ja jopa 71 % kansasta
sanoo hyväksyvänsä myös naisen Japanin kruununperijäksi.
+ Firenzen globalisaatiomielenosoittajat tuhoavat kirjoista
muuratun, suomalaisten Casagranden ja Rintalan taideteoksen.
*
9.12.2001 USA:n rauhanvälittäjä Anthony Zinni uhkaa lähteä
Israelista, elleivät väkivaltaisuudet vähene. Haifassa
tehdään jälleen itsemurhaisku. Israel ampuu 4 ammuskelijaa.
+ IMF vaatii Argentiinalta 4 mrd dollarin budjettisäästöjä.
+ Suomen koululaiset lukevat 32 maan Pisa-vertailun mukaan
parhaiten. Saksan koululaisista 1/5 on lukutaidottomia.
*
10.12.2001 Israelin ohjusisku tappaa 2 palestiinalaislasta.
Kohteena oli Islamilainen Pyhä Sota -järjestön aktivisti.
+ BSE-tautisen hullun lehmän kotikunnaksi ilmenee Kärsämäki.
+ Halpalentoyhtiö Buzz aikoo lopettaa Suomen-lennot 31.3.02.
+ Nobelin palkinnot täyttävät 100 vuotta.
+ Suomi-palkinnon saavat mm. Veikko Huovinen, Timo Koivusalo
ja pikkutakeista tilataidetta tehnyt Kaarina Kaikkonen.
*
11.12.2001 Turun Pohjoissalmen öljyvahinko leviää Pansion ja
Ruissalon rannoille. Kevyttä jäteöljyä kerää 50 miestä.
+ Suomen tiedepalkinnon 400'000 mk saa prof. Lea Pulkkinen.
V. 1997 palkittiin Risto Näätänen ja v. 1999 Kari Kivirikko.
+ Moskovassa jo 200 ihmistä on paleltunut talven pakkasissa.
+ Nokia kertoo 35 %:n kännykkämarkkinaosuutensa kasvaneen.
+ USA laskee ohjauskorkoaan 0,25 %, nyt 1,75 prosenttiin.
+ Kasvatust. prof. Matti Koskenniemi (s.19.12.1908) kuolee.
*
12.12.2001 Palestiinalaiset tulittavat linja-autoa surmaten
10 ihmistä. Israelin F-16-hävittäjät iskevät rakennuksiin
Gazassa ja Länsirannalla. Presidentti Arafat määrää viimein
äärijärjestöjen Hamasin ja Jihadin toimistot suljettaviksi.
+ Eduskunta hyväksyy määrärahan lisärakennustaan varten.
+ Itävallasta löytyy BSE- eli hullun-lehmän-tautitapaus.
EU-maista enää Ruotsista ei ole vielä löytynyt BSE-tautia.
+ Saksassa kielletään äärijärjestö 'Islamilainen valtio'.
+ Kreikka vapauttaa takuita vastaan marraskuussa pidätetyn,
sotilaskoneita kuvanneen, 12 britin lentokonebongariryhmän.
+ Kirjailija Seppo Lappalainen (s.15.10.1936) kuolee.
*
13.12.2001 USA irtautuu ABM-ohjustorjuntasopimuksestaan,
jonka se solmi Venäjän (Neuvostoliiton) kanssa vuonna 1972.
+ USA esittää videonauhan, jolla Osama bin Laden ystävineen
iloitsee odottamistaan syyskuun WTC-terrori-iskun tuhoista.
+ Itsemurhaiskussa Intian parlamenttiin kuolee 12 ihmistä.
Intia syyttää terroriteosta pakistanilaista ääriryhmää.
+ Israel katkaisee yhteydenpitonsa presidentti Arafatiin ja
tuhoaa ohjuksin Ramallahin 'Voice of Palestine'-radioaseman.
+ Internet-yhteys-yhtiö Jippii hakee yrityssaneeraukseen.
+ Ministeri Jari Vil‚nin gradua aletaan tutkia. Epäillään
27:n 45 sivusta olevan lainausta Simon kunnan historiasta.
+ Musiikkiterapeutti Petri Lehikoinen (s.8.1.1940) kuolee.
*
14.12.2001 EU:n huippukokous Belgiassa päättää lähettää
joukkoja Afganistaniin YK:n lipun alla.
+ Etelä-Afrikassa oikeus määrää jaettavaksi aids-lääkettä.
+ Jordanian bussiturmassa kuolee 52 Mekan-pyhiinvaeltajaa.
+ Prof. Kari Neilimo,57, nimitetään SOK:n pääjohtajaksi.
+ Unescon maailmanperintökomitea listaa Helsingissä 31 uutta
suojelukohdetta, joita on nyt 721; Italiassa 34, Suomessa 5.
*
15.12.2001 USA:n veto-ääni YK:n turvallisuusneuvostossa
estää YK-tarkkailijoiden lähettämisen Palestiinaan.
+ EU-huippukokouksen virastopaketti kaatuu, eikä Suomi saa
elintarvikevirastoa. Helsinkiä tukivat muut paitsi Italia.
+ Pisan torni aukeaa yleisölle 12 v:n suoristamisen jälkeen.
*
16.12.2001 Arafat vaatii lopettamaan iskut Israelia vastaan.
+ Al-Qaida on lyöty Tora Borassa, mutta bin Laden piileksii.
+ Intia syyttää parlamentti-iskusta Pakistanin agentteja.
+ Etelä-Italian Buccinon hoitokodin palo surmaa 19 ihmistä.
+ Puolassa jopa 25 asteen pakkanen on tappanut 129 ihmistä.
+ Saksalainen kirjailija Stefan Heym (s.10.4.1913) kuolee.
*
17.12.2001 Haitissa yritetään vallankaappausta.
+ Palestiinan ääriryhmät torjuvat Arafatin tulitaukokäskyn.
+ Chilen parlamenttivaaleissa keskustavasemmisto säilyttää
enemmistönsä vaikka oikeisto-oppositio saa lisää kannatusta.
+ Maailman arvostetuimmat yhtiöt ovat 1 General Electric, 2
Microsoft, 3 IBM, 4 Sony, 5 Coca Cola, 6 Toyota ja 7 Nokia.
Arvostetuin yritysjohtaja on Jack Welch; Jorma Ollila on 12.
*
18.12.2001 Sotilasliitto NATO aikoo laajentaa toimialuettaan
Euroopan ja P-Amerikan ulkopuolelle terrori-iskujen vuoksi.
+ Helsingin musiikkitalon rakentamista eduskuntatalon eteen
vastustaa 30 musiikin huippua: Ralf Gothoni, Paavo Heininen,
Jorma Panula, Seppo Ruohonen, Jaakko Ryhänen, Anita Välkki.
*
19.12.2001 Palestiinalaishallinto pidättää 15 turvamiestään
näiden rikottua presidentti Arafatin määräämää tulitaukoa.
+ Viron pääministeri Mart Laar eroaa.
+ Helsingin musiikkitalon rakentamisen puolustajat listaavat
nimiä: Jorma Hynninen, M. Rousi, L. Segerstam, K. Saarikettu
ja E.T. Tawaststjerna. Ralf Gothoni peruuttaa vastustuksensa.
*
20.12.2001 Viking Isabella ajaa karille Ahvenanmaalla.
+ Kone ja Toshiban hissit liittoutuvat ristiinomistuksella.
+ Pörssi määrää tele- ja internetoperaattori Jippiille
300'000 mk:n sakot tappioista tiedottamisen laiminlyönnistä.
+ Norjalainen Otrum myy Turun tv-tehtaan takaisin Suomeen.
+ Gabonissa 11 ihmistä tappanut Ebola-virus leviää Kongoon.
+ Senegalin ent. presidentti Leopold Senghor (s.9.10.1906)
kuolee Ranskassa 95-vuotiaana.
*
21.12.2001 Argentiinan presidentti Fernando de la Rua eroaa
talouskriisin ja kuolonuhreja tuoneiden mellakoiden vuoksi.
+ USA pommittaa Afganistanissa autosaattuetta surmaten 65
al-Qaida-terroristia tai paikallisten mukaan kylänvanhimpia.
+ Israelissa Jihad ja Hamas keskeyttävät itsemurhaiskunsa.
+ Bulgariassa 7 nuorta kuolee diskon jäisillä portailla.
+ Prof. Urpo Rinne,66, saa 4 vuoden vankeusrangaistuksen
42 miljoonan markan tutkimusrahojen väärinkäytöstä.
+ Suomen Akatemian pääjohtajan Reijo Vihkon nimitys uudelle
kaudelle jäädytään sopimattoman pikkujoulukäytöksen vuoksi.
+ Lumisade ja liukas keli jumiuttavat Helsingin liikenteen.
+ Kiinalainen näytelmäkirjailija Wang Ruowang,83, kuolee.
*
22.12.2001 Argentiinan va. presidentiksi tulee peronisti,
San Luisin maakunnan kuvernööri Adolfo Rodriguez Saa,54.
+ Afganistanin väliaikainen hallitus vannoo virkavalansa.
Pääministeri on Hamid Karzai. 30 ministeristä 2 on naisia.
+ Intia vaatii Pakistanilta toimia terroristeja vastaan.
Maiden sotilaat tulittavat toisiaan Kashmirin rajalla.
+ Japanin partioveneet upottavat laukaustenvaihdon jälkeen
tunnistamattoman vakoilu-, salakuljetus- t. kalastusaluksen.
Kova merenkäynti estää n. 15 hengen miehistön pelastamisen.
*
23.12.2001 Argentiina keskeyttää ulkomaanvelkojensa maksun.
+ Vankilassa muslimiksi kääntynyt brittimies yrittää tuhota
kenkäpommillaan lentokoneen Atlantin yllä, mutta matkustajat
nujertavat hänet. American Airlinesin Boeing-767-vuorokone
Pariisista Miamiin tekee hätälaskun Bostoniin.
+ Helsingissä palvelukodin tulipalo surmaa 2 alkoholistia.
+ Time-lehden vuoden mies on New Yorkin pormestari Giuliani.
*
24.12.2001 Saksassa 6 vanhusta kuolee olkikattoisen
hoitokodin tulipalossa Reherin kaupungissa Hampurin lähellä.
+ Suomalaiset postittivat 53 miljoonaa joulukorttia 2001.
*
25.12.2001 Ympäristöaktivisti, toimittaja Grigori Pasko
tuomitaan Venäjällä 4 vuodeksi vankeuteen vakoilusta. Hänet
pidätettiin jo 1997, kun hän oli kertonut Japanin tv-yhtiö
NHK:lle Venäjän haudanneen ydinjätettä Tyyneenmereen.
*
26.12.2001 Kanaalin tunnelissa jahdataan kiinni noin 550
pakolaista, jotka yrittivät juosta Ranskasta Britanniaan.
+ Australiassa etenee n. 700 km pitkä metsäpalorintama kohti
Sydneyn kaupunkia. Puolet 100 eri palosta on tuhopolttoja.
+ Brittinäyttelijä Sir Nigel Hawthorne (s.5.4.1929) kuolee.
*
27.12.2001 Tv-kanava al-Jazeera näyttää Osama bin Ladenin
uuden puheen, "2 viikkoa sitten nauhoitetun". Laihtunut ja
harmaantunut Osama uhkaa videolla USA:ta pikaisella lopulla.
+ Bangladesh kieltää muovipussien käytön vuodenvaihteesta,
koska ne ovat tukkineet viemäreitä ja peittäneet Dhakan
Burigangajoen pohjan. Tilalle suositellaan juuttikasseja.
+ Vuoden urheilijaksi valitaan jalkapalloilija Sami Hyypiä.
*
28.12.2001 Pankit ruuhkautuvat viimeisenä pankkipäivänä
ennen euro-aikaa ihmisten tallettaessa käteismarkkojaan.
+ Afganistanin hallitus vaatii pommitusten lopettamista.
+ EU julkaisee listan terroristijärjestöistä.
*
29.12.2001 Perun Limassa 300-800 ihmistä kuolee ilotulitus-
raketeista alkaneessa tulipalossa. Presidentti Toledo uhkaa
kieltää kokonaan rakettien tuonnin, tuotannon ja myynnin.
+ Buenos Airesissa mellakoidaan ja ryöstetään huonekaluja
Argentiinan kongressista. Maan hallitus tarjoutuu eroamaan.
*
30.12.2001 Pakistan pidättää terroristijohtajaksi epäillyn
miehen, liennyttäen siten hieman kireitä suhteitaan Intiaan.
+ Nigeriassa 20 ihmistä kuolee etnisten ryhmien kahakoissa.
+ Argentiinan 'viikon presidentti' Rodriguez Saa eroaa. Uusi
ehdokas presidentiksi on ent. kuvernööri Eduardo Duhalde.
+ Nordea-pankin Vesa Vainio uhkaa siirtää pankkitoimintansa
kotipaikan Suomesta, ellei yritys- ja palkkaverotus kevene.
*
31.12.2001 Suomalaiset jonottavat keskiyöllä euro-rahoja
Suomen Pankin konttorien ja pankkiautomaattien edessä.
+ Fortumin Porvoon jalostamolta valuu maastoon dieselöljyä.
+ Brasiliassa sade tuhoaa osia Goias Velhon kaupungista,
joka on juuri valittu Unescon maailmanperintökohteeksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti