keskiviikko 22. lokakuuta 2014

TAMMIKUU 2002


tiistai 1.1.2002
+ Euro-raha otetaan käyttöön 12 EU-maassa, joissa on 300
miljoonaa asukasta. EU-maista kuitenkin Britannia säilyttää
vielä puntansa sekä Ruotsi ja Tanska omat kruununsa.
+ Kalajoki on vuoden alusta Suomen uusin, jo 111. kaupunki.
+ Australian maastopalot saavuttavat Sydneyn esikaupungit.
Sata maastopaloa on joulun jälkeen polttanut jo 300'000 ha
maata ja 150 taloa sekä tappanut tuhansia lampaita. Poliisi
on pidättänyt 8 ihmistä epäiltyinä palojen sytyttämisestä.
+ Rehtori, kuvataideopettaja Päivö Suomela (s.4.6.1925) kuolee.
*
2.1.2002 Sambian presidentiksi nimitetään Levy Mwanawasa.
Oppositio syyttää hallituspuolue MMD:tä vaalivilpistä.
+ Kansaneläkelaitoksen johdon palkat tulevat julkisiksi ja
paljastuvat huippukorkeiksi verrattuna valtion palkkoihin.
+ Osuuspankit laskuttavat vahingossa luottokortilla tehtyjä
markkaostoksia euroina eli kuusinkertaisina. Virhe korjataan.
+ Oulun yliopisto toteaa, ettei Jari Vilenin gradua olisi
pitänyt hyväksyä, muttei sitä voida enää jälkikäteen hylätä.
Työn tarkastajia moititaan. Vilen pääsee kauppaministeriksi.
+ Miss Suomi 1977, laulaja Armi Aavikko (s.1.9.1958) kuolee.
*
3.1.2002 Australiassa 5000 ihmistä evakuoidaan maastopalon
uhkaamasta Sussex Inletin lomakaupungista Sydneyn lähellä.
+ Israel vetää joukkojaan useista Länsirannan kaupungeista.
+ Erkki Tuomioja,55, ilmoittautuu ehdolle SDP:n johtoon.
+ Hollantilainen oluttehtailija Freddy Heineken,78, kuolee.
+ Taidemaalari Heimo Karttunen (s.15.6.1926) kuolee.
*
4.1.2002 Israel ilmoittaa pysäyttäneensä palestiinalaisille
matkalla olleen suuren aselastin Punaisellamerellä.
+ Venäjän armeija käy kiivaita taisteluita Tshetsheniassa.
+ Serbiassa tutkitaan 120'000 pakastetun linnun (satakieliä,
kottaraisia, kiuruja, 83 lajia) salakuljetusta Italiaan.
+ Kloonattu Dolly-lammas,5, sairastaa niveltulehdusta. Tieto
laskee bioteollisuuden kursseja, PPL Therapeutics'ia 16 %.
+ Puolen metrin lumivaippa sotkee Tukholman liikennettä.
Aurattua lunta ei ole viety pois. Joulua ja edellistalvien
lumettomuutta syytetään. Kaupunkiin perustetaan kriisiryhmä.
*
5.1.2002 Kemijärven Pyhätunturilla kuolee 2 laskettelijaa.
55-v. mies törmää edellään lasketelleeseen 14-v. poikaan.
+ USA vangitsee Talebanin entisen Pakistanin-suurlähettilään
sekä al-Qaidan terroristikoulutusta johtaneen päällikön.
+ Lumipyry peittää suuret osat Turkkia ja Kreikkaa.
*
6.1.2002 Intia väittää ampuneensa alas pakistanilaiskoneen
Kashmirissa. Pakistan sanoo väitettä propagandaksi.
+ Italian euro-myönteinen ulkoministeri Ruggiero eroaa.
+ Floridan Tampassa 15-vuotias poika törmää pienkoneella
pankkitalon 28. kerrokseen. Itsemurhaviestissään poika
kertoi tukevansa Osama bin Ladenia. Vain ikkunoita särkyy.
+ Kreikassa lumi keskeyttää Ateenan lentokentän toiminnan.
Ateenassa kielletään yksityisautoilu ilman lumiketjuja.
+ Sopraano Helena Juntunen ja bassobaritoni Arttu Kataja
voittavat Lappeenrannan laulukilpailun pääpalkinnot.
*
7.1.2002 Kiina järjestää 6 maan terrorismikokouksen. Mukana
ovat Venäjä, Kazakstan, Kirgisia, Tadzhikistan, Uzbekistan.
+ Suomesta löytyy virheellisiä 500 euron seteleitä.
+ Lumimyrsky riehuu Välimeren itäpäässä. Jerusalemissa ja
Jordaniassa sataa ensilumi. Yli metrin kinokset tukkivat
Beirutin ja Syyrian Damaskoksen välisen tien Libanonissa.
+ Muotisuunnittelija Yves Saint Laurent vetäytyy eläkkeelle.
+ Taiteilija Björn Landström (s.21.4.1917) kuolee.
*
8.1.2002 Vantaan Hakunilassa pidätetään dynamiittimies, joka
yritti räjäytystä somalien asuttaman kerrostalon pihalla.
+ Afganistanissa 3 entistä talebani-ministeriä antautuu.
+ Venäjän kaukoidässä riehuu pahin lumimyrsky 50 vuoteen.
+ Maserin ja Laserin kehittäjä, venäläinen nobelisti (1964)
Aleksandr Prohorov (s.11.7.1916) kuolee Moskovassa.
*
9.1.2002 Israelissa päättyy 3 viikon rauhan jakso, kun 2
Hamas-sissiä surmaa 4 israelilaissotilasta.
+ Britannian junamatkustajien eturyhmä kehottaa kaikkia
boikotoimaan maan junia maaliskuun 1. päivänä.
+ Imatralla vangitaan 16-v. koulupoika epäiltynä Eveliina
Lappalaisen (kuollessaan 14-v.) taposta 14.11.2000.
*
10.1.2002 Venäjä vaatii USA:ta todella tuhoamaan ydinkärjet,
joista se on luvannut luopua, eikä vain varastoimaan niitä.
+ Venäjän armeijaa epäillään joukkomurhasta Tshetsheniassa.
+ Sotavankeja aletaan lennättää Afganistanin Kandaharista
Kuubassa sijaitsevaan USA:n Guantanamon tukikohtaan.
+ Zimbabwessa kielletään lailla arvostelemasta presidentti
Robert Mugabea. Verukkeena on taistelu terrorismia vastaan.
+ Anneli Jäätteenmäki ilmoittutuu ehdolle Keskustan johtoon.
+ Tieto-Finlandia-palkinnon saa tähtitieteen prof. Esko Valtaoja.
*
11.1.2002 Venäjän viimeinen riippumaton tv-yhtiö 6 suljetaan
konkurssin vuoksi.
+ Autovalmistaja Ford aikoo erottaa 35'000 työntekijäänsä.
+ Argentiinan peso devalvoituu päivässä yli 40 %.
+ Zimbabwe päästää tarkkailijoita presidentinvaaleihinsa.
+ Nokia aikoo valmistaa rikkaille korumaisia kännyköitä mm.
kullasta, sarvesta, norsunluusta, meripihkasta, simpukasta.
+ Ruotsalaisista 77 % vaatii ministeri Mona Sahlinin eroa,
kun tämä on unohtanut autonsa käyttömaksun ja katsastuksen.
+ Ranskal. elok.ohjaaja Henri Verneuil (s.15.10.1920) kuolee.
+ Ruotsalainen valokuvaaja Christer Strömholm (s.22.7.1918)
kuolee.
*
12.1.2002 Esko Aho kertoo, ettei pyri enää puoluejohtajaksi
Keskustan seuraavassa puoluekokouksessa.
+ Finnairin lennolle pyrkii Belgiassa räjähteillä uhkaillut
häirikkö, joka halusi Helsinkiin pingviinejä katsomaan.
+ Pakistan kieltää 2 Intian vastaista äärimuslimi-järjestöä.
+ EU-komission internetportaalissa on virhetietoja Suomen
historiasta, mm. että Suomi ampui Mainilan laukaukset 1939.
Lähteenä oli ollut 1980-luvun neuvostoliittolainen kirja.
+ Britanniassa prinssi Harry,17, on ollut vieroitushoidossa
huumeista ja alkoholista, kertoo News of the World -lehti.
+ USA:n ent. ulkoministeri Cyrus Vance (s.27.3.1917) kuolee.
*
13.1.2002 Norjalainen 25-v. kodinturvajoukkojen mies ampuu
Geilossa 3 vierasta ja itsensä, kun ei pääse mukaan juhliin.
+ Suolakeksi tarttuu USA:n presidentin Bushin kurkkuun. Hän
menettää tajuntansa, putoaa sohvalta ja kolhii kasvojaan.
+ Jakutian presidentinvaalit voittaa Venäjän timanttiyhtiön
Alrosan johtaja Vjatsheslav Shtyrov
+ Irakin tv valitsee Osama bin Ladenin Vuoden mieheksi 2001.
+ Ernest Hemingwayn 'Vanhus ja meri'-romaanin esikuvahenkilö
Gregorio Fuentes (s.1897) kuolee 104-vuotiaana Kuubassa.
+ Ensikotien uranuurtaja Selma Hiisivaara-Mörk (s.6.11.1908)
kuolee.
*
14.1.2002 Palestiinalainen sissijohtaja Raed al-Karmi kuolee
pommiräjähdyksessä, josta epäillään Israelia. Israelilainen
kuolee, toinen haavoittuu palestiinalaismiehen tulituksessa.
+ USA jatkaa luolien pommituksia Afganistanissa ja lennättää
toisen ryhmän vankeja, 30 miestä, Kuuban-tukikohtaansa.
+ Valko-Venäjällä on vangittu satoja yritysjohtajia, jotka
eivät ole tukeneet yksinvaltaista presidentti Lukashenkaa.
*
15.1.2002 Säteilyturvakeskus vaatii uudesta ydinvoimalasta
matkustajalentokoneen törmäyksen ja terrori-iskun kestävää.
+ Palestiinalaispoliisi pidättää PFLP:n johtajan Ahmed
Saadatin, jota Israel syyttää ministeri Zeevin murhasta.
+ Nuoret arkkitehdit Asmo Jaaksi, Samuli Miettinen ja Juha
Mäki-Jyllilä voittavat Armi-talon eli arkkitehtuurin ja
muotoilun informaatiokeskuksen suunnittelukilpailun.
+ Irlantilainen liberaalidemokraatti Pat Cox äänestetään
EU-parlamentin puhemieheksi. Edeltäjä oli Nicole Fontaine.
+ Norjan valtiovarainministeri Per-Kristian Foss virallistaa
homoavioliiton Schibsted-johtaja Jan Erik Knarbakkin kanssa.
+ Lämpötekniikan prof. Henrik Ryti (s.29.12.1916) kuolee.
*
16.1.2002 USA:n oikeusministeri Ashcroft kertoo, että John
Walker Lindh voi saada siviilituomioistuimessa elinkautisen,
muttei kuolemantuomiota osallisuudestaan al-Qaida-terroriin.
+ Argentiina lupaa päästää pesonsa kokonaan kellumaan.
+ USA:n Virginiassa vaihto-opiskelija ampuu tenttituloskinan
jälkeen yliopiston dekaanin, opettajan ja erään opiskelijan.
+ Ministeri Jari Vilenin gradusta löytyy lisävilppiä. Vilen
ei ole käynytkään Oulun maakunta-arkistossa ja tekstistä yhä
isompi osa on lainauksia, joiden alkuperää ei ole kerrottu.
*
17.1.2002 Hallitus hyväksyy TVO:n ydinvoimalahankkeen äänin
10-6. Puolesta ovat Kok ja Sdp, vastaan Vihreät, Vas, Rkp.
+ Palestiinalainen hyökkää 12-v. juutalaistytön bar mitzvah-
perhejuhlaan Haderassa surmaten 6 ja haavoittaen 33 ihmistä.
+ USA:ssa harkitaan sotilaiden vetäytymistä Saudi-Arabiasta.
+ Ruotsin pääministeri Göran Persson tutustuu Hämeenlinnan
tykistömuseossa multimediaesitykseen Ihantalan taistelusta.
+ Alajärvellä epäillään koulutaksin kuljettajaa neljän tytön
törkeästä hyväksikäytöstä vv. 1985-1996.
+ Alma-median johtoon valitaan Juho Lipsanen,40.
+ Nobel-kirjailija Camilo Jose Cela (s.11.5.1916) kuolee.
*
18.1.2002 Kongossa Nyiragonga-tulivuoren purkaus ajaa
satojatuhansia ihmisiä pakoon Gomasta Ruandan puolelle.
+ Israel tuhoaa rakennuksia Tulkarmissa ja kiristää Arafatin
päämajan saartoa Ramallahissa kostoksi terrorista Haderassa.
+ Ministeri Soininvaara haluaa lopettaa EU:n ruokajono-avun.
+ OKO-pankin Stradivarius-viulu (v:lta 1702) siirtyy Pietari
Inkiselle Pekka Kuusiston 4-vuotisen laina-ajan päättyessä.
+ Turkulainen Kimmo Elomaa tuomitaan törkeästä velallisen
petoksesta, velipuoli Jarmo Rosenlöf (sd) avunannosta. Rahat
Sveitsiin vienyt bodaaja-artisti Kike Elomaa vapautetaan.
+ Mannerheim-ristin ritari, ye-eversti Jorma Joppe Karhunen
(s.17.3.1913) kuolee.
*
19.1.2002 Israel räjäyttää palestiinalaisten radio-tv-aseman
Länsirannan Ramallahissa, syytettyään sitä provosoinnista.
+ Washington Post sanoo Kiinan löytäneen salakuuntelukojeita
Boeingin Kiinan presidentille toimittamasta lentokoneesta.
+ Afgaani- ja arabipakolaiset syömälakkoilevat Australiassa.
+ Taitoluistelun EM-kisoissa Lausannessa Elina Kettunen
tulee 5:nneksi ja Susanna Pöykiö 6:nneksi.
+ Valtioneuvos Martti Miettunen (s.17.4.1907) kuolee.
*
20.1.2002 Yksityisautoilu kielletään Italian Lombardiassa
12 tunniksi savusumun vuoksi. Uusia rajoituksia odotetaan.
+ Kongossa pakolaiset alkavat palata Goman laava-kaupunkiin.
+ Britannia aikoo evakuoida 25'000 kansalaistaan
Zimbabwesta, jos väkivaltaisuudet kiihtyvät siellä.
*
21.1.2002 Ruotsi kauhistuu ns. kunniamurhasta: Kurdi-isä
ampuu paossa olleen tyttärensä Fadime Sahindalin,26, joka on
seurustellut ruotsalaisen eikä isän määräämän kurdin kanssa.
+ Kongon Gomassa Nyiragongon tulivuoren laavavirta räjäyttää
huoltoaseman ja 80 bensiinivarkaissa ollutta ihmistä kuolee.
+ Itärajan Ylämaalla 4 venäläistä kuolee rajussa kolarissa.
+ Sponda myy Itäkeskus-kauppakeskuksen hollantilaisyhtiölle.
+ Israel miehittää taas Tulkarmin kaupungin Länsirannalla.
+ Itävallassa Vapauspuolue kerää miljoona allekirjoitusta
Tshekin EU-jäsenyyttä vastaan, tämän ydinvoimaloiden vuoksi.
+ Reijo Vihko saa jatkaa Suomen Akatemian pääjohtajana.
+ Laulajatar Peggy Lee (s.26.5.1920) kuolee Kaliforniassa.
+ Mannerheim-ristin ritari Vilho Rättö (s.10.3.1913) kuolee.
*
22.1.2002 Afganistanin jälleenrakennukseen luvataan apua 5
mrd euroa. USA:n Afganistanista ottamien vankien asumisoloja
Guantanamon tukikohdassa arvostellaan eri puolilla maailmaa.
+ Venäjä pimentää viimeisen riippumattoman tv-kanavan TV6:n.
+ Kalkutassa surmataan 4 poliisia ja 20 ihmistä loukkaantuu.
Intiassa syytetään teosta Pakistanin tiedustelupalvelua.
+ Jerusalemissa palestiinalaismies haavoittaa 16 ihmistä.
+ USA:n 3. kauppaketju Kmart hakeutuu velkasaneeraukseen.
+ Maailman nettikirjakauppa Amazon kääntyy voitolliseksi.
*
23.1.2002 Taleban-johtaja mullah Omarin liittolainen Haji
Bashar antautuu Afganistanin viranomaisille.
+ Savonlinnassa surmataan taksinkuljettaja teräaseella.
+ Lääkeyhtiö Tamro erottaa Pauli Kulvikin,50, ja yhtiön
johtoon tulee norjalainen Jo Langmoen,52.
+ Elina Lehto,49, valitaan Lohjan kaupunginjohtajaksi.
+ Sosiologi Pierre Bourdieu (s.1.8.1930) kuolee Pariisissa.
+ Oikeustieteen prof. Hannu Tapani Klami (s.1945) kuolee.
*
24.1.2002 Israel surmaa ohjuksella Hamas-aktivistin Gazassa.
+ Beirutissa autopommi surmaa v:n 1982 Sabran ja Shatilan
joukkomurhista epäillyn sotapäällikön Elie Hobeikan,45, joka
aikoi todistaa Belgiassa oikeudessa Ariel Sharonia vastaan.
+ USA:n puolustusmenoihin ehdotetaan lisää 67 mrd dollaria.
+ Lentokoneiden pystysuuntainen turvaväli puolitetaan 300
metriin Euroopan ilmatilassa, jolloin useampi kone mahtuu
lentämään ihannekorkeudellaan n. 9-13 km maan yllä.
*
25.1.2002 Israel hyökkää ohjuksin Gazaan ja Länsirannalle.
Tel Avivissa palestiinalaisen isku haavoittaa 25 ihmistä.
+ USA:ssa energiayhtiö Enronin kakkosmies John Baxter tekee
itsemurhan. Konkurssiyhtiö jakoi puoluetukea 6 miljoonaa
dollaria. Varapresidentti Cheneyn Enron-puuhia epäillään.
+ Intia testaa 700 km (ydinkärkiä) kantavia Agni-ohjuksiaan.
+ Puolassa epäillään ambulanssimiehiä murhista ja ruumiiden
kauppaamisesta tiettyjen hautaustoimistojen asiakkaiksi.
+ Ericsson julkistaa 3,2 mrd euron tappionsa vuodelta 2001.
*
26.1.2002 Palestiinalaisjohto vaatii lopettamaan hyökkäykset
Israelia vastaan: "Ne eivät palvele kansallista etuamme".
+ Argentiinassa on jälleen väkivaltaisia talousmellakoita.
+ Seikkailija Timo Polari on hiihtänyt 58 päivässä 1100 km
etelänavalle. Veijo Meriläinen hiihti sinne jo vuonna 2000.
+ Näyttelijä Heikki Määttänen (s.21.11.1949) kuolee syöpään.
+ Poliitikko Kerttu Törnqvist (s.18.3.1942) kuolee syöpään.
*
27.1.2002 Palestiinalaisnainen räjäyttää pommin Jerusalemin
Jaffa-kadulla surmaten juutalaisen ja haavoittaen kymmentä.
+ Asevarikko räjähtää Nigerian Lagosissa, yli 500 kuolee.
+ Helikopteri räjähtää Tshetsheniassa surmaten 14 Venäjän
sisäministeriön korkeimman johdon jäsentä.
+ Uzbekistanissa 91 % äänestää itsevaltaisen presidentin
Islam Karimovin virkakauden jatkamisen puolesta.
+ Nokian Jorma Ollila moittii palkkaverotuksen kireyttä.
+ Helsingin Sanomain älykkökyselyssä 175 vaikuttajaa listaa
Suomen tärkeimmiksi intellektuelleiksi G.H. von Wrightin
(27 %), Max Jakobsonin (10 %), Juha Siltalan, Anu Kantolan,
Tuomas Nevanlinnan, Erkki Tuomiojan, Thomas Wallgrenin,
Leena Krohnin, Claes Anderssonin ja Pentti Linkolan (5 %).
Vuonna 1989 kärjessä olivat von Wright, Paavo Haavikko,
Johannes Salminen, Esa Saarinen... sekä Jakobson ja Linkola.
+ Laura Voutilainen valitaan Suomen euroviisuedustajaksi.
+ Lukkoalan keksijä Kalervo Niilola (s.23.3.1916) kuolee.
*
28.1.2002 Nokia vaatii 0,7 mrd ja Motorola 2 mrd dollaria
korvausta turkkilaisen Telsim-teleoperaattorin omistajilta.
+ USA:n joukot hyökkäävät sairaalaan Kandaharissa surmaten
6 taistelevaa al-Qaida-terroristeiksi epäiltyä potilasta.
+ Australiassa 11 afgaanipakolaispoikaa uhkaa itsemurhalla,
elleivät he pääse pidätysleiriltä sijaiskoteihin.
+ Lentokone törmää vuoreen Kolumbiassa, 92 ihmistä kuolee.
+ Kazakstanin pääministeriksi tulee Imangali Tasmagambetov.
+ Ruotsalainen kirjailija Astrid Lindgren (s.14.11.1907) kuolee.
+ Teatterinjohtaja, ohjaaja Jack Witikka (s.20.12.1916) kuolee.
+ Kanslianeuvos Heikki Rauramo (s.26.4.1914) kuolee.
*
29.1.2002 Myrskytuuli surmaa 17 ihmistä Euroopassa. Helsinki
peittyy paksuihin lumikerroksiin pyryttäessä yli koko yön.
+ USA:n presidentti Bush nimeää linjapuheessaan kongressissa
Irakin, Iranin ja P-Korean terrorismin pahuuden akseliksi.
+ Marutei Tsurunen (demokraatit), ent. Martti Turunen nousee
varasijalta Japanin parlamentin (ylähuoneen) jäseneksi
ensimmäisenä länsimaalaissyntyisenä. Hän sai 150'000 ääntä.
+ Lavastaja, muotoilija Sara Siren (s.17.10.1947) kuolee.
*
30.1.2002 Nokia ilmoittaa ottavansa Linux-ohjelmiston
pohjaksi seuraavan sukupolven matkapuhelinverkkoihinsa.
+ Madagaskarilla sadattuhannet ihmiset marssivat tueksi
yleislakolle ja vaativat Marc Ravalomananaa presidentiksi.
+ Ruotsi karkottaa Irakin diplomaatit, jotka yrittivät luoda
yhteyksiä Ruotsissa asuviin irakilaisiin pakolaisiin.
*
31.1.2002 Maailman sosiaalifoorumi kokoontuu Brasiliassa
kooten kansalaisjärjestö- ja ay-väkeä yli sadasta maasta.
+ Hesburger ostaa Carrolsin kasvaen McDonald'sin ohi Suomen
suurimmaksi hampurilaisravintolaketjuksi.
+ VR verhoilee uusiksi 19 paloturvatonta IC-2-junavaunua ja
uusimman pendolinonsa. Kalustopula tuo viikonloppuruuhkia.
+ USA ja Filippiinit aloittavat operaation tuhotakseen
Abu Sayyaf-sissiryhmän, jota syytetään al-Qaida-yhteyksistä.
+ Zimbabwessa hyväksytään tiedotusvälineitä sensuroiva laki.
+ Israelin pääministeri Ariel Sharon katuu Maariv-lehdessä,
ettei Israel eliminoinut Jasser Arafatia Libanonissa 1982.
+ SDP:n puoluesihteeri Kari Laitinen (s.6.2.1950) kuolee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti